Ääni-improvisaatio oli tällä kurssilla se monia ehkä eniten jännittänyt osa-alue. Siirtymää kahdesta ”tavallisen” impron päivästä keskiviikon ääni- ja lauluimprovisaatioon pedattiin tosi kauniisti kurssin ohjaajien (Elina Stirkkinen ja Jouni Kannisto) toimesta jo edeltävänä päivänä. Samoin koko päivän ajan Jouni ohjauksessaan toi esille sen, että ei ole oikeata ja väärää, vaan on vaan ääntä ja valintoja. Olennaisempaa on sellainen ”stick to a note” -asenne, jossa se ääni mikä sieltä sattuu tulemaan vapautetaan ilmoille hyvällä varmuudella valintaansa kyseenalaistamatta. Eikä sekään haittaa, jos ääni värisee, mutta kevyenä pyrkimyksenä tuottaa kaunista tai rumaa ääntä vakaasti, vailla epäröintiä. Varsinkin ryhmänä tehdyissä kuorojutuissa sen huomasi nopeasti, että jokainen ääni mitä yksittäinen improaja tuotti tuli perustelluksi kokonaisuuden osana. Ei sillä mitään väliä onko se harmoninen, tuoko rytmiä vai rikkooko kokonaisuutta. Kaikki äänet mitä pystyy tuottamaan lopulta asettuu siihen kokonaissoundiin, koska toiset vaikuttuu tai täydentää niitä.

Sinänsä itse en ääni-impropäivää erityisesti jännittänyt, koska aihealueeseen olen jo päässyt aiemmin tutustumaan työpajojen ja viimeisimpänä Improtaivas-leirin musiikki osuuksissa. Oltiin pääosin omalla mukavuusalueella, joten tulin paikalle ihan luottavaisin mielin ja innostuneena kokeilemaan juttuja. Itselle ehkä rumien äänten ja toistuvien rytmien tuottaminen ovat haastavia alueita. Tulee pääosin tuotettua joko puhtaasti tai epäpuhtaasti pitkiä ja sieviä ääniä, koska niihin on tottunut. Toinen ehkä semmonen perusturvallinen valinta ovat erilaiset suhinat ja kliksutukset/napsutukset, joihin ei liity enää arkuutta. Sen sijaan aidosti rumalta ja kokonaisuutta rikkovat voimakkaat äänet ovat edelleen vaikeita. En saa pakotettua itseäni tuottamaan niitä tietoisesti. Tilanteen tuoksinassa saatan niin tehdä, mutta en silloin, jos pidän tietoisesti kiinni kontrollista. Mikä tiivistää monta asiaa improsta eli kontrollista irti päästäminen yleensä on hyvä juttu, koska sitten pystyy tekemään asioita, eikä vain miettimään miksi ei pysty. Se ei kuitenkaan ole helppoa ja tällä kertaa otettiin ihan pikkuisia askeleita kohti oman ääni-ilmaisun laajentamista, mikä on sekin tosi hyvä juttu. Ei aina ole pakko ottaa jättimäisiä loikkia eteenpäin, vaan välillä voi ottaa muutaman sievän pikkuisen keijukaisaskeleen ja olla tyytyväinen. Rytmien ylläpitäminen on edelleen samasta syystä hankalaa, että heti kun tulen tietoiseksi siitä mitä olen tekemässä, niin rytmi hajoaa käsiin. Niin kauan, kun vaan teen niin se yleensä pysyy. Eli tietoisuus mäkeen ja antaa itselleen luvan vaan tehdä jotain. Kaikki on käyttistä kamaa.

