On enemmän kuin okei pyytää useampi ehdotus – pohdintoja impron yleisövuorovaikutuksesta

Huomaan kirjoittamisen kynnyksen taas muutaman tovin tauon jälkeen nousseen niin korkeaksi, että on aika vaan kirjoittaa miettimättä sen kummempia. Joo eli tämä on juuri sitä. Kirjoittamista jostain mieleen pulpahtaneesta aiheesta, ilman sen suurempaa kritiikkiä tai editointia. Tervetuloa kehälle! 

Myyttinen käsitys siitä, että pitäisi aina sanoa joo tai että pitää aina ja iänkaikkisesti ottaa ensimmäinen yleisöstä tuleva ehdotus, kannattaa jossain kohtaa jättää omaan arvoonsa. Saa ja voi ottaa ekan ehdotuksen, kaikkeen voi sanoa kyllä, mutta se mitä se tarkoittaa, onkin sitten toinen juttu, josta olen jo aiemmin pitkästi kirjoittanut. Nyt keskitytään hetki yleisön ehdotuksiin ja siihen, miksi on joskus hyvä olla valitsematta ensimmäistä mahdollista tarjousta. Tässä tekstissä käsittelen lähinnä paikkaehdotuksia, koska se jostain syystä tuli kirjoittaessa ekana mieleen, mutta siis samaa asiaa voisi toki lähestyä, minkä tahansa yleisöltä pyydettävän inspiraatiosanan tai muun ehdotuksen kautta.

Okei, kaikki improvisoijat (hehee soija, ei vanhene koskaan tämä vitsi) ovat varmasti tai päätyvät ennemmin tai myöhemmin tekemään kohtauksen tai siis kymmeniä ja satoja kohtauksia vessassa. Se on ihan vakkari ehdotuksia, joka yleisöstä jossain vaiheessa tulee, eikä siinä ole mitään pahaa ja niitäkin on hyvä opetella tekemään. Muistaen, että aina on mahdollista yllättää myös itsensä, vaikka tuntuu, että joku idea on näyttänyt kaikki puolensa. Kuitenkin siinä kohtaa, jos ja kun huomaa hampaita kiristellen ja täysin tympiintyneenä tekevänsä jälleen yhtä vessakohtausta hyvinkin rutiininomaisesti ja innottomasti, niin kannattaa kysyä itseltään: miksi? Okei, ehdotuksia pitäisi hyväksyä ja yleisön tarjoamia juttuja käyttää. Totta, mutta kenen etua palvelee se, että esiintyjä hyväksyy ehdotuksen, joka millään tasolla inspiroi tai kiinnosta häntä. Se vessaehdotuksen hehheh-huumoriarvo tippuu aika nopeasti kohtauksen alkaessa, jollei sitä tietoisesti ruokita eli irtovitsi ei kanna kuin kohtauksen ensimmäiset iskut elikkäs sen kynnyksen yli astumishetken. Paikkaehdotus on vain alku. Se ei ole, vaikka usein se varsinkin improa aloitellessa päätyy olemaan, kohtauksen sisältö, vaan se on sen kulissit. Jos lähdet vessaan tekemään kohtausta, niin se on sitten se näkymätön leikkikenttä, jossa se impro tapahtuu ihmisten ja näkymättömän todellisuuden välillä.

