Istun yksin Kiasman kahvilassa ikkunan vieressä pöydässä, jossa on vain kaksi tuolia. Katselen pihalla veden äärellä lintuja tarkkaavaisesti seuraavia leikki-ikäisiä, kahvin jäähtyessä valkoisessa posliinikupissa. Todellisuuteni on pieni ja tarkkarajainen kupla, joka laajenee ulos pihalle, ei sisään kahvilaan – en huomaa asiakkaiden tuloa tai poistumista kahvilasta.

On usein helpompi toteuttaa improtessa omaa ideaa, koska sen näkee paljon kirkkaammin, kuin toisen kuvaileman idean. Usein myös puhumme huomaamattamme samaan aikaan ja samoin sanoin kahdesta hyvin erilaisesta asiasta. Yksi arkielämän esimerkki tästä oli äitini kanssa käyty keskustelu, jossa hyvin sujuvasti puhuimme kahdesta täysin erilaisesta pyörästä luullen puhuvamme samasta pyörämallista. Juttuni alkoi pimeällä näkymiseen liittyvästä huomiosta. Äitini oli huomannut, että nuoret ajavat monesti myös pimeän aikaan sellaisilla pyörillä mistä puuttuu kaikki mahdolliset heijastimet. Hän kuvaili tarkoittamaansa pyörää sanoen: ”…ajavat semmoisilla temppupyörillä.” Minä nyökkäsin, sillä minulla oli tarkka kuva temppuiluun sopivasta pyörästä mielessäni.

Keskustelu aiheesta jatkui ihan normaalisti, kunnes muutaman omaan mielikuvaani sopimattoman määreen ja kuvailun jälkeen kysyin, millaisesta pyörästä hän oikeasti puhui. ”BMX-pyöristä”, hän vastasi ja tulkitsemalla rakentamani mielikuvan naurettavuus paljastui minulle, joten aloin nauraa. Kerroin koko ajan ajatelleeni, että hän temppupyörällä tarkoitti yksipyöräistä, niinku tiiättehän temppuja sirkusmielessä. Mieleni vieressäkään ei ollut käynyt ajatus BMX-pyöristä, koska sitä konseptia ei ollut olemassakaan tietoisesti tavoitettavassa mahdollisuuksien ympyrässä.

Keskustelimme kuitenkin ihan sujuvasti monta minuuttia aiheesta ja sen vierestä, vaikka mielikuvissamme oli ihan valtava eroavaisuus. Myönnettäköön tosin näin jälkikäteen, että ajatus lukemattomista nuorista kulkemassa yksipyöräisellä kouluun tuntui kyllä vähän hassulta, mutta voipi olla, että fiktion maailmassa improvisointiin tottuneena sitä ei aina muista kysyä itseltään onko tämä realista oikeassa maailmassa. Ajattelin vaan, että kaikenlaisia trendejähän sitä maailmassa on, joten miksipä ei. Tätä tapahtuu jatkuvasti arjessa ja todella usein improssa, sillä oletus jaetusta todellisuudesta ei aina pidä paikkaansa. Se, mikä on yhdelle ilmiselvä assosiaatio tai tapa ajatella asioita, ei välttämättä ole yhtään niin selvä toiselle. Siksi improvisoidessa ja miksei myös muuten vaan keskustellessa kannattaa olla mahdollisimman tarkka määrittelyssään. Jos pyörän määrittely keskustelun alussa olisi ollut ”BMX-pyörä”, niin olisin ajatellut heti oikeanlaista pyörää. Sen sijaan määrittely ”temppupyörä” jätti riittävästi tulkinnanvara väärän mielikuvan syntymiselle vähän pelleily orientoituneemman keskustelukumppanin mielessä.

Mitä haittaa epätarkasta määrittelystä sitten oli? No ei mitään, koska minua vain huvitti oma ajatusmokani ja siitä juttu jatkui ihan luontevasti ja hyvissä tunnelmissa eteenpäin. Ihan samoin improlavalla ei tarvitse ajatella, että epämääräisessäkääm määrittelyssä olisi mitään vikaa tai väärää, vaan mieluummin voi miettiä, miten ihana lahja kaverille on saada tarkkaan määritelty ja selkeä tarjous, jolloin voitte heti alusta alkaen kertoa yhdessä samaa tarinaa. Jos siinä ei joka kerta onnistu, niin haittaa, jossain vaiheessa se mielikuvien eroavaisuus saattaa paljastua ja sekin voi tuottaa todella herkullisia hetkiä. Niin tai näin tulkintamme ei aina vastaa toisen todellisuutta ja se on hyvä asia muistaa.