Positiivinen palaute on teeskentelyä..?

Jos mainitset, uudessa ryhmässä että toivoisit kurssilta pääosin positiivista palautetta ja hyväksyvää vuorovaikutusta, niin aika nopeasti saa kuulla ettei kaikki ole ”höttöistä, pinkkiä ja ihanaa, joten miksi pitäisi teeskennellä sellaista”. Ajatus siitä että positiivinen palaute olisi jotenkin automaattisesti valheellista ja ainoastaan kritiikki olisi todenmukaista elää aika vahvana myös aloittelevien improajien keskuudessa.

Totta kai positiivisuus voi olla yleiskehuja ja naminami-pedagogiikkaa, missä on vain pinkin sävyjä, aurinkoa, halailua ja ihquttelua. Sekin voi välillä olla ihan tosi ihanaa. Se on kuitenkin äärimuoto ihan samoin kuin puhtaasti arvosteleva ja toista vähättelevä kritisointi on siellä toisessa ääripäässä.

Se positiivinen ja hyväksyvä palaute mistä puhun on näiden ääripäiden välissä. Se on sitä, että arvostetaan pieniäkin onnistumisia, sen sijaan että kiinnitettäisiin huomiota pieniin tai suuriin epäonnistumisiin. Etsitään keinoja arvostaa, arvostelemisen sijaan. Huomioidaan se mikä on hyvää, sen sijaan että etsimällä etsittäisiin puutteita ja heikkouksia.

Eteenpäin vievää palautetta voi antaa kritiikin sijaa myös positiivisessa muodossa. Se on itsellenikin  ajoittain hankalaa, mutta näen sen tavoittelemisen arvoiseksi. Kriittisyyttä korostavia ihmisiä löytyy varmasti ihan tarpeeksi, vaikka itse siitä pyrkisin irtautumaan. Tässä ehkä se olennainen kysymys on:

Mitä viestiä halutaan vahvistaa?

Kommentointi on suljettu.

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