Olipa kerran kahden ihmisen ympärille luotu tarina täydellisestä ydinperheestä, jossa vanhempien urat ovat mallillaan ja ihanilla lapsilla soveliaat harrastukset. Kotona huonekalut sopivat täydellisesti yhteen. Idyllissä asuvilla ihmisillä on jokainen hius ojennuksessa, paidat silitetty, riitelytyyli aikuismaisen sovitteleva ja hymyt leveitä. Kaikki on juuri niin täydellistä, kuin ulkopuolelta houkuttelevan näköisessä elämässä täytyy olla. On luotu oma epätodellinen todellisuutensa, josta kuullessaan muut tuntevat alemmuutta ja miettivät miksei oma elämä näytä samalta. Sisäpuolelta tarkasteltuna kuvaan alkaa kuitenkin ilmestyä säröjä. Ollaan yhteisellä matkalla sinne minne oletetaan, että elämässä pitäisi mennä, pysähtymättä kysymään miksi. Näinhän elämän pitää mennä, eikö pidäkin? Jos kaikki on niin kuin pitääkin, mistä tämä katkeruus kumpuaa?

Katsojana tosin alkaa jo alussa miettiä: miksi Marianne (Hegy Tuusvuori) ei osaa kertoa itsestään muuten kuin suhteessa muihin ihmisiin? Hän on työnsä tekijä, miehensä vaimo, lastensa äiti ja isänsä tytär. Hän voi puhua sujuvasti työstään, lasten harrastuksista ja konkreettisista asioista, mutta itsestään, tunteistaan ja siitä mikä hänelle on tärkeää, hän ei osaa puhua. Missä kohtaa sitä kadottaa itsensä ja alkaa olla vain osa jotain, mistä ei enää itsekään tiedä mitä se on? Paljon vahvemmin ei mene pariskunnan toisella puoliskolla Johanillakaan (Henri Halkola). Hän kyllä antaa ulkoisesti tyydyttävän kuvauksen siitä, mitä asioita hyvään elämään voisi ajatella kuuluvan, mutta tekevät ne asiat hänet onnelliseksi? Entä rakkaus? Onko sitä? Onko rakkaudella väliä, jos on aikatauluttanut elämänsä niin täyteen, ettei sitä tai sen puutetta ehtisi edes huomaamaan?

Parisuhteesta rakennetun kiiltokuvan pinnan alle sukeltava Kohtauksia eräästä avioliitosta on eleettömän tyylikäs kokonaisuus, jossa tunnelma ja tahtotila vaihtuvat tiiviiseen tahtiin. Viha ja rakkaus vuorottelevat yhdessä tyhjyyden tunteen aiheuttaman tuskan kanssa. Miten yhtä ihmistä voi saman hengenvedon aikana haluta sekä suudella että satuttaa? Jokin toisessa vetää puoleensa, vaikka joka kolmas sekunti mieleen nousee murhanhimoisia ajatuksia ja halu häätää koko hahmo elämästään. Esitys on kiehtova pieni kuvakollaasi yhden turhankin tutulta vaikuttavan pinnalta kiiltävän tarinan sisälle. Kurkistus ihmisten makuuhuoneisiin ja siihen, mitä kaikkea voidaan eheältä vaikuttava pinnan alle kätkeä, niin ettei itsekään enää tunnista totuutta. Voiko toiselle olla täysin avoin ja rehellinen, jos elää yhdessä vai pitääkö jotain piilottaa?

Kohtauksia eräästä avioliitosta on voimallista draamaa, joka nappaa katsojansa mukaan tunteiden vuoristorataan koko esityksen ajaksi. Näyttelijät elävät lavalla päähenkilöiden tarinan todeksi kaikessa intohimoisessa, kylmäävän vihamielisessä ja herkän koskettavassa monimutkaisuudessaan. Sanoissa ja hiljaisuudessa on voimaa ja haurautta. Paljon on sanottu, mutta niitä tärkeimpiä sanoja ei vain saada sanotuksi. Videoille tallentuneet kuvat kertovat omaa tarinaansa myös silloin, kun sanoja ei enää ole. Mihin katosimme vai oliko meitä koskaan olemassakaan?

Kohtauksia eräästä avioliitosta

Teksti Ingmar Bergman
Suomennos ja sovitus Pasi Lampela
Ohjaus Hilkka-Liisa Iivanainen
Lavastus- ja pukusuunnittelu Karmo Mende
Videosuunnittelu Joonas Tikkanen
Valosuunnittelu Asko Konttinen
Äänisuunnittelu Jani Lappalainen
Kampaukset ja maskeeraus Anniina Saari

Rooleissa
Hegy Tuusvuori ja Henri Halkola