Esittämättömyyspäiväkirja (hiljaisuus) – Herkko ja kadonneen ajan arvoitus

Ei sitä maanantaina vielä arvannut, että tämä esityskausi oli tässä. Näin se kuitenkin oli. Viimeiset kaksi esitystä jouduttiin sairastapausten vuoksi perumaan ja näin ollen esityskauden loppu oli aika koruton. Hiljaisuus laskeutui, eikä mitään enää ollut jäljellä. En ihan näin ajatellut tämän loppuvan, vaikka tietysti aina on se mahdollisuus, että esityksiä joudutaan perumaan.

Koska se oli eilisen esityksen peruunnuttua ihan todennäköistä, ettei tänä viikonloppuna pystyttäisi esittämään ollenkaan, niin olin varautunut tilanteeseen ja pessyt roolivaatteet valmiiksi. Tänään ei sitten ollutkaan enää muuta tehtävää, kuin käydä palauttamassa ne varastolle. Se oli sitten siinä tämän näytelmän ja tämän työryhmän osalta.

Ei se vielä äsken tuntunut haikealta, kun kävi jättämässä tantan puvustuksesta ja rekvisiitoista suurimman osan (kengät olivat omat) sekä kiusaajan lippiksen (muut vaatteet ja kengät olivat omat) varastolle, mutta kun pääsi kotiin, niin tajusi, miten tyhjältä ja ontolta nyt oikeasti tuntuu. Sitä oli kuitenkin ajatellut, että vielä pääsisi tämän näytelmän esittämään ja takahuoneen fiiliksesta nauttimaan, mutta eipä sitä mahdollisuutta sitten enää tullutkaan.

Varmaan tässä vielä joku puolivirallinen illanvietto järjestetään ja kuopataan esitys porukalla, mutta se voi olla, että siihen ei enää kaikki osallistukaan. Aikuisten kesken, kun on joskus ihan tolkuttoman vaikea löytää yhtään kaikille sopivaa aikaa. Niinpä olen henkisesti jo valmistautunut siihen, että tämä oli tässä.

Osaa työryhmästä näin vielä ohimennen varastolla, mutta eipä siinä sitten viitsinyt alkaa sen kummempia enää puhumaan. Olin paikalla vain sen aikaa, että kotiin vievä bussi tuli eli noin kymmenkunta minuuttia. Kyllä sekin riitti. Ei siellä ollut mulle mitään käyttöä tai tarvetta. Enkä oikein ole sellainen ihminen, että osaan olla tyhjänpanttina seisoskelemassa, kun olo tuntuu muutenkin turhalta. Niinpä poistuin heti, kun ensimmäinen tilaisuus tuli.

Kirjoitan tästä vielä toisenkin postauksen sitten, kun olen ehtinyt vähän enemmän sulatella asiaa. Nyt vain tuli tarve sanoa, että tyhjältä tuntuu. Ja saa tuntua. Se on ihan selkeä ja perusteltu tunne tässä hetkessä.

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s