Kolme sisarta (Jyväskylän Kaupunginteatteri)

Klassisen kauniiden siipien havinaa luvassa. Tämä on sellainen esitys, jota olen jo keväästä saakka odotellut. Keväällä pidetyissä avoimissa harjoituksissa olin nimittäin aivan myyty. Ei nyt kuitenkaan mennä siihen, vaan pohditaan mitä ihmeellisen sydäntäriipivän ihanaa olen jälleen päässyt todistamaan. Luvassa hieman asiaa Kolmen sisaresta, josta piti alunperin kirjoittaa ennakon perusteella, mutta arvatkaa vain olinko myös ensi-illassa. Jep. Tämä on taas niin tätä, mutta kun ei pysty vastustamaan.

Kolmessa sisaressa on loputtomasti asioita joista pidän, joten tähän tekstiin tulee niistä vain murto-osa. Lavalla tapahtuu runsaasti upean kauniita kontaktin ja lempeyden hetkiä, että meinaa sydän pakahtua. Samoin siellä on paljon koskettavia ja ahdistavia hetkiä, joiden aikana huomaa pidättävänsä hengitystään. Se miten paljon voidaan sanoa ilman sanoja on ihan mykistävää.

Esitys piti otteessaan ihan loppuun saakka ja sen vuoksi taputtaminen esityksen jälkeen oli todella vaikeaa. Ei kyennyt tai halunnut rikkoa sitä lumoavaa tunnetta, joka teatterisalissa ja omassa sisimmässä vallitsi. Oli aidosti pakotettava itsensä taputtamaan herätäkseen siitä transsitilasta, johon musiikki, valot ja upean henkevät näyttelijäsuoritukset olivat johtaneet. Jos puhutaan teatterin taiasta, niin tässä on kyllä yksi tyyliesimerkki siitä magiikasta.

Hahmot tarinassa ovat varsin inhimillisiä omine puutteineen sekä tietysti myös hyvine puolineen. Sisaret Olga (Hanna Liinoja), Maria (Tytti Vänskä) ja Irina (Saara Jokiaho) ovat kaikki kiinnostavia hahmoja, joilla on kaikilla oma persoona. Se mikä on myös huomionarvoista on, että he eivät määrity henkilöinä suhteessa miehiin kuten monessa tarinassa naishahmoille käy. Avioliitto ei tässä tarinassa tuo kyllä kenellekään onnea.

Kolmen sisaren ainoa veli, Andrei (Aaro Vuotila), on ihan kauhean surullinen hahmo. Se miten siitä idealismista ja hyvistä odotuksista päästään niin nopeasti ihan pohjalle, on vaikeaa seurattavaa ja hemmetin tehokasta draamaa. Hänen puolisonsa Natalia (Anne-Mari Alaspää) on aivan piinallisen turhamainen ja vähän julmakin hahmo. Täydellinen paketti, jonka pinnan alle ei todellakaan kannata kurkistaa. Oikein puistattaa. Onneksi tukka on sentään hyvin.

Minut vähän yllätti miten paljon sisarusten luona asuvan Ivanin (Jouni Huhtaniemi) esiintyminen toisessa näytöksessä vaikutti minuun. Siinä humalaisessa epätoivossa oli jotain lohduttoman koskettavaa. En osaa edes selittää mikä siinä oli, mutta huomasinpahan vain olevani sen jäljiltä penkin reunalla kyynelehtimässä. Ehkä sekin auttoi tuon reaktion syntyyn, että siihen yhdistyi myös pieni hetki, jossa oli Fjodor (Jouni Innilä) kitaroineen. Jouni Innilän laulu ja soitto on aina maagista kuultavaa. Jotenkin tuo yhdistelmä tarjoaa sellaisia elämyksiä, että sielussa saakka helähtelee. Ihanaa.

Jos ihan yksittäisiä kohtauksia miettii, niin sieltä löytyy muutama, jotka haluan erikseen mainita kaikkien niiden upeiden kohtausten joukosta. Yksi ehdottomia lempihetkiäni oli Anfisan (Anneli Karppinen) ja Andrein (Aaro Vuotila) pieni yhteinen hetki kahdestaan ensimmäisessä näytöksessä. Sen lämmön heidän välillään aisti kyllä katsomoon saakka. Herttaisen kaunis ohikiitävä hetki, jolloin kaikki on vähän aikaa hyvin. Muutenkin Anfisan kohtaukset sisarusten kanssa olivat pääosin täynnä jotain ihanaa lempeyttä ja rauhaa, mikä sai kaikki lavallaolijat vaan hehkumaan. Pieniä hetkiä, jotka sallivat muiden hahmojen paljastaa itsestään uusia puolia.

Marian (Tytti Vänskän) ja Aleksandr’n (Joni Leponiemen) yhteinen laulu ensimmäisessä näytöksessä on aivan raastavan herkkä. Myös näyttelijöiden asemointi lavalla on todella toimiva ja valot komppaavat upeasti kokonaisuutta. Samaan hengenvetoon mainittakoon hieman samaan tyyliin rakennettu Irinan (Saara Jokiaho), Vasilin (Henri Halkola) ja Nikolain (Miikka Tuominen) voimakas laulu toisesta näytöksestä. Se toimii todella tehokkaana pohjustuksena tuleville tapahtumille. Aivan järkyttävän hieno kappale sekin.

Yksi erinomaisen vahva kokonaisuus on kakkosnäytöksen alku. Siinä Olgan (Hanna Liinoja) puhe ja musiikki vuorottelevat todella upeasti. Myös valot ja lavasteet (paitsi se ovi, joka ei halua pysyä auki) tukevat hienosti tunnelman rakentumista. Todella vahva tunnelataus ja varsinkin Olgan hahmon kannalta tärkeä kohtaus. Kun Olga puhuu sisarensa syntymästä, niin siinä tiivistyy upealla tavalla ihmisen tunneskaala kaikkine väreineen. Ilo, johon kuitenkin kietoutuu suru.

Musiikki tuo tähän esitykseen uutta kiinnostavaa ulottuvuutta, joka puhuttelee minua ihan erityisesti. Alkuperäinen näytelmä teksti itsessään on hienoa ja jättää upeasti tilaa myös tulkinnoille, joten kun siihen vielä yhdistää koskettavan ja puhuttelevan musiikin, saadaan jotain aivan lumoavaa. Hienot sanat ja upea musiikki, mitä enempää sitä voisi toivoakaan, kun se vielä yhdistyy herkkään ja tarkkaan näyttelemiseen.

Upea ja eheä kokonaisuus, jonka äärellä unohtaa kaiken muun hetkeksi. Aivan älyttömän kaunista ja vahvaa teatteria.

Kolme sisarta

Teksti Anton Tsehov
Sovitus Annukka Kiuru ja Hilkka-Liisa Iivanainen
Laulutekstit Hilkka-Liisa Iivanainen
Musiikki Samuli Laiho

Ohjaaja Hilkka-Liisa Iivanainen (vier.)
Lavastaja Kaisu Koponen (vier.)
Pukusuunnittelija Tellervo Syrjäkari (vier.)
Valosuunnittelija Jukka Väisänen
Videosuunnittelija Tuukka Toijanniemi
Äänisuunnittelija Mika Filpus

Rooleissa
Hanna Liinoja, Tytti Vänskä (vier.), Saara Jokiaho, Aaro Vuotila, Anne-Mari Alaspää, Anneli Karppinen, Joni Leponiemi, Jouni Huhtaniemi, Jouni Innilä, Henri Halkola ja Miikka Tuominen

Kommentointi on suljettu.

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