Improvisoitu näytelmä Stellan tapaan – ”Turmeltunut ostoskeskus” 15.10.2022 (Stella Polaris)

Kaapelitehtaan Turbiinisalissa syntyy ennen näkemättömiä näytelmiä, jotka voi kokea vain kerran.

Improvisaatio voi olla monta asiaa. Se voi olla mm. menetelmä tai mielentila. Stellan tapauksessa se on molempia ja paljon muuta. Voidakseen improvisoida mahdollisimman vapautuneesti, on improvisaatioon, kuten mihin tahansa taiteenlajiin harjaannuttava. Kulttuurissa, jossa on houkuttelevaa sanoa ei ja pitää itsensä turvassa yllätyksiltä, on improlavalla opittava sanomaan kyllä ja menemään kohti niitä vaaroja ja jännittäviä hetkiä, joihin arkijärki kieltää menemästä.

”Hyvä yleisö kuvittele, että tässä äänessä on paljon kaikua-ah-ah-aa”

Iiro Ollilan alkuspiikki

Lauantai-illan näytelmän aluksi näyttelijät etsivät näytelmän nimeä yleisön vapaan assosioinnin avulla. Alkusanasta ’sukka’ päädytään lopulta monien ”mitä tulee mieleen sanasta [sukka]”-kysymysten kautta sana-assosiaatioita tutkimalla ja inspiraatiota kuulostelemalla otsikkoon: ”Turmeltunut ostoskeskus”. Sen lisäksi kaikki mahdolliset assioinnin aikana mainitut sanat (mm. turkulainen, lentoasema, ostoskeskus, nuoriso, turmeltunut), ovat potentiaalista materiaalia yhdessä rakentuvan tarinan sisällä käytettäväksi. Muutoin materiaalina toimii näyttelijöiden sekä muusikon ja valo-improvisoijan kollektiivinen luovuus, johon myös yleisön reaktiot ja läsnäolo, omalla tavallaan, vaikuttavat.

Vapaata improa

Näytelmä aloitetaan vapailla improvisoiduilla kohtauksilla etsien sitä, mistä hahmoista tai asioista tarina tulee kertomaan. Liikkeelle lähdetään hyvin selkeällä aloituskohtauksella, joka kertoo sen, mitä turmeltuneisuus ostoskeskuksen tapauksessa tarkoittaa. Musiikin tahdissa siirrytään suoraan ostoskeskuksen seksikauppaan, jossa pohditaan pitsialusvaatteiden ja lateksinurkan sijoittelua. Mielikuva ostoskeskuksesta on nyt luotu. Sieltä sitten hypätään alultaan hyvin tavanomaiseen arkielämän kohtaukseen, jossa Jussi Vatasen hahmo, Raimo ’johtaja’ Torvinen istuu parsimassa sukkaa. Hyvin turkulaisen puolisonsa, Liisan, saavuttua kohtaukseen, siirrytään hyvin pian musikaalinomaisesti illan ekaan lauluun, joka on kahden hahmon unelmalaulu. Duetto, jossa he haaveilevat Karibian lomasta. Kolmas pohjustuskohtaus tapahtuu kahden nuoren, Japi ja Janita, välillä. Nuoret, hyvin turmeltuneet 13-vuotiaat, ovat saaneet haltuunsa – Japin äidiltä – runsaasti nuuskaa ja pohtivat omaa cooliuttaan sekä pelottavuuttaan. Neljäs kohtaus, joka pohjustaa tarinan maailmaa sekä hahmoja esittelee Konalassa asuvan vanhemman herrashenkilön Hanneksen ja toisen paikallissen asukkaan Toivon sekä Toivon koiran Göranin. Siinä päästään illan toiseen lauluun, joka ongelmalaulu, jossa Hannes laulaa siitä, miten asuinalue on turmeltunut vuosien varrella.

