Tämä esitys on lempeä kuiskaus historian ja fiktiivisen nykyhetken risteyskohdista. Laiturin rauhasta kuljetaan Toven jalanjäljissä eri hetkiin taitelijan ja hänen työstään, tavalla tai toisella, inspiroituneiden hahmojen elämiin. Vilkaistaan iloja ja epätodelliselta tuntuvia kohtaamisia sekä pysähdytään surujen ja menetysten äärelle. Aikaan ennen ja jälkeen, kun on aika luopua siitä, mikä teki ihmisestä juuri sen ihmisen. Aika luopua muistoista, omasta tilasta tai luovuuden ehtyessä, taiteesta.

Majakanvartija – tuokioita Tove Janssonin jalkojen juuressa on Tove- sekä muumi-fanitusta ja Toven tarinaa yhdistelevä oman taiteilijuuden tutkimusmatka, jossa liikutaan sujuvasti eri todellisuuksien välillä. Kolme näyttelijää, kolme Tovea sekä liuta erilaisia hahmoja Toven elämästä, kirjoista sekä myöhäisempiä vaikutuksia. Koko esitystä kannattelee rauhan tasainen syke, joka hetkittäin kiihtyy toiminnan ja taas sulkee syliinsä rauhoittumaan kantaakseen kohti uutta hetkeä.

Esitys tarjoilee paljon koskettavia ja hauskoja hetkiä viitteellisessä lavastuksessa. Tarjolla on, akateemista tutkimusjargonia, sujahduksia kaappiin, kohtaamisia yli-innokkaan residenssikaverin kanssa sekä muumimuki-intoilijoiden oma rauhoittumishetki. Hetkiä, jotka tapahtuivat ja, joiden ehkä olisi pitänyt tapahtua. Kuuluville tulevat ne sanat, jotka oikeasti sanotaan sekä ne, jotka olisi kenties toivonut siinä hetkessä sanovansa. Pieni rekvisiitan lisäys ja kirjoitusrauhan rikkoja saa kuulla kunniansa. Ihan niin kuin kaikki muutkin, joille tekisi mieli sanoa suorat sanat. Ne sanat, jotka ehkä paljastavat välilä enemmän omasta asenteesta, kuin muiden aidosta suhtautumisesta asiaan.

Nautin suuresti koko ajasta näiden hahmojen ja maailman parissa. Ainoa kohta, missä (naamio)teatteriharrastajan sydän itki vähän verta oli yhden kokonaamioita käyttävien hahmojen kohtaukset lavalla. On olemassa sellainen naamioteatterin perussääntö, että kokonaamion (koko kasvot peittävä naamio) kanssa ei puhuta. Ollenkaan. Puolinaamio (suun paljastava) on asia erikseen. Tässä esityksessä puhuttiin kaikki näiden hahmojen (yhden hahmon vanhemmat) repliikin kokonaamion alta ja se ehkä vähän itselle vesitti niiden hahmojen, etenkin äitihahmon, painoarvoa ja vaikuttavuutta. Ihan jo siksi, että naamio syö vähän ääntä ja tekee siitä huokoisemman.

Edellä mainittu on kuitenkin jo hifistelyä, jota on katsojana aikaa tehdä, kun esitys hengittää ja elää lavalla kauniilla tavalla todeksi oman todellisuutensa. Kaikkinensa todella ihastuttava, viihdyttävä ja koskettava elämys.

Työryhmä

Käsikirjoitus: Anna Krogerus ja työryhmä, 2016
Ohjaus ja sovitus Tukkateatterille: Minerva Kettukuja
Musiikki ja sävellys: Tahvo Hyötyläinen
Musiikki, viulu ja alttoviulu: Pauliina Lehtinen
Tuotanto: Jenna Lahti, Senja Veijalainen ja Minerva Kettukuja
Puvustaja ja tarpeisto: Leena Sievä
Lavastaja: Marko Itkonen
Animaatiot: Adrian Lui
Graafinen suunnittelu: Hanne Vuorela
Valosuunnittelu: Minerva Kettukuja
Tekniikka esityksissä: Juho Laitinen, Aino Tarvainen (äänet), Minerva Kettukuja, Pasi Kaartinen (valot)

Näyttämöllä
Leila Ahonen, Päivi Rötsä ja Marja Suurpalo