Nyt, kun tässä on taas muutaman hetken muuntanut käsikirjoitettuja hahmoja elävään muotoon, niin väkisinkin huomaa, miksi olen improssakin usein tekemässä sivuhahmoja, kuin päähenkilöitä. Vaikka tässä ei nyt kovin syvälle hahmon psykologiaan sukelletakaan, eikä lastennäytelmän hahmoissa ole niin suuria ja syviä traumoja purettavaksi, jos nyt ei välttämättä halua niitä sinne taustatarinaan kehitellä. Silti on selkeää, että… Lue lisää Hahmollista
Kolmas impro III -kurssin tapaamiskerta on nyt takana. Pohjustan tätä raskasta tekstiä kertomalla, että tämä oli jotenkin outo päivä kaikkinensa. Tajusin tänään keskustellessani erään kanssa itkeväni. Ihan vaan kyyneleet valuu, kun toinen kertoo omista kokemuksistaan. Se tilanne oli jotenkin viimeinen konteksti missä olisin halunnut puolijulkisesti itkeä ja silti niin tapahtui. Voinhan mä selitellä sitä kuivilla… Lue lisää Improtyhjiö – kun impro jättää tyhjän olon
Viikonloppuna tuli käytyä teatterissa useampaan otteeseen. Jyväskylän Kaupunginteatterilla kävin jälleen kerran katsomassa Diivat ja Ansan, joista kumpaisenkin olen nähnyt jo useita kertoja syksyllä. Aloitetaan siis Diivoista. Komediallisesti esityksessä on tietysti monta herkullista kohtausta ja varsinkin Jackin (Niskanen) ja Docin (Lintukoski) edesottamuksia on ilo seurata. Koen kuitenkin, että nämä ovat ne mihin arvioinneissa yleensä keskitytään eniten ja siksi tahdon… Lue lisää Diivoja ja Ansan pikapaikkausta (Jyväskylän Kaupunginteatteri)
Siirrytäänpä hetkeksi kirjallisuuden puolelle. Tämä teksti käsittelee Moni Yakimin teosta Creating a Character – A Physical Approach to Acting. Syy miksi päädyin tätä kirjaa lukemaan on se, että oma oletusasetukseni on lähteä tarkastelemaan asioita järjellä tai tunteella. Niinpä esimerkiksi hahmon fyysiset ilmentymismuodot ovat itselleni vieraampia. Kuitenkin, kun on tullut tarkkailtua vuosien saatossa eri näyttelijöiden työskentelyä, niin… Lue lisää Moni Yakim – Creating a Character
Draamanörtti 