Nämä neljä toisistaan irrallaan improvisoitua kohtausta rakentavat tarinan pohjan, josta sitten lähdetään kohtaus kerrallaan tutkimaan hahmojen ja paikkojen tarinoita. Tässä vaiheessa tarinaa on vapaus sekoitella eri kohtauksissa nähtyjä hahmoja tai taustoittaa heitä lisää yhdessä ja tutkia, mitä kaikkea yhdessä luodussa maailmassa voi tehdä. Aluksi nähdäänkin Toivo seksikaupassa ja sitten nuoriso vetämässä aivan liikaa nuuskaa, mikä johtaa sitten unenomaisen taivaskohtauksen kautta sairaalaan. Mikä on vastuullinen veto. Kun on lanseerattu se ajatus, että nuori hahmo, Japi, vetää yliannostuksen nikotiinituotteita, niin sitten sillä on myös seurauksia. Jos siellä mainitaan sosiaalityöntekijä, niin sitten on hyvä, että myös se kohtaus nähdään. Se tarve tuli yleisöstä toisen puoliajan alussa, kun näyttelijät kysyivät, missä paikassa yleisö haluaisi nähdä seuraavan kohtauksen tapahtuvan.

Janita: Mitä sä kyyläät?
Kertojaääni: Mä olen huolissani.

Kun on saatu Japi tolpilleen, mennään katsomaan Janitan kotioloja. Eikä sielläkään ehkä ihan kaikki ole, kuin odottaa sopis. Jos Japin, laivalla työskentelevä, äiti tuo lapselleen nuuskaa, niin Janitan hieman etäisen oloinen isä sen sijaan haluaa puhua lapselleen elämän realiteeteista. Siellä olisi pakollista seksivalituspuhetta tuloillaan, mutta kun lapsi tietää aiheesta enemmän kuin oletetaan ja kaikki on todella kiusallista, niin onhan siitä sitten laulettava laulu. Se oli ihanan humoristinen pieni reipas lastenlauluhenkinen biisi, jossa käytiin läpi, mitä teini tietää seksistä. ”Tämä riittääkin” oli oikein oiva kertsi tähän biisiin.

Torvinen: Meillähän ei ole koskaan mennyt näin hyvin!

Sen jälkeen mennään vielä egyptiläiseen ravintolaan, jossa aiemmin nähty pariskunta Liisa ja Raimo, joille syntyy pientä skismaa, kun toinen haaveilee vähän isommin, kuin mitä oli sovittu. Karibian matka olikin firman hyvän tuloksen myötä muuttunut ajatukseksi Turusta Karibialle pysyvästi muuttamisesta.

Vielä ennen väliaikaa nähdään uudestaan aiemmin vain äänenä kuultu Japin yksinhuoltajaisä, joka kyykkyyttää poikaansa ja uhriutuu. Lopulta sitten mennäänkin äärimmäisyyksiin, kun yksi vanhempi on kerran niin vastuuton, että tuo lapselleen nuuskaa, niin toinen on sitten niin ankara, että määrää lapsen kotiarestiin kolmeksi viikoksi. Tämä aiheuttaa suuren ongelman Janitaan ihastuneen nuoren elämässä. Kolmessa viikossahan Janita ehtii jo kasvaa aikuiseksi ja löytää toisen. Näihin traagisiin tunnelmiin päätettiin eka puoliaika.

Väliajan jälkeen

Koska kyse on improvisoidusta näytelmästä. Väliajalla – oletettavasti – näyttelijät kertaavat tapahtumat ja sitten toisella puoliajalla lähdetään, ilman turhaa kiirettä viemään ensimmäisellä puoliajalla näytettyjen hahmojen tarinoita kohti jonkinlaista tyydyttävää loppua. Ruvetaan sitomaan ensimmäisellä puoliajalla avattuja lankoja yhteen, jotta niistä syntyy kokonaisuus. Se tarkoittaa mm. sen tunnistamista: mitä on tapahtunut, mitkä hahmot on luotu ja mitkä niistä ovat keskeisiä. Joitain uusia hahmoja voi toisella puoliajalla vielä tulla, mutta niidenkin olisi hyvä olla sellaisia, jotka on jo jollain tasolla mainittu ekalla puoliajalla. Jos siis haluaa pitää esityksen jollain tasolla aikarajoissa, eikä paisuttaa parituntiseksi aiottua esitystä kolmetuntiseksi. Toisella puoliajalla, varsinkaan kokeneet, improvisoijat eivät yleensä enää pyri luomaan uusia päähahmoja. Sivuhahmoja ja läpikulkurooleja toki ilmaantuu tarpeen mukaan.

