Supernaiivi (Jyväskylän Kaupunginteatteri)

Miten monesti sitä lapsena tulikaan mietittyä ”sitten aikuisena…” ja sitten jonain aamuna heräät aikuisena, etkä tee mitään niistä jutuista. Elämä vain kulkee päivä kerrallaan eteenpäin ja kaiken pitäisi olla hyvin. On perhe, joka välittää. On kavereita. On opiskelupaikka ja asunto. On vapautta tehdä ja ajatella, mitä haluaa. Silti mikään ei tunnu oikein miltään. Mikään ei innosta, elämä sekä ajatukset pyörivät vaan omaa sekavaa rataansa. Pitäisi olla jo jotain tai ainakin tuntuu, että pitäisi olla saavuttanut enemmän elämässään. Listoihin mieltynyt päähenkilö (Aaro Vuotila) päätyy listaamaan mm. asiat joista hän innostui lapsena, josko sieltä löytyisi syitä siihen, miksi nykyään ei oikein mikään jaksa innostaa. Hyvän ystävänsä (Henri Halkola) kanssa listoja vertaillessa villakoiran ydin alkaa näkyä. Monta asiaa puuttuu listalta, kuten vaikkapa toiset ihmiset. Miksi tyttöjä tai edes polkupyöräilyä ei ollut hänen listallaan? Miksi ne eivät listaa tehdessä juolahtaneet mieleen ja miksi ystävä aikuisenakin innostuu niistä asioista, jotka on omalle listalleen laittanut?

Omaan mielikuvitukselliseen maailmaan ajoittain sujahtava tarina on lämmin ja helposti lähestyttävä kertomus matkasta olennaisten asioiden äärelle. Yllättäen paikalle saapuvien henkioppaiden kautta alkaa hahmottua se, miten paljon oma tapa ajatella vaikuttaa siihen, mitä havaitsee tai miten kokee oman elämänsä sekä muun maailman. Jos pystyy kuvittelemaan vain rajoja ja esteitä, niin niitä myös näkee.  Jos vain etsii aina jotain uutta, eikä koskaan pysähdy näkemään sitä mitä jo on, niin se, mitä etsii saattaa jäädä näkemättä. Jos oma maailma on käpertynyt oman itsen tai toisen ihmisen ympärille, alkaa se alue, jossa voi pelotta taivaltaa pienentyä. Lopulta sitä onkin yksin sisätiloissa ja kiinni jossain rutiinissa, joka tuo turvallisuuden tunnetta, koska se on kontrolloitavissa. Elämä vain ei ole kontrolloitavissa, vaan se yllättää aina, kun sitä vähiten odottaa. Eikä se toistenkaan elämä välttämättä aina niin upeaa ole, vaikka kulissin kuori kiiltäisikin ja kaikki ulkoisen menestyksen mittarit täyttyisivät. Yksi yllättävän herkistävä hetki onkin, kun veljekset lopulta tiputtavat kulissit ja inhimillisyys kaikissa sävyissään vuotaa todellisuuteen. Voidaan olla hyvin erilaisia, mutta kun maskit riisutaan löytyy myös paljon tärkeitä asioita, jotka yhdistävät. Mitä ihminen oikeasti tarvitsee?

Lavalla on todella miellyttävä kontrasti pääosin yksiväristen lavasteiden ja hahmojen värikkäiden asujen välillä. Ihan lemppari mielenmaisemani oli päähenkilön synttäreillä, missä henkilö on hyvin tavaomaisesti pukeutunut ja koko muu perhe näyttää kuin suoraan jostain amerikkalaisessta mainoksesta karanneilta. Ah, ja se pelle (Hegy Tuusvuori). En edes kysy mistä alitajunnan kerroksesta tuo tyyppi on karannut, sillä pallo on jo pelissä. Tässä tarinassa todellisuus on muovautuvaa ja aika täysin suhteellista, joten mitä vain voi tapahtua ja tapahtuukin. Lavalla piipahtaa useita toinen toistaan kiinnostavampia tyyppejä, jotka tuovat oman palansa tähän yhden elämän ja koko maailmankaikkeuden laajuiseen palapeliin. Eniten näistä hahmoista itseäni viehättivät paikalle muuten vain maailmankaikkeuden saloja avaamaan tupsahtanut Einstein (Henri Halkola) sekä naapurinpoika Panu (Jouni Salo), jonka aito lapsen innostus todella tarttuu. Asiat voi ajatella helposti tai vaikeasti ja kun on hyvä opas tukena matkalla, niin vuoren huipulle kyllä päädytään, jos sinne oikeasti halutaan päästä. Hienointa on se, että ihan riippumatta siitä, mitä reittiä pitkin huipulle päädytään, on maisema huipulta aina yhtä hieno.

Nimensä mukaisesti tämä on söpösti lapsenomainen tarina, joka on kuitenkin hirveän fiksusti ihmiselämän olennaisten kysymysten äärellä. Päähenkilöön on helppo samaistua, vaikka ei ihan niin syvälle oman olevaisuutensensa ja elämänsä tarkoituksen pohdintoihin olisikaan sukeltanut. Herttainen ja ajoittain karunkin inhimillinen kasvutarina, joka hehkuu hyvää mieltä ja lämpöä elämään.

Supernaiivi

Teksti Erlend Loe
Suomennos Outi Menna
Dramatisointi Tiina Lymi
Ohjaus Johanna Sorjonen (vier.)
Lavastus- ja videosuunnittelu Suvi Saari (vier.)
Pukusuunnittelija Tellervo Syrjäkari
Valosuunnittelija Asko Konttinen
Äänisuunnittelija Jani Lappalainen
Kampaukset ja maskeeraus Suvi Taipale

Rooleissa
Aaro Vuotila, Jouni Salo, Henri Halkola ja Hegy Tuusvuori.

Kommentointi on suljettu.

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