Elämän pienten hyvien kartoittamiseen keskittyvä monologi koskettaa ja naurattaa, välillä samaan aikaan. Päähenkilön, yksin ja yhdessä muiden kanssa, koostama lista niistä tuhansista ja tuhansista asioista (miljoonasta, jos tarkkoja ollaan), jotka ovat parasta elämässä kokoaa pienille lapuille koko elämän kirjon. Lapsena listalle ilmaantuu niitä asioita, jotka silloin tuovat iloa elämään, kuten jätski. Elämän edetessä päästään jo aika tarkkaan harkittuihin ja yksityiskohtaisiin juttuihin. Yleisönsä vahvasti mukaan nappaava esitys on tärkeiden asioiden äärellä. Lohdullinen ja sympaattinen tarina kuitenkin kätkee sisälleen surullisen sisimmän. Salaisuuden, josta ei juuri osata puhua. Tahdon tehdä hyvää ja auttaa toistakin näkemään ne miljoonat syyt miksi kannattaa elää, vaikka tietää ettei toista voi pakottaa muuttamaan mieltään, kätki viestejä miten näkyvälle paikalle tahansa, jos tämä ei halua niitä lukea tai pysty viestiä ottamaan vastaan. Perheensä ja etenkin äitinsä mielialojen vuoristoradan huippuja ja alimpia kohtia jo aikuiseksi varttuneen lapsen näkökulmasta tarkastellen, löytyy paljon pieniä hyviä juttuja, vaikka surumielisyys onkin koko elämän ajan kulkenut rinnalla. Tarina osuu ja uppoaa todella syvälle pinnan alle.

”Että saa tietää jostakin ihmisestä jotakin sellaista, mikä hämmästyttää sinua, mutta joka on samalla täysin järkeenkäypää.” 

Laulu ja nauru rakentavat ihanan polun sinisen ja ajoittain synkeän mustankin mielenmaiseman lävitse. Elämän valoisat hetket kyllä ovat aina pimeän taipaleen päässä odottamassa, mutta joskus lamppujen välimatka vain tuntuu olevan loputtoman pitkä. Tämä teksti ja tarina puhuttelee itseäni aika monella tasolla, koska siinä on paljon itselle tärkeitä elementtejä kauniilla ja haikealla tavalla yhteen kudottuna. Martti Suosalon tapa kertoa tarinaa on sellainen, että siihen vaan uppoutuu mukaan. Vitsit miten hienosti yleisöstä sattumanvaraisella (tai ainakin siltä vaikuttavalla) logiikalla valitut vapaaehtoiset lähtevät mukaan yhteisen tarinan rakentamiseen. Tässä on myös esitysteknisestä näkökulmastakin hyvä esimerkki siitä, miten voi lempeästi ottaa kontaktia yleisöön ja sitoa heidät mukaan esitykseen. Ei vaan irrallisina osina, vaan tärkeinä ja olennaisina osina tarinaa. Jokainen yleisö saa siis oman näköisensä esityksen, koska osa tapahtumista tulee myös monologin esittäjälle (ainakin pienenä) yllätyksenä.

”Että joku ihan oikeasti lukee ne kirjat, jotka sä lainaat hänelle.”

Oman elämän soittolista koostuu pienistä, mutta merkityksellisitä, jutuista. Joskus harvoin löytyy se täydellinen kappale, joka ilmaisee juuri sen, mitä sillä hetkellä tunnet tai kirja, joka tuntuu puhuvan juuri sinulle tai sellainen ihminen, joka tuntuu tutulta, vaikka tapasitte juuri äsken. Ne ovat niitä pieniä maagisia hetkiä ovat niitä, jotka elämän kankaaseen kirjaillaan kultalangoin ja joiden muisto lämmittää aina, kun ne palaavat mieleen. Asioita, jotka ovat ihan parasta elämässä.

Duncan Macmillan apunaan Jonny Donahoe

PARASTA ELÄMÄSSÄ

Tekijät:
Martti Suosalo

OHJAUS JA SUOMENNOS
Pentti Kotkaniemi

VALOSUUNNITTELU
Petri Suominen

ÄÄNISUUNNITTELU
Tuomas Rissanen