Tarinallisesti on hyvä tunnistaa: missä osatarinassa tarvitaan vielä lisää tai missä on jo ihan tarpeeksi yksityiskohtia, mutta siellä voisi tapahtua jotain yllättävää. Ylipäätään on hyvä tunnistaa se, mitkä tarinat pitää jollain tavalla saattaa päätökseen, ennen kuin esityksen voi lopettaa. Improvisoijan taito näkyy siinä, että pystyy tunnistamaan ne tarinat, joita ei voi jättää kertomatta riittävän tyydyttävään loppuun asti ilman, että kokonaisuuteen jää aukko. Tämä on sellainen, minkä varsinkin yleisö tunnistaa herkästi. ”Niin, mutta miten sille kävi?” Vapaassa improssa tämä voi olla haaste, koska tarinan alkuja on usein enemmän kuin tarpeeksi. Pitää siis olla myös ekalla puoliskolla malttia siinä, miten monta uutta ideaa tuo tänä iltana lavalle.

Vähemmän on enemmän

Toisen puoliajan alussa yleisö saa kertoa ensimmäisen tapahtumapaikan. Pyyntönä oli valita joku paikka, jossa ei ole vielä tarinan ainana kohtausta nähty. Koska tarinassa pohjalla oli nuorison nuuskakokeilu, jossa hoitohenkilökunta oli maininnut yhteydenoton lastensuojeluun, niin yleisöstä tuli aika luontevasti esiin tarve nähdä kohtaus lastensuojelun tiloissa. Siinä sitten Japi ja hänen isänsä, Jarkko, pastori pääsevät kertomaan, mitä viime viikkoina on tapahtunut. Japi on ollut pitkään kotiarestissa ja siitä sitten päästiinkin kivasti laulamaan siitä, mikä se nuoren elämässä on tärkeää.

Japin isä: Japin äiti on ilmeisesti myös tulossa.
Lastensuojelun työntekijä (näyttelijä, jonka pitäis esittää myös mahdollisesti äitiä): Ihan totta?! Kiva tietää.

Siitä sitten siirrytään sitten Japin kotiin, jossa hän soittaa äidille, jonka toivoisi tuleva hakemaan hänet, hyvin ankaraksi osoittautuneen, isän luota turvaan. Päästään näkemään tarinan molemmat puolet. Kun ekalla puoliajalla jo kävi selväksi, että äiti oli tuonut alaikäiselle lapselleen nuuskaa ja ties mitä, niin oli hyvä tuoda myös äiti tarinaan hahmona mukaan. Se toi heti paljon lisäväriä Japin kotielämään ja konkretiaa siihen tarinaan.

Tässä välissä nähdään pieni leikkaus vanhojen herrojen, Hanneksen ja Toivon, keskusteluun, jossa toinen yhä paheksuu ostoskeskuksen seksivälineliikettä, jossa toinen ekalla puoliajalla nähtiin vierailemassa. Se oli lyhyt kohtaus, joka vei pienen askeleen näiden hahmojen ja ostoskeskuksen tarinaa eteenpäin. Puhutaan piiskaamisesta. Vois olla kivaa, mutta tohtiiko tuota kokeilla.

Seuraavana sitten nähdäänkin hieman yllättävän joogastudio-kohtauksen myötä muutos Japin isässä, Jarkossa. Hän löytää sieltä joogastudiolta itselleen hyvin ymmärtäväisen kuuntelijan. Pikkuhiljaa aikahyppäyksien kautta päästään näkemään se, miten Jarkossa tapahtuu muutos lempeämpään suuntaan. Herää ymmärrys, että ei lasta ehkä pitäisikään sitoa yöksi sänkyyn karkaamisen estämiseksi. Ylipäätään tässä kohtauksessa näkyi hienosti se, miten keskushenkilöiden, muusikon / kertojaäänen ja sivussa olevan näyttelijän yhteistyö jäntevöittää kohtausta.

Hyväksynnän hersyvyyttä

Sitten onkin vuorossa sanoista tekoihin osuus eli nähdään Hannes seksivälipuodissa ja sitten tapahtuu se, mitä lupailtiin. Tulee miimistä piiskaa ja sehän on elämän mullistava kokemus, joka tarjoaa Hannekselle ja Toivolle uutta innostavaa keskustelunaihetta. Ei tarvitse enää pohtia alueen rappiota, kun on saanut kunnolla raippaa ja nauttinut siitä. Tämä on semmonen puoli, mikä on improssa ihanaa, kun suostutaan menemään sinne, minne arkijärki kieltää menemästä. Hahmo voi olla vastahankaan ja suhtautua negatiivisesti johonkin asiaan, mutta näyttelijä suostuu ideaan.

