Toisto toimii aina, ainakin jos on Teletappi, joten tehdäänpä nyt jotain uudestaan. Olen kirjoitellut tänne blogiin fiktiivisiä tekstejä vaihtelevilla ideoilla ja inspiraatioilla. Yksi omasta mielestäni kiehtovimmista tekniikoista tähän mennessä on ollut kuuden sanan rakkaustarinat. Aiemmin samalla tekniikalla luodut tekstit voi käydä lukemassa tuolta. Käytin viimeksi blogin puolelle kirjoittaessa inspiraatiosanoja lähtökohtana, joten tehdään samoin tälläkin kertaa. Sattumanvaraisuuteen... Continue Reading →
Havaintokyvyn suhteellisuudesta
Olen yleisesti ottaen melko tarkkanäköinen tai ainakin kuvittelen niin, mutta minulla on myös käsittämättömän puusilmäisyyden hetkeni. Hetket jolloin en vain tajua yksinkertaisintakaan vihjettä. Hetket jolloin kuulen ja näen, mutta en ymmärrä yhtään mitä kuulen tai näen. Aika usein niin käy, kun on joku voimakas tunne päällä. Silloin ei vaan pysty reagoimaan järkevästi, vaan tapahtuu ylitulkintoja... Continue Reading →
Saman asian oppiminen yhä uudelleen
Oppiminen ei ole suoraviivainen prosessi ja sen olen impron ja vuorovaikutuksen kohdalla saanut huomata jatkuvasti hyvinkin konkreettisesti. Saman asian saa oppia ja kerrata todella moneen kertaan, eikä se siltikään välttämättä uppoa kovin nopeasti syvemmälle tasolle asti. Eikä varsinkaan sellaisessa muodossa, että se olisi hyödynnettävissä myös uusissa konteksteissa. Samalla on tullut myös tajuttua se, miten helppoa... Continue Reading →
Sisäinen tunnekriitikko – Annanko itselleni luvan tuntea?
Minulle on ominaista käsitellä surua ja muitakin vaikeiksi määriteltyjä tunteita kirjoittamisen kautta. Se johtuu monelta osin siitä, että minulla on aika vahvana se "ei saa olla toisille vaivaksi" ajattelutapa, jonka myötä vain positiivisten tunteiden näyttäminen on ok. Joo suutun kyllä välillä ja kipinöitä sinkoilee, mutta koen siitä syyllisyyttä. Koen että minun ei ole ok olla... Continue Reading →
Sopiva ylikuormitus
Improssa usein ne parhaat hetket ovat sellaisia, joissa on niin paljon asioita mihin keskittyä, että unohtaa tavallaan itsensä. Keskittyy niin täysillä niihin asioihin mitä on, että huomaamattaan tulee vaan menneeksi virran mukana. Se on tosi hyvä fiilis. Silloin ei vaikkapa lavalla mieti yhtään mitä itse sanoisi tai tekisi, vaan sitä vain tekee ja sanoo asioita.... Continue Reading →
Näkymättömiä mahdollisuuksien polkuja
Mahdollisuuksia on loputtomasti, jos vaan haluaa nähdä ne. Olen päätynyt omassa ajattelussani hyväksymään, että se mikä tapahtuu, tapahtuu. Voin tiettyyn rajaan asti itse vaikuttaa siihen, mihin omaa polkuani suuntaan ja silti en voi täysin kontrolloida sitä. Enkä toisaalta edes halua. Todella monet hyvät asiat, joita elämässäni on tapahtunut, ovat olleet sellaisia, että en olisi niitä... Continue Reading →
