Kuinka moni on kuullut otsikon empaattisen lausahduksen joskus, kun on jakanut jotain, minkä ehkä itse ajattelee olevan outoa tai erikoista itsessään? Monet asiathan ovat ihan aidosti normaaleja, osa ihmisyyttä, vaikka siltä ei itsestä juuri sillä hetkellä tuntuisi. Tunteet ovat ihan normaali osa ihmiselämää. Sekin on normaalia, ettei aikuinen(kaan) ihminen välttämättä aina niin aikuismaiseen tunteidenkäsittelyyn pysty,… Lue lisää ”Se on aivan normaalia”
Yksi ensimmäisistä ja tärkeimmistä opeista improvisoidessa on minulle ollut se, ettei ihminen oikeasti tiedä, mitä olettaa tietävänsä. Tämä koskee erityisesti toisten ihmisten ajatuksia. Yksinkertaisimillaan tämä näkyy missä tahansa yhteiseen tarinan rakentamiseen pohjautuvassa tekniikassa ja sana-assosiaatioissa. Erinomaisen ilmiselvä se on myös improvisoidussa kohtauksessa, jossa kumpikin olettaa, että toinen tajuaa tilanteen samalla tavalla. Kohtaus menee, miten menee… Lue lisää Telepatian mahdottomuudesta
Mainitsin edellisessä tekstissä, että pohdin yksilöharjoitteiden saattamista puhuttuun muotoon. Ihan jo oman improharjoitteluni tueksi, koska en ole löytänyt sellaisia äänitteitä tai videomatskua, mitä olen jo useamman vuoden haikaillut. Niinpä, kun sitä ei ole tai se on hyvin piilotettua, niin teen sitten ite. Mikä lykky, ettei mua enää erityisemmin häiritse oman ääneni kuuleminen, koska muuten tästä… Lue lisää Nauhoitusharjoituksia ja -pohdintoja vol 1.
Pieni tunnustus: olen luuseri elikkäs luovuttaja. Olen tottunut luovuttamaan taistelutta ja vetäytymään, jos joku muu haluaa jotain samaa, kuin minäkin. ”Tehköön / pitäköön koko idean”, ajattelen aivan liian usein. Viimeksi vartti sitten ajattelin niin ja olin valmis polttamaan (kuvainnollisesti, materiaalit ovat digitaalisia) puolivalmiin improkirjakässärin sekä potentiaalisille kustantajille laaditun synopsiksen ja muut materiaalit, joita en ole… Lue lisää Oppinut luovuttamaan – ei hyövää ees yrittää…
Perinteisen tilastokatsauksen ja vuosisummauksen aika. Viime vuosi oli blogin osalta hiljentymisen ja metateksteilyn vuosi. Osin pakotetustikin teatterikevät ja -kesä jäivät väliin, joten esitystekstien osalta on ollut tosi hiljaista. Osin sen takia, etten ole entiseen tapaa esityksiä voinut käydä katsomassa ja toisaalta myös sen takia, että motivaatio ja kirjoittamisen ilo olivat ajoittain hukassa. Huomasin keväällä, että… Lue lisää Vuosikatsaus 2020
Peilimaasta päivää! Tänään tutustutaan maailmaan iloisen mokaamisen kääntöpuolella elikkäs semmosiin juttuihin, millä voipi estää improvisaation tapahtumisen tai ainakin tehdä siitä tarpeettoman vaikeaa ja nihkeän nahkeaa. Tässä on nyt kätevän käytännöllisessä listamuodossa tarjolla upeaa lisäarvosisältöä, jonka vinkeillä voit estää itseäsi ja kaikkia muita nauttimasta flow-tilasta, hyväksyvästä ilmapiiristä ja kaikenlaisista impron iloista. Älä vaikutu, mistään, ikinä. Sano… Lue lisää Peilikuvia: huonon impron askelmerkit
Poiminnat luonnosarkiston kätköistä jatkuvat. Tällä kertaa vuorossa on pohdintaa ”hymynaamiosta”. Tämä teksti on syksyltä 2017, joten se on huomattavasti tiiviimpi, kuin nykyiset tarinointini 😉 En tiedä onko tämä joku oma omituisuuteni vai ihan yleisempi juttu, jonka nimeä en vain tiedä. Olen vuosien varrella päätynyt nimeämään tietyntyyppistä ”hymynaamiota” käyttävät ihmiset yleistermillä ’hymyilevä kuolema’. Tämä on siis… Lue lisää ”Hymyilevä kuolema”
Missä vaiheessa tarinan voi kertoa? Suvantovaiheessa, kun kaikki on ihan ok? Sitten vasta, kun vaikeudet on selätetty ja tarina on riittävän inspiroiva iltapäivälehtien sivuille? Vai voiko puhua jo silloin, kun kaikki on ihan yhtä syvältä, kuin itsekin kokee olevansa. Kun itsetunto on palasina, eikä tiedä millä sen kokoaisi taas eheämmäksi, koska ei saa kontaktia oikein… Lue lisää Milloin tarinan saa kertoa?
Istun yksin Kiasman kahvilassa ikkunan vieressä pöydässä, jossa on vain kaksi tuolia. Katselen pihalla veden äärellä lintuja tarkkaavaisesti seuraavia leikki-ikäisiä, kahvin jäähtyessä valkoisessa posliinikupissa. Todellisuuteni on pieni ja tarkkarajainen kupla, joka laajenee ulos pihalle, ei sisään kahvilaan – en huomaa asiakkaiden tuloa tai poistumista kahvilasta. On usein helpompi toteuttaa improtessa omaa ideaa, koska sen näkee… Lue lisää Tulkittua todellisuutta – tapaus temppupyörä
Otsikon sisältämä ajatus, millä tahansa sanoilla esitettynä ilmaisuun liittyvien kurssien alkupuolella on yksi iki-inhokeistani. Ymmärrän sen hyvää tarkoittavan intention, että nyt ei rämmitä römpiöissä* tai jäädä vatvomaan jotain tunnin ulkopuolisen maailman ärsyttävää kokemusta. Ymmärrän sen, mutta minulle se lausahdus ei viesti sitä. Se viestii, että se millainen minä juuri nyt ja se tila, jossa mieleni… Lue lisää ”Nyt voi jättää kaikki huolet ja harmit naulakkoon. Ne kyllä odottavat siellä ja ne voi poimia mukaan poistuessaan.”
Olen se ihminen, joka ei yleensä ensimmäisenä tarjoa kokemuksiaan, kun vuorossa on kuulumiskierros tai jonkun kurssin esittelykierros. En aloita, enkä välttämättä ota vuoroa, jos ei ole ihan pakko tai jos ei mennä järjestyksessä, eikä kukaan huomaa, jos olen hiljaa. Olen useinkin ollut piirissä se viimeinen, jonka sitten muiden tuijotus pakottaa jakamaan jotain. Eikä se oikeastaan… Lue lisää Kuulumis- ja esittelykierrokset
Mulla on ollut nyt tämän kevään tilanteen takia, ja oikeastaan jo vähän aiemminkin, semmonen sisäinen pohdinta käynnissä, että mistä haluan kirjoittaa. Välillä kirjoitusinto on tiessään ja se on ihan normaalia. Toisaalta huomasin itsessäni myös semmosia kirjoittamisen pakkoon liittyviä ajatuksia ”mun pitää kirjoittaa tästä”. Eikä sitä kukaan ulkopuolinen vaadi, koska tämä on mun blogi ja kirjoittelen… Lue lisää Mistä kirjoittaa vai kirjoittaako mistään?
Draamanörtti 
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.