Olen nähnyt tämän monologinäytelmän monta kertaa, koska siinä on paljon hyvää ja kaunista. Silloin, kun Mies joka kieltäytyi käyttämästä hissiä näytelmää pari vuotta sitten esitettiin ensimmäistä kertaa, ihastuin esitykseen ja kävin sen katsomassa useamman kerran. Monologia esittäneen Jorma Böökin eläköitymisen kynnyksellä uudelleen ohjelmistoon palannut esitys oli tietysti pakko päästä näkemään vielä kerran. Ihan ensimmäisenähän tässä on pohjalla hyvä teksti, joka kertoo yhden yksinäisen ihmisen tarinan lempeällä ja lämpimällä tavalla. Tavallinen ihminen, jolla on tavallinen hyvä elämä. Vanhetessa kuitenkin se oma kuolevaisuus ja yksinäisyys alkavat kuitenkin tuntua. Olisi kiva, jos edes joku kaipaisi, kun elämä lopulta päättyy. Tulisi hautajaisiin ja muistaisi tai edes muistaisi, että oli joskus ollut olemassa. Toisaalta olisihan se mukava, jos joku muistaisi myös eläessä. Olisi joku, jolle jutella. Siis joku muukin kuin Eenokki eli tarinan hissi, josta on koko ikänsä samassa talossa asuneelle miehelle tuttu ja turvallinen ystävä. Ainoa, jolle asioita voi kertoa. Eikä se ajatus hissille puhumisesta tässä tarinassa ole surullinen tai höpsähtänyt, vaan lohdullinen. Onko sillä eroa puhuuko jo kuuroutuneelle koiralleen vai hissille, jos ihmiskontaktia ei jostain syystä saa? Kun on koira, niin on helppo aloittaa juttelu toisten ihmisten kanssa, mutta kun ei enää ole, niin kontaktia ei saa oikein keneenkään.

Mies joka kieltäytyi käyttämästä hissiä on leppoisaa tarinointia elämän pienemmistä ja suuremmista hetkistä. Hetkistä, joilla on ollut joku merkitys, vaikka ei heti ole tajunnut mikä. Asioista, joita muistaa, vaikka ei välttämättä haluaisikaan muistaa. Se mitä tapahtui eilen ei jää mielee, koska eilen ei tapahtunut mitään. Elämä kulkee omalla painollaan ja harva hetki jää mieleen, kunnes tapahtuu jotain odottamatonta. Pieni kontaktin hetki. Hyväksyntää, aitoa kuuntelemista ja välittämistä. Merkityksensä saa myös näyttelijä Grace Kelly, jonka uraa päähenkilö on seurannut nuoresta pitäen, ovathan he kuitenkin syntyneet samana päivänä. Ehkä se on sattumaa tai sillä ei ole merkitystä, ennen kuin asialla päättää antaa merkityksen. Tavalla tai toisella Grace Kellyllä on merkitys tarinalle ja sen päähenkilölle.

Pidän todella paljon siitä, miten tämä tarina elää esittäjänsä mukana. Erityisesti muistelmat lapsuudesta vievät ihan täysin sinne lapsen maailmaan, joka näkyy hienolla tavalla myös Jorma Böökin olemuksessa. Se lapsen hätä ja huoli, sekä häpeä ja ilo näyttäytyvät todella kauniina lavalla. Samoin varttuneen aikuisen maailma herää henkiin tavalla, joka tuntuu aidolta ja kaikkine pienine yksityiskohtineen tärkeältä. Pienen näyttämön intiimissä ilmapiirissä on hetken hyvä hengittää ja vain olla läsnä. Pidän myös kovasti lavastuksesta, joka kaikessa yksinkertaisuudessaan on varsin vaikuttava. Siirtymät musiikin saattelemana kodin, elokuvateatterin kirkon, hämyisten takahuoneiden ja lapsuuden maisien välillä ovat saumattomia. Pieniä asioita, pieniä muutoksia ja kaikki on siinä.

Mies joka kieltäytyi käyttämästä hissiä

Käsikirjoitus Bengt Ahlfors
Suomennos Lasse Pöysti
Ohjaus Anssi Valtonen
Lavastus Karmo Mende / Merja Levo / Anssi Valtonen
Puvustus Merja Levo
Äänet Ari Lampinen / Anssi Valtonen
Valot Asko Konttinen

MIES Jorma Böök