Improhan on semmonen yleistyökalu, että siitä on hyötyä ja apua vähän kaikenlaiseen. Eikä kannata ajatella improa rajatusti pelkästään esittävänä improna, mitä näkee telkkarissa tai livenä, vaan yleisemmin hyväksyvän vuorovaikutuksen harjoitteluna. Itse näen improvisaation ja siihen liittyvät vuorovaikutustaidot sellaisina, joita pystyy soveltamaan todella moneen asiaan. Siksi minusta on tärkeää aina välillä korostaa, että ei se impro ole vain teatteria varten, vaan se voi olla ihan oman elämän kannalta tosi hieno juttu.

Pienenä improllisena sivuaskeleena osallistuinkin Dare to Learn -tapahtumassa IMPROVmentin organisoimaan työpajaan, joka on juuri tätä impron soveltavampaa puolta. Parin tunnin työpajassa käytiin Jani Turun ja Simo Routarinteen ohjauksessa läpi impron ydintaitoja, joista olisi hyötyä myös arki- ja työelämään. Näitä taitoja on heidän mallinsa mukaan kuusi:

1. Päästä irti
2. Huomaa enemmän
3. Ole itsestäänselvä
4. Vaikutu
5. Tuo toisten parhaat puolet esiin
6. ”Joo, ja”

Irti päästäminen on yksi impron kantavista perusajatuksista ja se toimii myös ihan arkielämässä. Kontrolli on ainakin yksi sellainen, mistä irti päästämistä kannattaa aina välillä harjoitella. Sitä kautta voi löytyä rentoutta ja joustavuutta omaan tekemiseen, kun huomaa ettei kaikkea ole pakko pystyä koko ajan hallitsemaan. Omaa elämäänsä ei pysty kuitenkaan sataprosenttisesti käsikirjoittamaan, vaan aina tulee yllätyksiä ja avautuu uusia mahdollisuuksia, kunhan on valmis ne huomaamaan. Mikä liittyykin sitten aika suoraan toiseen ajatukseen eli huomaa enemmän.

Aikuisuuteen mennessä meille on kehittynyt todella tehokkaat tavat olla huomaamatta asioita ja siitä taidosta on kyllä varsinkin kaupunkiympäristössä paljon hyötyä, koska ärsykkeitä on vaan ihan liikaa. Siinä missä lapsena kaikki oli uutta ja jännää, niin harvempi aikuinen kiinnittää suurempaa huomiota vaikka maassa mönkiviin matoihin. Tämä liittyy sekä toisen ihmisen, että ympäristön huomaamiseen. Katsomisen sijaan voisi välillä kokeilla miltä tuntuisi nähdä laajan kuvan sijaan myös yksityiskohtia.

Kolmas pointti eli ole itsestäänselvä on vuorovaikutuksessa haastavaa. Se tulee jatkuvasti huomattua ihmisten kanssa toimiessa, että oletus yhteisestä tiedosta ei päde. Sama sanakin voidaan tulkita hyvin monesta eri lähtökohdasta ja sävyeroja on todella paljon. Siksi onkin aika vaarallista välillä olettaa, että puhutaan samasta asiasta, vaikka käytetään samaa termiä. Mutta se mitä paremmin pystyy sitomaan asioita yhteen itsestäänselvillä linkeillä (esim. porkkana + pupu vs. porkkana + avaruusalus) sitä sujuvampaa yhteisymmärryksen luominen on.

Neljännellä pointilla eli vaikuttumisella tarkoitetaan reagoimista toisen sanoihin ja tekoihin. Ilmaisun selkeyttäminen ja kehollinen viestintä ovat tärkeitä, sillä tarkkailemme sanojen ohella myös toisen eleitä ja ilmeitä. Vuorovaikutuksesta suuri osa on sanatonta ja oma hyväkin intentio saattaa jäädä torjuvan kehonkielen vuoksi toiselta huomaamatta. Kyllä itse ainakin huomaan ihan selkeästi lukevani palautetta keskustelun sujuvuudesta ihan suoraan toisen kehollisista viesteistä. Sanat usein ovat se toissijainen tiedonlähde, kun arvioin haluaako toinen keskustella juuri tällä hetkellä kanssani.

Siksi ehkä minulle tulee niin herkästi se fiilis, että pitäisi lakata häiritsemästä toista jutuillaan, kun hänen kehonkielestään tulee luettua torjuvaa viestiä. Mutta siis se voi olla myös tiedostamatonta viestintää, sillä miten moni meistä tietoisesti koko ajan mietti, missä asennossa oma keho tai kasvot ovat, kun kuuntelemme toista. Siinä mielessä mietin, että ehkä omaa tulkintaruuvia pitäis välillä hieman löysätä. Antais toisen itse lopettaa keskustelun sen sijaan, että tekee tulkintansa pohjalta lopetuspäätöksen hänen puolestaan. Huomaan nimittäin tekeväni sitä ihan jatkuvasti.

Viides asia on positiivisen vuorovaikutuksen kannalta aikasta olennainen, sillä siinä kehotetaan tuomaan toisen parhaat puolet esiin. Miten usein sitä tuleekaan keskityttyä toisten huonoihin puoliin ja mietittyä, miten se aina tekee niin ja taas se teki näin. Huomauttelemmeko virheistä ja kritisoimmeko vai nostammeko esiin pienetkin onnistumiset ja iloitsemme niistä. Tässäkin kohtaa irti päästäminen voisi auttaa. Eli kun pystyisi edes välillä päästämään irti siitä korjaamisen ja virheiden osoittelun pakosta, niin saattaa huomata yllättäviäkin hyviä juttuja toisessa.

Viimeisenä listalla on yksi improvisaation perusajatuksista – ”joo, ja”. Se on hyödyllinen myös muussa vuorovaikutuksessa, sillä hyväksymällä pystyy antamaan arvoa ja merkitystä toisen sanomalle, sen sijaan että vähentäisi sitä tyrmäämällä. Luomaan positiivisia yhteyksiä torjuvien sijaan. Miten usein sanommekaan ”joo, mutta”, mikä on tyrmäävä viesti toiselle, vaikka emme sitä välttämättä niin tarkoittaisikaan. Se myös usein estää vuorovaikutuksen kehittymisen, koska oma idea tulkitaan hylätyksi tuolla yhdellä mutta-sanalla. Sen sijaan yhteinen rakentelu ajatuksella ”joo, ja” vie vuorovaikutusta eteenpäin ja auttaa uusien sekä innovatiivisten ideoiden löytämisessä. Eikä se siis tarkoita, että aina pitäisi sanoa nuo konkreettiset sanat ”joo, ja”, vaan se tarkoittaa hyväksyntää yleisemmin. Hyväksytään se toinen ihminen ja hänen ehdotuksensa.

Tähän aiheeseen liittyen kannattaa kuunnella IMPROVmentin Janin ja Simon oma puheenvuoro Yle Oppimisen Facebook-kanavalta. Tämä video on siis kuvattu samassa tapahtumassa ja sisältää useita samoja pointteja. Hirveän hyvää juttua ihan elämän ja arjen vuorovaikutuksen kannalta, joten kannattaa katsoa, vaikka impro vähän vieraammalta vielä tuntuisikin. Lisää aiheesta voi lukea myös Ylen artikkelista: https://yle.fi/aihe/artikkeli/2017/10/06/ala-vonkaa-uskalla-mokata-nayta-etta-kuuntelet-kaikki-hyotyvat-toimivasta