Uusintaensi-iltaan saapunut Agatha Christien Hiirenloukku on murhamysteeriklassikko, jota on esitetty jo yli 70 vuoden ajan. Jyväskylän kaupunginteatterissa Monkswellin kartanon mysteereitä ratkottiin näissä samoissa lavasteissa viimeksi pari vuotta sitten (Hiirenloukku 14.1.2023). Osin uudelleen roolitettu (3 roolia: Molly, Majuri Metcalf ja Christopher Wren) esitys näyttää ja kuulostaa hyvin samalta, kuin silloinkin. Suurimmat muutokset ovat havaittavissa näyttelijäntyöllisissä valinnoissa, koska jokainen näyttelijä tekee luonnollisesti roolista omannäköisensä ja on hieman eri tavalla vuorovaikutuksessa muiden hahmojen kanssa.
Jotain tuttua ja jotain uutta on siis tarjolla myös meille, jotka tämän Anssi Valtosen ohjaaman version Hiirenloukusta ehdimme pari vuotta sitten nähdä. Se toimi silloin erinomaisesti ja toimii edelleen. Vaikka salaisuuden tietäis, niin murhaajan paljastuminen on ihan yhtä palkitsevaa seurattavaa joka kerta.
Itselleni suurin muutos katselijakokemukseen syntyi yllättäen Paviljongin teatteritilasta. Toisin, kuin teatteritalolla, Paviljongin tilassa yleisön ja näyttämön reunan väliin jää valoisa alue. Vaalea lattiapinta heijastaa näyttämöltä tulevaa valoa. Se oli jännä huomata, miten se metrin-parin valoa heijastava alue loi omaan mieleen illuusion nukkekodista. Myös äänellä voimistetut ensemblen tarkkarajaiset, dramaattiset, yhteispysähdykset voimistivat sitä mielikuvaa, että katselen nukkekodin asukkaita, jotka ovat olemassa vain, kun heitä tarkkaillaan.
Totuus tässä kuolettavan vakavassa leikissä paljastuu pala palalta sekä hahmojen tarinoissa että heidän tavassaan olla. On erinomaisen mielenkiintoista nähdä, miten tarkkaan varjeltujen paljastuminen vaikuttaa eri hahmoihin. Kuka olet ja miten toimit, kun totuus on julki ja salailun taakka on pudonnut harteiltasi?
Tämän tarkempaa analyysiä en esityksestä tee, koska omaan silmään tämä on pieniä, kosmeettisen tason, muutoksia lukuunottamatta saman näköinen ja tunteinen tulkinta Hiirenloukusta, kuin muutama vuosi sitten. Eli nautin siitä ihan yhtä paljon, kuin pari vuotta sittenkin.
Hiirenloukku tarjoaa aikakaudelleen uskollista teatteriherkkua Agathan Christien murhamysteerien ystäville ja kaikille muillekin.
Hiirenloukku
Alkuperäisteksti
Agatha Christie
Suomennos
Aino Piirola
Ohjaus
Anssi Valtonen
Lavastus- ja pukusuunnittelu
Karmo Mende
Valosuunnittelu
Japo Granlund
Äänisuunnittelu
Lauri Malin
Kampausten ja maskeerausten suunnittelu
Suvi Taipale
Rooleissa
Hegy Tuusvuori
Sami Ulmanen
Miika Laakso
Piia Mannisenmäki
Jussi-Petteri Peräinen
Saara Jokiaho
Asko Vaarala
Markus Virtanen