Something Rotten! Jotain mätää! 21.1.2023 (Lahden kaupunginteatteri)

Tervetuloa Englannin renessanssiin. Taiteen, etenkin runouden ja kirjallisuuden, kukoistuskauteen, jolloin Shakespeare oli bardien bardi, juhlittu nero ja teatteritekstien kultainen standardi. Elizabeth I:n aikaan, jolloin taide oli Englannissa hyvin hovikeskeistä, tarkkaan säänneltyä ja teatteriseurueen elinehtona oli varakkaan suojelijan / mesenaatin hankkiminen.

Kuitenkaan, kuten musikaalissa paljastuu ei mesenaatiksi kelvannut kuka tahansa. Esimerkiksi uskonto saattoi olla este tietyissä rooleissa, kuten mesenaattina, toimimista varten. Tämän tietää hyvin myös mesenaattinsa menettäneen näyttelijäseurueen johtaja Retu Perä (Mikko Pörhölä), joka päätyy hyvin poikkeuksellisiin toimiin pitääkseensä elinkeinonsa, sekä tietysti päihittääkseen syvästi inhoamansa – kaikkien muiden juhliman ja rakastaman, hovin suosiman kirjallisen neron ja runoilijoiden runoilijan – Shakespearen. Mistä luonnollisesti seuraa salakähmäistä kieroilua ja eeppinen taistelu sulkakynän ja lavojen herruudesta.

Epätoivoisena hetkenä syntyy epätoivoinen idea, jonka toteuttamiseen Retu kaipaa apua poikkeukselliselta taholta. Kun, kuulun Nostradamuksen sukua oleva, ennustaja (Tomi Enbuska) kertoo maksua vastaan, mikä on Shakespearen suurin kirjallinen hitti ja millaista teatteria tulevaisuuden katsojat haluavat nähdä, syntyy idea musikaalista. Idea, jonka nerokkuus ei aukene ihan kaikille. Ei myöskään Retun veljelle, runoilijalle ja teatterin tekstien laatijalle Ruunelle (Mikael Saari). Mutta Ruunella nyt on muitakin kiireitä, kuin munakkaista kirjoittaminen, kuten runolliset tapaamiset ihanan Portian (Tuuli Paju) kanssa. Harmi vain, että Portian, hurjasti hurskasteleva, puritaani-isä (Mikko Jurkka) ei nuorten syntisiä runohommia erityisen suopealla silmällä seuraa.

Something Rotten! eli suomalaisittain Jotain mätää! on, kuten Shakespearen suurin klassikkoteos, Hamlet, näytelmä näytelmän sisällä tai siis musikaalin musikaalin sisällä. Parodia musikaalien maailmasta musikaalin keinoin. Pieni tuulahdus Broadwayn taikaa Lahden kaupunginteatterin näyttämöllä, joka tarjoaa loistavat puitteet tälle suuren luokan show’lle. Musikaalidiggareillehan tämä musikaali on monitasoista mannaa. Rakkaudellista piikittelyä lajia kohtaa ja samalla taitavasti kaikkia musikaalin perinteitä ja tehokeinoja hyödyntävää tarinankerrontaa.

Harvoin näkee Suomessa, ainakaan täällä maakuntien puolella, musikaaleissa steppausta hyödynnettävän tässä mittakaavassa, kun taas monessa Broadway show’ssahan se on oikeastaan peruskauraa. Hetkenä minä hyvänsä alkaa kengänkannat kopista. Vaan mikäpä sen hauskempaa, kuin runollinen steppibättle päähenkilöiden välillä. Oi sitä mahtipontisuutta ja rytmillistä riemua.

Käännöksen iloja kielinörteille

Jonkin niin täyteen englanninkielisiä sanaleikkejä sekä runous-, musikaali- ja kulttuuriviittauksia sisältävän tekstin kääntäminen ja sovittaminen Suomen teattereissa esitettäväksi vaatii paljon kääntäjältäkin. Tässä, Mikko Koivusalon, ansiokkaassa käännöksessä musikaalin alkuperäinen omaleimaisuus on säilynyt hyvin ja onpahan siihen saatu upotettua toimivaa suomenkielistä sanaleikittelyä, joka vie jossain asioita vielä asteen enemmän kieli poskella tehtyyn suuntaan. Kuten nyt esimerkiksi pääosa veljesten Retu ja Ruune Perän nimet. Siinä on oma pieni vitsinsä sen lisäksi, mitä laulut ja teksti tarjoavat valmiina valitusta nimestä.