Mutta ja sitten tulee mutta, vaikkei sais, kun pitäis tulla ja ja joo ja ja ja… Ei kun vakavissaan. Mutta on tässä tapauksessa se, että mikäänhän ei pakota valitsemaan ehdotusta, joka ei ole sellainen, joka juuri sillä hetkellä innostaisi. Toki olen sitä mieltä, että yleensä kannattaa vaan otta ensimmäinen mahdollinen ehdotus, eikä jäädä kalastelemaan ”parempaa” tai ”sopivampaa” ehdotusta. Eka ehdotus on ihan yhtä hyvä ja arvokas, kuin mikä tahansa sen jälkeenkin tullut eli ehdotusten arvottamiseen lähtemistä en suosittele. Mikään ei estä tekemästä kohtausta vessassa ja vessassa voi tehdä yllättävänkin monenlaisia kohtauksia, joissa ei välttämättä edes ole pakko kenenkään ripuloida tai yrjötä kertaakaan (kuulostaa uskomattomalta, mutta on täysin totta, ei ole pakko). Tämä ei ole puheenvuoro siitä, etteikö jonkin tyyppisiä kohtauksia tai ihan vaikka överiksi vedettyä vessahuumoria pieru-kakka-kierteellä sais tehdä, vaan tässä on kyse esiintyjän sisäisen palon ja leikkimielen tukemisesta. Omasta mielestäni innostunutta ja kuvitteelliset olosuhteet hyväksyvää improvisoijaa on aina miljoona kertaa mukavampi katsoa, kuin väkisin yleisön huumorvitsiehdotuksen pohjalta lavalle väännettyä kohtauspökälettä. Suokaa anteeksi kielikuvani, mutta siis kyllähän se näkyy takariviin asti, jos koko aihe on esiintyjän mielestä ummehtunut ja hän ei suurin surminkaan tätä halua tehdä, mutta tekee silti. Pointti on, että joskus rohkein valinta on olla sanomatta kyllä pintatasolla (yksi yleisöstä tullut ehdotus) ja sanoa isosti kyllä syvällä tasolla (oma innostus).

Mitään valintaa ei ole pakko tehdä vain yleisöä miellyttääkseen, vaan oikeasti voi pyytää useamman ehdotuksen ja valita niistä yhden. Ei arvottaen tai sanoen, että joku idea on huono, vaan arvostaen ja poimien sen, joka jostain syystä juuri sillä hetkellä puhuttelee eniten. Se voi myös olla se vessa ja itseään myös hyvä haastaa tekemään semmosia juttuja, mitkä ei tunnu heti helpoilta ja tutkia sitä, miksi tämä on minusta tylsää ja miten voisin muuttaa omaa asennetta kyseistä aihetta tai asiaa kohtaan. Se onko tuon tutkimuksen aika ja paikka yleisön edessä lavalla vai kenties treeneissä tai kursseilla… Niin se jääköön jokaisen oman harkinnan varaan. Jos se vessa ei just sillä hetkellä nappaa, mutta se vaikka ehdotetaan joka ainoassa kohdassa, kun ehdotuksia pyydetään, niin voihan olla, että se ehdotuksena inspiroi jotain toista esiintyvässä ryhmässä tai jossain toisessa tekniikassa, jos lyhyestä improsta puhutaan. Mikään ehdotus tai tarjous ei ole absoluuttisen inspiroiva tai inspiroimaton, vaan se riippuu tilanteesta, mielialasta ja kaikenlaisista asioista.

Pitkän jutun lyhyt pointti on se, että jos kuuntelee herkällä korvalla paitsi yleisöä, myös omaa ja muiden kanssaimproajien sen hetkistä tilaa, niin harvemmin voi mennä pieleen, jos kunnioittaa sitä kipinää ihmisten silmissä ja harkitsee hetken. Mikään ei pakota hätiköimään ehdotuksia pyydettäessä ja tarttumaan hengen hädässä ensimmäiseen mahdolliseen ehdotukseen. Toisaalta en myöskään suosittele välttämättä menemään toiseen ääripäähän ja oikein valikoimalla valikoimaan ja lypsämään yleisöstä ehdotuksia. Se, mitä suosittaisin ja mitä itse yritän tutkia, ovat ne ehdotukset, mitkä inspiroivat yllättävällä tavalla. ”Tuota en ole kokeillut ikinä, katsotaan, mitä tapahtuu” tai ”Vitsi, olen aina halunnut tehdä kohtauksen tuossa paikassa tai tuosta aiheesta, en vain tiennyt sitä ennen kuin joku sanoi sen ääneen”. Eli kannustaisin tutkimaan sitä, mikä saa sinut ja muut improvisoijat syttymään, sillä se että olet itse täysillä mukana ja valmis uppoutumaan just siihen ehdotettuun maailmaan, impron periaatteita noudattaen (hyväksyen, kavereita tukien jne.) on todella arvokas lahja kaikille ympärilläsi.

