Sukelletaan hetkeksi vihaan ja aggressioon. Ne ovat osa sitä tunnepalettia, mikä kuuluu ihmisen perusvarusteluun, vaikka kuinka yrittäisi kieltää, että minä en ainakaan ole aggressiivinen. Tietysti tasoissa on eroja, jotkut räjähtävät fyysisen väkivaltaisesti sekunnissa ja osa ehkä ilmaisee vihaansa vain sanallisesti, jos sitäkään. Eikä sillä ole mitään väliä oletko tyttö, poika vai jotain muuta, vaan se... Continue Reading →
Runot ja oikean vastauksen pakko
Olen joskus hurjassa menneisyydessäni opiskellut vähän kaikenlaista, kuten esimerkiksi (englanninkielistä) runoutta. Muistan hitusen inhonneeni erästä runouskurssia ihan vain sen vuoksi, että siellä yritettiin joka kerta löytää "oikea" tulkinta runoille sekä niiden yksittäisille lauseille ja sanoille. Toki muitakin vaihtoehtoja käydyissä keskusteluissa sallittiin, mutta keskusteluissa pohdittiin sitä ”mitä kirjoittaja on oikeasti tarkoittanut”. Ihan niin kuin se olisi... Continue Reading →
Innostumisen (pois)oppiminen
Viimeisen parin vuoden aikana olen sekä oppinut aidosti innostumaan asioista ja taas unohtamaan, että moisia tunteita edes on olemassa. Oikeasti noita 180 asteen käännöksiä on tapahtunut useita tässä ajassa, eikä vaan yksi. Olen unohtanut ja muistanut miksi asioista kannattaa innostua sekä sen, miksi aikoinaan niin vahvat muurit omien tunteideni ympärille rakensin. Pudotus nimittäin sattuu sitä... Continue Reading →
Ennakoiva torjunta estää kontaktin
Joskus muinoin mietin olevani hyvin selkeä sanattoman viestintäni suhteen. Enpä ajattele noin enää nykyään. Jossain vaiheessa tuli tajuttua se, vaikka itse kuvittelen viestiväni hyvin selkeästi, lähetän itse asiassa jatkuvasti todella ristiriitaisia viestejä. Sain itseni kiinni eleistä ja toiminnasta, jotka olivat aika tyrmääviä, vaikka en mitään sellaista tarkoittanut viestintää. Kuitenkin tarkkailijan näkökulmasta tulkinta olisi ollut aika... Continue Reading →
Kaavoihin kangistunut kuviokelluja
Vuoden vaihteessa mietin, että jatkanko erään harrastuksen parissa enää tänä vuonna. Lopulta päädyin oikeastaan sekä sattuman että oman päätöksen myötä lopettamaan. Tajusin, että en jatkaisi omasta halustani, vaan sitä päätöstä ohjaa joku muu. Huomasin aivoissani nakuttavan semmosen pienen perfektionistin, joka hokee "ei saa luovuttaa ja jättää asioita kesken". Mikä on vähän hassua, kun miettii miten... Continue Reading →
Impro ja synkkyys törmäävät
Lievää blokkia nyt muiden tekstien viimeistelyssä, joten sukelletaan hetkeksi tunnemuistin puolelle. Impro on siitä hassu laji, että välillä se on kevyttä ja kivaa yhteistä tekemistä ja sitten joskus osutaan periaatteessa kevyeltä vaikuttavalla harjoitteella kipeästi ihmisen mielen kipukohtiin. Muutama viikko sitten oli taas vaihteeksi sellainen kerta, että heti alussa tärähti jossain syvällä. Olin vähän väsynyt huonosti... Continue Reading →
