Mielipuolen päiväkirja 14.02.2018 (Jyväskylän Kaupunginteatteri)

Ystävänpäivän iltaa tuli vietettyä Jyväskylän Kaupunginteatterilla Mielipuolen päiväkirjan parissa. Romantiikka, kuten moni muukin asia, taisi tässä esityksessä kuitenkin olla pelkkää kuvitelmaa. Tämä on synkällä tavalla kiehtova katsaus todellisuuden ja kuvitelman välimaastoon. Maastoon, jossa ihmiselle itselleen ei ole selvää mikä on totta ja mikä harhaa. Toisaalta, se ei ole edes kysymys, jota hän pohtisi. Se mikä tapahtuu, tapahtuu ja se onko mikään siitä totta, on sivuseikka. Todellisuus muovautuu sellaiseksi kuin ihminen itse sen haluaa nähdä, vaikka havainnot eivät aina tukisi omaa tulkintaa. Ei tajua oman käsityksensä virheellisyyttä, vaikka jatkuvasti olettamansa esineen sijaan hänen käsistään löytyy plussakortti. Ovelia nuo hakkerit.

Kaikessa mielipuolisuudessaan tämä on rauhoittavan vakaan sekava esitys. Kaikki on absurdilla tavalla täysin loogista. Puhuvat verkkoprintterit, ajanlaskun hämärtyminen sekä asioista puhuminen tavalla, joka ei vastaa todellisuutta. Toisaalta ei se oikeakaan todellisuus niin auvoinen ole, joten ehkä joskus harhakuviin on jopa lohdullisempaa uskoa. Kuten muut Sami Keski-Vähälän ja Esa Leskisen näytelmät, jotka olen nähnyt tämä on tyyliltään viehättävän vähäeleistä hitaasti tiivistyvää kaaosta.

 

Sipi! -Putkonen

On hienoa seurata miten erilaisiin rooleihin näyttelijät sujahtavat esityksen aikana. Päähenkilö Putkosen (Jukka-Pekka Mikkonen) ja hänen tukkansa välinen kontrasti on todella herkullinen. Se ero yksinäisen hieman höperöityneen setämiehen ja hänen itsevarman hurmuri alter egonsa välillä on mainiosti toteutettu.  Putkosen työkaverit ja pomo ovat melko steoreotyyppisiksi hahmoiksi kuitenkin kiinnostavia ja inhimillisiä. Ihmisiä tilanteessa, jossa jokainen on vain palapelin osa, jonka täytyy olla valmis muuntumaan mihin tahansa koloon sopivaksi. Ei saa kyseenalaistaa asiaa, koska muutos on aina hyväksi.

Sekavuuden rajamailla hääräävät sivuhahmot pitävät osin kiinni järjellisyydestä ja osin katoavat itsekin sinne. On helppo tunnistaa ammattirooleja ja se asenne, mitä normaalista poikkeavasti käyttäytyvä tyyppi saa osakseen. Ei Putkosen vuoksi paikalle kutsutun kauppakeskuksen vartijan tarvitse sanoa sanaakaan ja heti tietää mitä hän ajattelee edessään näkyvästä tilanteesta. Poliilaitoksen henkilöstö sen sijaan on ehkä jopa enemmän kujalla kuin Putkonen itse, mikä on hieman pelottavaakin. Inhimillisyys häivähtää tarinassa sivuhenkilöiden muodossa, mutta se ei jää asumaan. Tämä on kliinisen kylmäävä tarina, josta lämpö poistetaan Cool Techin tehokkaiden ratkaisujen avulla. Kylmä, mutta ei lohduton tai iloton tarina.

Mukava pikku lisätwisti on tarinan lokalisointi Keski-Suomeen, jolloin paikat ja asiat on helppo tunnistaa. Erityisesti ilahdutti erään Jyväskyläläisen maamerkin muuttuminen eläväksi ja se asenne millä tuo esiintulo tapahtui. Visuaalisestihan tämä on niukkuudessaan ja tarkkarajaisessa ankaruudessaan upea maailma. Samoin jatkuvasti vaihtuvat tilat ja taustat rakentavat hienosti yhtenäisen sekavaa kudosta, jonka purkautumista on kiehtovaa seurata. Myös äänimaailma, valot ja projisoidut tekstit tukevat upeasti kerrontaa.

Tässä tarinassa on kaikki palikat samaan aikaan ihan sekaisin ja täysin järjestyksessä.

Mielipuolen päiväkirja

Teksti Sami Keski-Vähälä ja Esa Leskinen
Ohjaus ja sovitus Seppo Honkonen
Lavastus- ja pukusuunnittelu Salli Kari
Valosuunnitelu Asko Konttinen
Äänisuunnittelu Ari Lampinen

Musiikki Jani Lappalainen
Projisoinnit Salli Kari ja Seppo Honkonen
Kampaukset ja maskeeraus Minttu Minkkinen ja Suvi Taipale

Rooleissa
Jukka-Pekka Mikkonen, Hanna Liinoja, Jorma Böök ja Aaro Vuotila

Kommentointi on suljettu.

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