Puhe-esitys, Alku keskikohta loppu, tarjoaa yhden vastauksen kysymykseen: Mitä tapahtuu, kun näyttelijä laitetaan esittämään teksti, jota hän ei ole koskaan nähnyt, suoraan yleisön eteen? Vastauksesta tähän kysymykseen on varmasti ihan yhtä monta versiota, kuin on tekijöitäkin, jotka ovat tämän kokemuksen saaneet. Kuten alkuohjeissakin sanotaan: kaikki impulssit ovat oikein. Näin ollen jokainen näyttelijä tekee tilanteissa omanlaisensa ratkaisut.

Esityksen huumori suurelta osin tuleekin samasta lähteestä, kuin improvisaatiossa. Kun näkee tekstin, huomaa miettivänsä, mitenhän se näyttelijä tuosta selviää. Samoin ilahduttaa, kun pääsee näkemään esittäjän yllättävän itsensäkin valinnoillaan. Teksti onkin lastattu pienillä yllätyksiä, joiden kohdalla ei olekaan selviö, miten asian ääneen ilmaisisi tai lavalla tulkitsisi. Olikin suuri ilo seurata, miten lavalla tänä iltana ollut, hurmaava, Sanna Majuri tekstin tarjoamista haasteista selvisi. Esiintyjän railakas heittäytyminen tekstin ja impulssien vietäväksi teki illasta tuntemattoman tekstin parissa erittäin viihdyttävän.

Esityksessä on jonkun verran valmista lavastusta, kuten oma pieni esiripulla eristetty alueensa, sohva ja tuoli, joita voi käyttää. Muuten lava on melko paljas. Keskeltä löytyy valkokangas, johon näytelmän teksti heijastetaan myös yleisön nähtäville. Näyttelijä toki voi lukea sen myös lavan edessä olevalta näytöltä. Lavalta löytyy myös piano, jolla pianisti esittää oman – mystishähmäisen – musiikkiosuutensa.

Perinteistä mallia ravistelevaksi esitykseksi Alku keskikohta loppu on itse asiassa melko kaavamainen. Kun se peruskaava on keksitty ja tekstin kirjoittajapersoona luotu, niin lavalla kuultavat pohdinnat ja kelailut alkavat pyöriä eri teemoista hyvin samankaltaista kehää. Toisteisuus, mikä esityksen alussa oli ihan hauskaa ja sinänsä toimiva mekanismi, alkaa käydä loppua kohden raskaaksi. Listat pitenee ja pitenee samaa tahtia, kun katsojan istuinluut alkavat tuntua penkkiä vasten. Hurmaavan anarkistinen muodon rikkominen muuttuu loppua sellaiseksi perinteisen luennon ja tajunnanvirran liitoksi, jota on hieman puuduttavaa seurata.

Jäinkin miettimään sitä, että onko minkään esityksen tai tekstin mahdollista edes olla läpeensä anarkistinen tai (itse)sensuurista vapaa. Ehkä me ihmiset emme lopulta ole yksilöinä loputtoman luovia tai niin vapaita ajattelussamme, kuin luulemme olevamme. Idea, joka alussa tuottaa uudenlaista materiaalia, päätyy lopussa tuottamaan melko kaavamaista ajattelua ja materiaalia, koska ilman ulkoista vaikutusta meillä on vain tuntemamme rakenteet käytössä.

Onko ajattelun ja valinnan vapaus harha? Onnistummeko kaavoja rikkoessamme vain luomaan uuden kaavan tai vahvistamaan vanhan?

Konseptina Alku keskikohta loppu on kiinnostava tutkimusmatka tuntemattomaan eli, näyttelemisessä harvinaisempaan, prima vista esiintymiseen. Sellaisena se on myös oiva mahdollisuus haastaa omia käsityksiään siitä, mitä on teatteri, ja miksi se on niin tylsää ja heteroa.

Alku keskikohta loppu

Konsepti, teksti, ohjaus
Arni Rajamäki

Puku- ja tilasuunnittelu
Jenni Räsänen

Ääni- ja valosuunnittelu
Elle Kokkonen

Pianisti, kappaleen sovitus
Tarmo Rajamäki

Konsultti
Jaakko Pallasvuo

Dramaturgi
Tarleena Laakko

Kuvat
Sanni Siira
Arni Rajamäki

Tekstiajo
Alvi Haapamäki

Ääni- ja valoajo
Elle Kokkonen

Lavalla

Sanna Majuri