Vanhemman veljen, Retu Perän, alkuperäinen englanninkielinen nimi, Nick Bottom, on viittaus Shakespearen kesäyön unelman / unen (miten se nykyään käännetäänkään) koomiseen sivuhahmoon. Sitä viittausta olisi ollut vaikea säilyttää ymmärrettävänä, joten on hyvä, että hahmolle on löytynyt muuhun tekstiin sopiva käännösnimi. (Nick Bottom taitaa olla jossain (Cajanderin?) suomennoksessa esiintyä hahmona nimellä Pulma) Nippelitietona vaan se, että kyseessä on siis Kesäyön unelmasta se hahmo, jonka harteille ilmestyy tarinan edetessä aasinpää. Eikä se Retu Peränkään naurettavuuteena asti yltyvä jääräpäisyys juuri aasille häviä.

Erinomaisen hyvin toimii myös Shakespearen soneteilla yleisön / fanien laulatus suomeksi. Sonetit sinkoilevat erinomaisen osuvasti ilmoille. Sillehän on toki kielelliset (sanapainot yms.) syynsä, miksi jambinen pentametri on englanninkielisessä runoudessa yleisesti käytetty runomitta ja suomen kielessä taas on käytetty toisenlaisia runomittoja, kuten nelipolvinen trokee (Kalevalamitta). Tietyt kielet tukevat paremmin tiettyjä runomittoja, kuin toisia, mikä tekee mittarunojen kääntämisestä haastavaa. Shakespearen tapauksessa on kuitenkin olemassa pitkä perinne käännösrunoudessa, joten myös soneteille löytyy suomennoksia, joita hyödyntää. On hienoa kuulla, miten hienosti vanha teksti soi uudella sävelellä ja energialla.

Mitäs, jos runoilijat olisivatkin, kuin nykyajan rokkitähdet ja huudattaisivat hurmioitunutta yleisöä.
Herkullinen ajatus ja toteutus.

Viihdyttäviä hahmoja ja upeaa lavakuvaa

Lahden kaupunginteatterin versiosta esiin täytyy ehdottomasti nostaa hurmaavan hönö, ihailusta hurmioitunut, Shakespeare, joka on kaikessa egoilussaan ja kieroilussaan tunnistettavan inhimillinen hahmo. Hermostuneet naurahdukset, kirjalliset tuskailut ja muut pienet jutut luovat säröä superstaran kiiltävään pintaan. Tästä ei niinkään synny myötätuntoa, vaan huumoria, koska kaikki on niin överi dramaattista, kun Shakespearesta puhutaan. Tämä on rooli, joka vaatii esittäjältään pettämätöntä pokkaa, pirullista pilkettä sekä reilusti runollista röyhkeyttä.

Puvustushan tässä on todella upeaa. Puvuissa riittää silmänruokaa pitkäksi aikaa, eikä kaikkia hienouksia ehdi yhdellä katsomiskerralla edes huomata. Henkilökohtaisesti täytyy myöntää, että Shakespearen ja possensa yhtenäiset asut musikaalin toisella puoliskolla olivat lievästi sanottuna häiritseviä. Kimaltavat (jumppa)trikoot kalukukkarolla olivat vaan vähän liian Jane Fondaa silmilleni. Hauskaa ja hirvittävää.

Sivuosahahmot ovat usein niitä herkullisimpia, kuten tässäkin esimerkiksi Nostradamuksen, huonohampainen ja hieman syyhyinen, veljenpoika. Todella hämmentävän hilpeän hieno hahmo. Hienon, oletettuja rooleja rikkovan, sivuosan tekee myös Retun vaimo, Bea (Henna Wallin), joka ei haasteita tai valeasuja kavahda. Mitä vain voi tehdä, kunhan on rooliin sopivat kuteet. Vahvuutta ja oivaltavuuttahan tässä Retun oikean käden miehessä (no ei kirjaimellisesti miehessä!) riittää, vaikka muille jaettavaksi.

Lavastuksen yksityiskohtaisuudesta myös isot kiitokset. Puitteet ovat täydelliset tälle musikaali-ilotulitukselle. Synkeät ja likaisen oloiset sivukadut sekä pehmeämmän sävyiset puiset sisätilat luovat hienosti ajankuvaa. Ihan jo pelkästään avausnäkymää katselisi mielellään koko esityksen ajan. On aina iloinen yllätys, kun jostain ilmestyy vielä hieman erilainen tila tai kohoaa lava, jolle astella runoja lausumaan. Ihanan perinteinen teatterilavastus kaikkine hienouksineen, upeine esineineen ja pienine yksityiskohtineen.

Something Rotten! Jotain mätää! on musikaaliherkkua koko rahalla. Show isolla S:llä, josta varmasti moni Shakespeare-diggarikin löytää yllättävää. Tarjolla on romantiikkaa, kaikki suuren show’n elementit sekä tietysti humoristisen viihdyttävä sukellus musikaalien kimaltavan kohottavaan maailmaan ja renessanssin ajan Englantiin. Aikaan ja paikkaan, jolloin mikä vain on mahdollista – jos siis nimesi sattuu olemaan Shakespeare.