Sen olen tässä viimeisen puolen vuoden aikana oppinut, että jos joku kysyy ”Onko harjoitus X tuttu”, niin vastaus on yleensä ”Kyllä ja aiot nyt varmastikin esitellä eri säännöin toimivan harjoitteen, kuin se minkä itse olen oppinut”. Se on improssa sekä ihanaa että hitusen ärsyttävää, ettei voi oikeasti tietää tarkoittavatko kaksi ihmistä samalla nimellä samoin säännöin toimivaa harjoitetta. Harjoitteet kulkevat eteenpäin usein suullisena perinteenä ja toisaalta kirjalliset lähteetkin esittelevät usein eri versioita samoista harjoitteista, riippuen siitä, mihin versioon kirjoittaja(t) on tottunut. Olen mm. viimeisen puolen vuoden aikana törmännyt kolmeen eri versioon Olen puu -harjoitteesta ja Whisky mixer lämpästä. Mikään niistä ei ole oikeampi tai toistaan parempi, vaan ne ovat vaan hieman eri suuntiin muokkautuneita versioita.

Improharjoitteet ovat sillä tavalla jänniä, että joskus, ei aina, pystyy vähän murteenomaisesti pystyy päättelemään, missä tiettyä versiota yleisemmin käytetään. Toisaalta saattaa myös tunnistaa tietyn impro-ohjaajan tai kirjallisen lähteen vaikutuksen siinä, millaisin säännöin ja missä muodossa jotain harjoitetta tehdään. Tämä harjoitteiden muodon vakiintumattomuus on mielestäni rikkaus, koska jokainen improryhmä ja improaja voi vapaasti muokata omia versioita. Ihan samoin kuin kielissä, niin se muoto improharjoitteesta, mitä jossain ryhmässä käytetään jää elämään. Eikä se välttämättä ole se versio, mikä on johonkin kirjaan joskus kirjattu. Harjoitteet muokkautuvat vuosien varrella ja niihin tulee jotain lisää tai niistä jää jotain pois. Toisaalta kuten otsikossa mainitsin, niin myös harjoitteiden nimet vaihtelevat ja sitä huomaakin usein tekevänsä tuttua harjoitetta ihan eri nimillä eri yhteyksissä.

On ruvennut mietityttämään, että olisiko improharjoitteita kuvattaessa vaan helpompi esitellä ne perusmekaniikat ja -rakenteet, millä improharjoitteet toimivat. Kun miettii esim. lämppäriharjoitteita, niin piirissä toteutettavissa harjoitteissa on selkeästi muutama perusrakenne, joita varioimalla saadaan kuvattua suuri joukko yleisesti käytössä olevia harjoitteita sekä luotua uusia harjoitteita ja vanhojen muunnelmia. Jotenkin nörttipuoliskoani houkuttelee ajatus kaavioiden piirtelystä, koska ihan selkeästi näen tiettyjä kaavoja ja rakenteita olevan olemassa. Yhteen kuvaan voisi aika kätevästi tiivistää useamman kymmenen lämppäriharjoitteen toimintalogiikan. Toisaalta pidän kyllä itse laajemmista tekstikuvauksistakin, koska joskus logiikka aukeaa sitä kautta paremmin. Joten ehkä joku näiden yhdistelmä voisi olla se itseäni eniten viehättävä ratkaisu.

P.S. Tuli mieleen yksi tekniikka eli Spoon River, joka on kyllä vuosien varrella kokenut melkoisen muodonmuutoksen. En toki mene vannomaan, mikä tämän tekniikan originaaliversio lopulta on. Kuitenkin, jos lukee Keith Johnstonen Impro for Storytellers -kirjasta Spoon River tekniikan kuvauksen, niin käytännössähän siihen ei nykyisin siinä muodossa törmää. Kirjassa on kuvattu vain nykyisin, ainakin suomalaisessa improkulttuurissa, kiertävän tekniikan alkutilanne, jossa kertoja(t) puhuu haudan takaa elämästään. Siihen ympärille on kuitenkin rakentunut laajempi tarinan kerronnallinen tekniikka, joka rakenteellisesti muistuttaa Haroldia, mutta erotuksena se, että tekniikassa kertoja toimii aina yksin.