Joo, joskus ei inspiroi mikään ja rutiinillakin voi vetää hyvän ja kiinnostavan setin. Ei siitä myöskään tarvitse ottaa paineita tai elämän tehtävää, että jokaisen ehdotuksen, johon tartun pitää ehdottomasti inspiroida juuri minua. Joskus se kipinä voi olla tosi pieni ”okei toi on ihan kiva idea, voin tehdä” ja se riittää. Joskus sitten taas leimahtaa isompi liekki ”toi on paras idea, jonka olen kuullut pitkiin aikoihin, TEHDÄÄN SE!!!! JOO, JA ALOITETAAN JO!!”. Tässä on tasoja ja niillä kannattaa leikkiä. Etenkin, jos on saapunut sille tasangolle, jolta itseni olen viimeisen neljän improvuoden aikana jo muutamankin kerran löytänyt, että oma innostus alkaa yleisellä tasolla hiipua, niin kannattaa käyttää hetki ihan sen tutkimiseen ”mikä minua itseäni tällä hetkellä innostaa?”. Minkälaiset ideat ja suunnat? Siinä mielestäni terve itsekkyyskin on paikallaan, että välillä voi ottaa hetken ja mennä vaikka jollekin kurssille tutkimaan, mimmoset jutut mua oikeasti improvisoidessa tällä hetkellä innostaa ja mitkä ei. Ei arvottaa sitä sen kummemmin, koska nämä mieltymykset ja innostuksen lähteet voivat muuttua ja kehittyä ihmisen mukana. Vaikka joskus olisi joku juttu ollut hauskinta ja parasta ikinä, niin ei se välttämättä enää viiden vuoden jälkeen olekaan niin kiinnostavaa itselle. Antaa myös luvan päästää irti semmosista jutuista, mitkä ei enää palvele omaa tekemistä tai tekemisen iloa.

Joskus siis, kun sen tekee tietoisesti, eikä pelosta ja hätäännyksestä käsin, niin on ok sanoa henkisesti ei ja odottaa seuraavaa ideaa. Kukaan tuskin koskaan on sanonut esityksen jälkeen, että kunpa ne olisivat tehneet jonkun hassun vessakohtauksen, eikä sitä mukaansatempaavaa kohtausta siellä kirjastossa. Yleisön ehdotus on ensimmäinen isku ja se kestää tasan sen sekunnin, sisältö kohtaukseen syntyy vasta myöhemmin tekemisen kautta.

P.S. ”Mutta entä, jos muita ehdotuksia ei vaan tule?” No se on kova kakka sitten ja sitten varmaan tehdään se vessakohtaus, huvitti tai ei. Vakavissaan tämä on mielestäni jo syvempi ja pidempää vastausta edellyttävä yleisön lukemiskysymys, joten ei siihen voi antaa sellaista maagista vastausta ja toimintaohjetta, joka toimisi aina. Ei aina tule helposti paljon ehdotuksia ja se, miten innokas yleisö on osallistumaan vähän riippuu siitäkin, miten kysytään. Eivät kaikki yleisöt ole niin valmiita huutelemaan ehdotuksia ja osallistumaan, sekin pitää hyväksyä ja ehkä keksiä joku muu tapa kysyä ehdotuksia. Toisaalta voi miettiä, miten hyvin yleisö on ”lämmitelty” omaan rooliinsa esityksessä. Mutta se on eri tekstin aihe, joten tällä erää vastaus on, että voit kokeilla: antaa aikaa, muotoilla pyyntösi uudelleen tai vaikkapa kohdentaa kysymyksen jollekin yleisön jäsenelle koko yleisön sijaan. Voithan aina pyytää lisää yksityiskohtia siihen jo saatuun ehdotukseen, jos ei geneerinen vessa kiinnosta, niin ehkäpä Englannin kuningattaren palatsissa oleva vessa olisikin jo inspiroivampi ehdotus.

Aina on vaihtoehtoja. Aina voi tehdä toisen valinnan. Ei ole mitään hätää.

Kommentointi on suljettu.

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