Sitten palataan taas Japin ja hänen vanhempiensa tarinaan, joka selkeästi on tämän esityksen keskeinen tarina. Sen ohella kulkevat sitten muiden hahmojen tarinat. Nyt Jarkon joogaharrastus on tuonut elämään merkittävän muutoksen ja uuden ihmisen, joka on muuttamassa heidän luokseen. Sitten nähdään semmonen kohtaus, joka on hyvin vahvasti pilke silmäkulmassa tehty tarjous kanssaimproajilta eli lopulta kolme Ushman näyttelemää hahmoa on saatu saateltua sinne Japin ja Jarkon kotiin. Siellä on Japin äiti, Jarkon uusi rakas, joogaopettaja Juulia-Melodia Aurinkoinen, sekä Japin ystävä Janita. Se on yleisölle herkullista nähdä se suostuminen, kun yksi näyttelijä hyppii kohtauksessa roolista toiseen. Siinä tilassa on tungosta, vaikka näyttelijöitä on edelleen vain kolme.

Siinä kohtaa, kun Japin äiti suostuu myöntämään, että Japin on parempi olla isänsä ja tämän uuden kumppanin kanssa, kuin laivalla hänen kanssaan, niin se tarinalinja saadaan päätökseen. Japi ja Janita voivat taas olla kavereita, kun Japin isä on rentoutunut, eikä enää halua lukita lastaan huoneeseensa dominointihalujensa ja pelkojensa ohjaamana.

Loppunäytös

Ihan lopuksi palataan sitten vielä ekalla puoliajalla nähtyyn Liisan ja Raimon tarinaan. Se on jäänyt auki, että pääsivätkö he sinne Karibialle vai menikö se vain tappeluksi, kun vanhaa äitiä ei voinut jättää jälkeen. Niinpä sitten nähdään vielä muutama lyhyt kohtaus heidän tarinastaan. Ekassa Liisa on äiteineen saapumassa Karibialle ja toisessa sitten Raimo hyvästelee tilitoimistonsa sekä läheisimmän alaisensa hyvin murteellisessa tilanteessa. Loppulaulun otsikko kysytään vielä yleisöstä ja siitä tulee sitten johtaja Torvisen eli Raimon jäähyväislaulu, kun hän lähtee Karibialle Liisan seuraan.

Näin on saatu kaikki tarinan keskeiset kaaret tyydyttävään päätökseen. Improvisoidussa näytelmässähän juju on se, että juonen ja tarinan kokonaisuuden voi ymmärtää vasta jälkikäteen. Ei voi tietää, ennen kuin päätös on tehty. Ihan yhtä hyvin loppu olisi voinut olla aivan toisenlainen. Tämä oli hirveän kiva onnellinen loppu, jossa kaikkien hahmojen tarina sai toiveikkaan lopun. Jotain hyvää ja parempia aikoja on edessä. Turmeltunut ostoskeskuskin taisi saada uuden kanta-asiakkaan, kun Hannes löysi uutta virtaa elämäänsä.

Vaikka tarina on joka kerta uusi ja sisällöllisesti ei voi edeltävän esityksen perusteella sanoa mitään seuraavasta, niin sen voi varmuudella sanoa, että oli sisältö, mitä tahansa, niin Stella Polariksen improvisoijia seuratessa ei tylsää tule. Se on joka kerta hieman eri syistä todella nautittavaa tekemistä. Näyttelijäntyö on laadukasta ja tarinat mukaansa tempaavan viihdyttäviä. Siihen, kun sitten yhdistää luovan valojen käytön ja virtuoosimaisen musiikki-improvisaation, niin pakostikinhan siinä suu hymyyn kääntyy ja mieli tuntuu kevyeltä. Ihanaa.

Improvisoitu näytelmä Stellan tapaan
”Turmeltunut ostoskeskus” (15.10)

Lavalla
Teijo Eloranta, Ushma Karnani ja Jussi Vatanen

Musiikki
Iiro Ollila

Valot
Ainu Palmu

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s