Tästä draamakasvatuksen aineopinnot päättäneestä kirjallisesta työstä en olekaan kirjoittanut vielä sanaakaan. Siis tänne, varsinainen työ on toki jo aikaa sitten palautettu ja arvioitu. Eli olen varsin pätevä tyyppi draaman saralla nykyään. Proseminaarikurssi on mahdollista suorittaa joko verkkokurssina tai itsenäisenä opinnäytetyönä. Itse valitsin itsenäisen työn, joten en osaa tuota verkkokurssia sen tarkemmin kommentoida. Sanoisin kuitenkin, että se voisi olla aikatauluttamisen kannalta ihan hyvä valinta, jos on kuten minä eli viivyttelee työn tekemisen kanssa. Verkkokurssilla toimitaan pienryhmissä ja näin ollen muiden kanssa on sovittava aikatauluista ja sellaiset pienet välideadlinet voivat tukea kirjoittamista. Itsehän jätin työn palauttamisen vähän viime tippaan eli ihan opinto-oikeuden loppumisen viime päiville. Eikä siinä sen ihmeempää, koska koko opiskeluaika on lupa käyttää ja jatkoaikaa on mahdollista hankkia, jos ei tätä tai jotain muuta työtä kerkeä ajoissa palauttaa. Tiedostan kuitenkin, että en olisi tarvinnut välttämättä puolen kesän mittaista prokrastinaatiolle omistettua aikaa. Idea työlle oli jo selvä, en vain laiskuuttani saanut viimeisteltyä työtä. Toisaalta en kiistä sitä, etteikö reilun kuukauden mittainen tauko opiskelukirjoittamisesta olisi tehnyt ihan hyvää. Oman tekstin editoinnille on yleensä vain eduksi se, että saa vähän etäisyyttä tekstiin ja pystyy lukemaan sitä ilman liian vahvaa ”näin sen ajattelin, joten niin siinä varmasti myös lukee” -suodatinta, jonka läpi ei näe joitain ilmiselviä puutteita tekstissä.

Aloitin työn valmistelun jo edeltävän vuoden marraskuussa, jolloin luonnostelin alustavaa tekstiä. Kirjoitin vähän lisää maalis-huhtikuussa ja viimeistelin ensimmäisen kokonaisen luonnoksen työn sisällöistä kesäkuussa. Periaatteessa olisin sen jo silloin voinut loppuun saakka kirjoittaa, mutta jätin sen odottamaan elokuulle. Syy siihen oli oikeastaan se, että ajallinen paine katosi, koska opiskelijoiden töitä ei lomien vuoksi tarkasteta kesällä kuin rajattuna aikana. Kun siitä määräpäivästä opponointiin liittyvän kämmini (unohdin pyytää vaaditut työt luettavaksi ajoissa) vuoksi myöhästyin, totesin, ettei maksa vaivaa palauttaa työtä nyt jonon jatkoksi. Ajattelin, että voin ihan hyvin jättää viimeistelyn elokuulle. Oli siis tietoinen päätös jättää työ odottelemaan ja silti olisin voinut antaa aivoilleni vapauden tekemällä työn valmiiksi, jolloin se ei olisi kummitellut taustalla keskeneräisenä työnä koko kesää. En miettinyt aktiivisesti, mutta kyllähän se siellä taustalla on tekemättömien töiden listassa.

Noh, se aikatauluista ja niiden puutteesta.