Jos on jokainen impro-opettaja oma koulutukuntansa, niin sitä todellakin on myös jokainen musaimpro-ohjaaja. En ole vielä yhtään edes vähän samanlaista musiikki- tai ääni-improkokemusta kokenut, vaan jokainen on ollut tosi erilainen kokemus. Aiemmin Jouni Kanniston olen impron merkeissä ohjaajana kohdannut viime vuoden Turun improfestareiden työpajassa. Silloin rooli oli suurelta osin erilainen, koska hän oli enemmänkin musaimproajan roolissa ja tarjosi tehtäviin kohtauksiin musiikkia tai musiikin kautta mm. tunnesävyjä improajien materiaaliksi. Nyt sitten taas tutkittiin hänen ohjauksessaan äänen tuottamista ja vähän sanoilla laulamistakin. Ennen kaikkea tutkittiin valmiutta tuottaa ääntä ja toisaalta liittyä toisten tuottamaan ääneen jollain tapaa. Se ymmärrys, mikä kannattaa matkaan ottaa musaimpron osalta on, että oikeaa vastausta ei ole. Ei ole mitään oikeaa ääntä, eikä sillä ole mitään väliä osutko nuottiin silloin kun mukana on säestys. Kannattaa tuottaa myös siihen muusikkoon, että hänen pyrkimyksenään on tukea sitä laulajaa. Parhaimmillaanhan musiikki nimenomaan tukee improamista kauniisti ja tuottaa myös impulsseja ja inspiraatiota improajille. Säestys on jatkuvaa dialogia, ei laulukoe, jossa pitäis laulaa oikein. Ei ole oikeaa, vaan taitava impromuusikko kyllä tukee (tai no pirullisuuttaan saattaa haastaa kaveria) jokaista valintaa minkä teet. Eli kunhan tuotat ääntä, niin se tulee kyllä perustelluksi ja saa tukea taakseen. Ei musaimprossa ole mitään pelättävää ja silti saa pelottaa.

Äänentuottaminen on itselleni osin arka kohta vieläkin, koska olen oppinut olemaan hiljaa. Olen oppinut hiljentämään ja hillitsemään itseäni, koska ääntä siedetään tosi huonosti arkielämän kontekstissa. Jatkuvasti hyssytellään ja kehotetaan olemaan hiljaa. Vaikeus tuottaa rumia ääniä johtuu itselläni ihan vaan harjoituksen puutteesta. Ei niille ole arjessa mitään perustetta tai syytä käyttää sellaisia äänentuotontapoja. Pääosin puhun ja joskus laulan, joten ne ovat ne mitä oon treenannut. En huutele kallioilta tai örise, joten niitä ääniä voi olla vaikeampi tuottaa ja tavoittaa, koska ei oo harjaantunut. Mutta se on hirveän vapauttavaa päästää sen tyyppisiä ääniä luovassa ympäristössä ja tajuta, ettei kukaan tule valittamaan. Kukaan ei tule kieltämään tai kysymään, että miksi tuollaista älämölöä pidät. Se on ok, mölise vaan. Enemmänkin tulee vaan kannustusta, että hei toi on siistiä mäkin haluan kokeilla. Eli jos on jotain ahdistuksia äänentuoton suhteen, niin improlaulua ja ääni-improa voin kyllä suositella. En sano, että ne ovat mikään taikasauvan heilautus heti, jolla kaikki laulutuntitraumat unohtuvat, mutta sitkeä harjoittelu auttaa aivan varmasti tosi moneen pelkoon ja ahdistuksen aiheeseen. Siihen, että tajuaa ettei ole mitään pelättävää. Sun ääni on hyvä ja riittävä. Kaunis ja ruma sekä täydellisen hyvä just semmosena, kuin se tänään soi.

Aina kannattaa laulaa, sillä se on vaan kivaa, kun ei aseta turhia laatuvaatimuksia tai paineita itselleen. Niin ja onhan Jouni aivan mahtavan positiivinen ja kannustava tyyppi, joten hänen ohjauksessaan oli tosi helppoa olla vaan ja laulaa menemään. Siitä iso kiitos, koska sen näki monista kurssilaisista miten hyvää tämäntyyppinen kokemus laulun ja äänentuottamisen parissa heille teki. Vaikka pelotti ja jännitti jo etukäteen, niin kaikki heittäytyivät täysillä leikkiin mukaan ja se on aivan ihanaa. Kukaan ei ollut yksin, vaan yhdessähän tätä tehtiin. Tällaisia kannustavassa ilmapiirissä tapahtuvia positiivisia itsensä ja pelkojensa ylittämisen kokemuksia soisin mielellään kaikille. Joo, improlaulua, jee!