Nauhoitusharjoituksia ja -pohdintoja vol 1.

Mainitsin edellisessä tekstissä, että pohdin yksilöharjoitteiden saattamista puhuttuun muotoon. Ihan jo oman improharjoitteluni tueksi, koska en ole löytänyt sellaisia äänitteitä tai videomatskua, mitä olen jo useamman vuoden haikaillut. Niinpä, kun sitä ei ole tai se on hyvin piilotettua, niin teen sitten ite. Mikä lykky, ettei mua enää erityisemmin häiritse oman ääneni kuuleminen, koska muuten tästä... Continue Reading →

Oppinut luovuttamaan – ei hyövää ees yrittää…

Pieni tunnustus: olen luuseri elikkäs luovuttaja. Olen tottunut luovuttamaan taistelutta ja vetäytymään, jos joku muu haluaa jotain samaa, kuin minäkin. "Tehköön / pitäköön koko idean", ajattelen aivan liian usein. Viimeksi vartti sitten ajattelin niin ja olin valmis polttamaan (kuvainnollisesti, materiaalit ovat digitaalisia) puolivalmiin improkirjakässärin sekä potentiaalisille kustantajille laaditun synopsiksen ja muut materiaalit, joita en ole... Continue Reading →

Vuosikatsaus 2020

Perinteisen tilastokatsauksen ja vuosisummauksen aika. Viime vuosi oli blogin osalta hiljentymisen ja metateksteilyn vuosi. Osin pakotetustikin teatterikevät ja -kesä jäivät väliin, joten esitystekstien osalta on ollut tosi hiljaista. Osin sen takia, etten ole entiseen tapaa esityksiä voinut käydä katsomassa ja toisaalta myös sen takia, että motivaatio ja kirjoittamisen ilo olivat ajoittain hukassa. Huomasin keväällä, että... Continue Reading →

Peilikuvia: huonon impron askelmerkit

Peilimaasta päivää! Tänään tutustutaan maailmaan iloisen mokaamisen kääntöpuolella elikkäs semmosiin juttuihin, millä voipi estää improvisaation tapahtumisen tai ainakin tehdä siitä tarpeettoman vaikeaa ja nihkeän nahkeaa. Tässä on nyt kätevän käytännöllisessä listamuodossa tarjolla upeaa lisäarvosisältöä, jonka vinkeillä voit estää itseäsi ja kaikkia muita nauttimasta flow-tilasta, hyväksyvästä ilmapiiristä ja kaikenlaisista impron iloista. Älä vaikutu, mistään, ikinä.Sano ei... Continue Reading →

”Hymyilevä kuolema”

Poiminnat luonnosarkiston kätköistä jatkuvat. Tällä kertaa vuorossa on pohdintaa "hymynaamiosta". Tämä teksti on syksyltä 2017, joten se on huomattavasti tiiviimpi, kuin nykyiset tarinointini 😉 En tiedä onko tämä joku oma omituisuuteni vai ihan yleisempi juttu, jonka nimeä en vain tiedä. Olen vuosien varrella päätynyt nimeämään tietyntyyppistä "hymynaamiota" käyttävät ihmiset yleistermillä 'hymyilevä kuolema'. Tämä on siis... Continue Reading →

Milloin tarinan saa kertoa?

Missä vaiheessa tarinan voi kertoa? Suvantovaiheessa, kun kaikki on ihan ok? Sitten vasta, kun vaikeudet on selätetty ja tarina on riittävän inspiroiva iltapäivälehtien sivuille? Vai voiko puhua jo silloin, kun kaikki on ihan yhtä syvältä, kuin itsekin kokee olevansa. Kun itsetunto on palasina, eikä tiedä millä sen kokoaisi taas eheämmäksi, koska ei saa kontaktia oikein... Continue Reading →

Tulkittua todellisuutta – tapaus temppupyörä

Istun yksin Kiasman kahvilassa ikkunan vieressä pöydässä, jossa on vain kaksi tuolia. Katselen pihalla veden äärellä lintuja tarkkaavaisesti seuraavia leikki-ikäisiä, kahvin jäähtyessä valkoisessa posliinikupissa. Todellisuuteni on pieni ja tarkkarajainen kupla, joka laajenee ulos pihalle, ei sisään kahvilaan - en huomaa asiakkaiden tuloa tai poistumista kahvilasta. On usein helpompi toteuttaa improtessa omaa ideaa, koska sen näkee... Continue Reading →

”Nyt voi jättää kaikki huolet ja harmit naulakkoon. Ne kyllä odottavat siellä ja ne voi poimia mukaan poistuessaan.”

Otsikon sisältämä ajatus, millä tahansa sanoilla esitettynä ilmaisuun liittyvien kurssien alkupuolella on yksi iki-inhokeistani. Ymmärrän sen hyvää tarkoittavan intention, että nyt ei rämmitä römpiöissä* tai jäädä vatvomaan jotain tunnin ulkopuolisen maailman ärsyttävää kokemusta. Ymmärrän sen, mutta minulle se lausahdus ei viesti sitä. Se viestii, että se millainen minä juuri nyt ja se tila, jossa mieleni... Continue Reading →

Kuulumis- ja esittelykierrokset

Olen se ihminen, joka ei yleensä ensimmäisenä tarjoa kokemuksiaan, kun vuorossa on kuulumiskierros tai jonkun kurssin esittelykierros. En aloita, enkä välttämättä ota vuoroa, jos ei ole ihan pakko tai jos ei mennä järjestyksessä, eikä kukaan huomaa, jos olen hiljaa. Olen useinkin ollut piirissä se viimeinen, jonka sitten muiden tuijotus pakottaa jakamaan jotain. Eikä se oikeastaan... Continue Reading →

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