Proseminaarityöstä tehdään ensin raaka runkoversio ohjeistettujen tehtävien pohjalta. Tehtävissä treenataan akateemisen kirjoittamisen taitoja, kuten lähteiden etsimistä ja tutkimusmenetelmien kuvaamista. Tästä ennakkoversiosta saa palautteen ja sitten voi alkaa työstää varsinaista työtä. Tämä esivaihe on mielestäni varsin hyödyllinen, jos akateeminen kirjoittaminen ei ole tyylilajina kovin tuttua. Itsenäisesti suoritettaessa seminaarissa opponoitavaksi päätyy kaksi aiemmin opinnot suorittaneiden opiskelijoiden proseminaarityötä, joista yhdestä kirjoitetaan suorasanainen palaute ja toisesta lyhyesti mietteitä ranskalaisin viivoin. Tämä opponointi treeni itsenäisessä suorituksessa on vähän keinotekoista, kun kirjoittajat ovat työnsä jo tehneet, eivätkä palautetta kaipaa tai saa. Kirjoittajana se on kuitenkin hyödyllinen harjoitus, koska toisten töihin syventymällä voi oppia paljon ja toisaalta toisten töiden rakentava kommentointi on oleellinen akateemisen vuorovaikutuksen taito. Itse koin hyödyllisimmäksi opponoinnissa juurikin sen, että pääsin lukemaan sellaisista draaman osa-alueista, jotka minua kiinnostavat, mutta joihin en itse ole syventynyt sen enempään.

Ylipäätään proseminaarityö on mielenkiintoinen pieni projekti, jossa voi tutkia vähän pidemmälle, jotain draaman osa-aluetta, joka sillä hetkellä kiinnostaa. Kun aloitin aineopintoja 2017 syksyllä, kirjoitin opintosuunnitelmassani tulevan proseminaarityöni mahdollisesta aiheesta näin:

”Opinnäytteeni melko todennäköisesti kohdistuisi soveltavaan improvisaatioon, mutta mielenkiintoisena näkisin myös eräänlaisen yhdistelmätutkielman. Soveltavan improvisaation, Meisner-tekniikan ja naamioteatterin yhteisten piirteiden tutkiminen kiinnostaisi minua kovasti. Olen nimittäin oman kokemuksen ja luetun kirjallisuuden pohjalta havainnut paljon yhtymäkohtia, joiden kautta synteesiä pystyisi luomaan.”

Tämä ajatus ei ihan toteutunut, vaikka samat aiheet yhä kiinnostavat minua. Siinä kuitenkin olin oikeassa, että työ liittyisi jotenkin improvisaatioon, vaikka en suoranaisesti tutkinut soveltavaa improvisaatiota. Tarkastelin työssäni: ”Improvisaatio-opiskelijan turvallisuuden tunteen lähteet” improvisaation opetus- ja ryhmätilanteissa psykologista turvaa tuottavia tekijöitä. Käytännössä tässä kontekstissa se tarkoitti omien improkursseilta kertyneiden oppimispäiväkirjojeni laadullista analyysia ja olennaisiin taustateorioihin sekä tutkimuskirjallisuuteen tutustumista. En tosiaan erikseen kerännyt ulkopuolista aineistoa. Monet tekevät työtä varten pienen kyselyn tai haastattelun.  Vaihtoehtoja on monia, riippuen valituista tutkimusmenetelmistä ja omista mielenkiinnonkohteista. Kannattaa etsiä itselle toimivin tapa tehdä työ ja keskustella siitä opettajien kanssa.

Tämän hyvin rajatun työn kontekstissa se aineisto, mitä itselleni oli parin vuoden improkursseilla kertynyt riitti ja olisi mahdollistanut vielä syvemmänkin analyysin. Olette ehkä huomanneet, että tuppaan kirjoittamaan runsaan puoleisesti tekstiä. Turvallisuuden tunne oli yksi niistä teemoista, mikä suorina tai epäsuorasti havainnoituina kokemuksina nousi päiväkirjoista esiin. Koodasin siis omia oppimispäiväkirjojani turvallisuuden tunteen näkökulmasta. Tätä koodattua aineistoa analysoimalla loin kategorioita niistä tekijöistä, jotka olivat tuottaneet tai vähentäneet  turvallisuuden tunnetta oppimis- ja ryhmätilanteissa. Tämä katsaus psykologiseen turvallisuuteen impron oppimisessa oli itselleni tarpeellinen, koska siitä jäi uteliaisuus tietää lisää. Jos ei nyt tässä työssä hirveän syvälle aiheeseen ja siihen liittyvään teoriaan vielä päässyt, niin mikäänhän ei estä jatkamasta aiheen tutkimista. Ei välttämättä niinkään akateemisessa tutkimusmielessä, vaan ihan oppimistarkoituksissa ja omaa elämää varten.