Hella Wuolijoen klassikkoteos Niskavuoren Heta on saanut Tampereen Teatterin käsittelyssä uuden ilmeen, joka vie katsojan hetkittäin suoraan keskelle tarinaa, mikä on hieman hätkähdyttäväkin kokonaisuus. Pimeässä ja tiiviissä tilassa selän takaa ilmestyvä hahmo on paikkansa sopivasti valinneelle katsojalle, jopa uhkaavan tuntuinen kokemus. Niskavuoren maisemat ovat entisensä ja eivät kuitenkaan ole. Uutta luova ulkomuoto näyttää samaan aikaan pelkistetyn modernilta että vanhalta ja hyvin perinteiseltä maalaistalolta. Tuvan seinistä tuntuu tuulevan läpi kylmä ja vihainen tuuli. Pirtin synkillä seinillä ei elä ilo, vaan sukupolvet ylittävä taakka ja pakottava tarve näyttää kaikille. Ei tartte auttaa. Ei kenenkään.

Hääjuhla on yleensä ilon aikaa, mutta nyt se tuntuu olevan toiselle iloisempi, kuin toiselle. Ajankuvansa kannalta se on ymmärrettävää. Onhan rengin ja talollisen tyttären naimakauppa poikkeuksellinen. Vihjailuja ja puheita herättävä näky. Niskavuoren Heta (Eeva Hakulinen), syistä jotka käyvät pian ilmi, solmii avioliiton Akustin (Teijo Eloranta) kanssa, eikä vaikuta olevan uudesta asemastaan pienen torpan emäntänä kovinkaan tyytyväinen. Ylipäätään Heta ei vaikuta olevan tyytyväinem yhtään mihinkään, vaan hänen pintansa on kova ja kielensä kieltoihin perustuva. Hetan yli ei kävele kukaan, eikä sellaista ihmistä ole, joka saisi hänen päänsä kääntymään, kun hän jotain on päättänyt. No Akustilla näyttäisi olevan keinonsa saada Heta myötämieliseksi hankkeilleen. Vaikka mitä tapahtuisi on Hetan tavoite selvä: uusi ja hieno pytinki on rakennettava. Sitä ennen sukulaiset tai kukaan, ei saa tulla kylään. Aivan sama kuinka kauan siinä menee ja mitä uhrauksia sen eteen on tehtävä, niin siitä tavoitteesta Heta ei luovu.

Niin vain hieno nainenkin kieltäytyy palvelusväen avusta ja tarttuu työnsyrjään sotkemaan kätensä, jotta talous pyörii ja rahaa saataisiin mahdollisimman säästöön. Tunnekylmän ja kovan naisen muottiin sopiva Heta on päämäärätietoinen ja melkoisen paljon kiinnostuneempi ulkoisista puitteista ja kulissien kiillosta, kuin esimerkiksi lastensa opinnoista tai hyvinvoinnista. Erityistä ärsytystä hänelle aiheuttaa talossa apuna pyörivä Siipirikko (Cécile Orblin), johon sekä Akusti että lapset ovat kovasti kiintyneet. Hetan mielessä raivoavien voimien repivyys tulee hienolla tavalla näkyväksi lavalla. Ihanana tasapainottajana Hetan uhmakkaalle vihamielisyydelle toimii Akustin kaiken kattava lempeys ja armollisuus. Ilman lämpöä olisi kylmyyttä vaikeampi sietää.

Inhimillistä draamaa ja ajoittaista iloakin uhkuva tarina saa tuntemaan syvästi. Niskavuori herää henkiin raikkaana ja elämän makuisena maailmana, johon nykykatsojan on helppo sujahtaa mukaan. Kaikki ei lopulta ehkä ole ihan sitä miltä ulkoapäin katsoessa näyttää, sillä kovan kuoren alle voi piilottaa paljon.

Niskavuoren Heta

Käsikirjoitus Hella Wuolijoki
Ohjaus Liisa Mustonen
Lavastussuunnittelu Mikko Saastamoinen
Pukusuunnittelu Mari Pajula
Valosuunnittelu Tiiti Hynninen
Äänisuunnittelu Maura Korhonen
Koreografi Nina Mamia
Kampausten ja maskien suunnittelu Kirsi Rintala

Näyttelijät
Eeva Hakulinen
Teijo Eloranta
Ville Majamaa
Cécile Orblin
Tom Lindholm
Aliisa Pulkkinen
Ritva Jalonen
Antti Tiensuu