Pettymyksen mailla

On välillä ihan kiinnostavaa kuunnella muiden ihmisten näkemyksiä teatteriesityksistä ja musiikista. Joillain on äärettömän tarkka käsitys siitä, mikä on oikeaa musiikkia tai hyväksyttävää teatteria. Joskus kuitenkin tulee mietittyä, miten raskasta se olisi, jos oma näkemys olisi yhtä rajattu. Pitäisi kuunnella vain ja ainoastaan vinyylilevyille kerran talletettua musiikkia, koska kukaan ei voi soittaa jotain biisiä yhtä hyvin kuin juuri tämä tietty bändi tuona ajankohtana soitti.

 

Muistan kuin pari vuotta sitten eräs mies oli oli konsertin jälkeen todella  kiukkuinen. Tuossa konsertissa nimittäin toteutettiin hänen näkökulmastaan suoranainen pyhäinhäväistys. Varsinaisesti ne kyseistä ihmistä tuntenut, mutta hänen sanansa kaikuivat tyhjentyvän konserttisalin ylitse minunkin korviini. Sen verran äänekkäästi hän seuralaiselleen kertasi pettymystään. Hänen mielestään oli erittäin julkeaa, että eräs klassikkokappale oli kehdattu konsertin aikana ylipäätään soittaa. ”Ei se sovi tällaiseen konserttiin, kun ei sitä sooloa osaa kukaan muu [kuin jo vuosia sitten edesmennyt artisti x] soittaa”.

 

Ihan samalla tavoin moni joutuu myös poistumaan teatterista pettyneenä. Onhan sitä voinut joskus nähdä jonkun toisen teatterin esittämänä saman näytelmän, joka oli paljon parempi versio kuin tämä. Miksi tämä ei ole täsmälleen samanlainen kuin se aiempi esitys, siitä minä tykkäsin. Ettäs ilkeävät tehdä eri tavalla kuin minä haluaisin.

 

Huomaan ajatteluni teatterista muuttuneen valtavasti viime vuosina. Olen alkanut pohtia enemmän sitä, mikä on minun vastuuni yleisön jäsenenä. Voi kuulostaa hieman hölmöltä, kyllähän se varmastikin on esiintyjien tehtävä tarjota yleisölle elämyksiä. Asia ei mielestäni kuitenkaan ole näin yksinkertainen. Jokainen katsoja on itse vastuussa siitä asenteesta, jonka hän tuo mukanaan teatteriin. Tärkeintä mitä katsoja voi tehdä on varmistaa se, ettei tule valmiiksi pessimistisenä ja valmistautuneena pettymään. Sillä jos saavut pettymään, odotuksiisi todennäköisesti vastataan.

 

Jos siis saavuit Ansa musikaaliin, odottaen sen kertovan Ansa Ikosesta, kuten useammankin teatterikatsojan olen kuullut toteavan, voipi pettymys olla aika karvas. ”Kaikenlaisia Ansoja sitä onkin” totesi muutamakin katsoja, kun heille valkeni, että Ikosesta ole tietoakaan tässä esityksessä. Mutta onko se esityksen vika, jos katsoja on tullut teatteriin odottaen jotain aivan muuta ja sen vuoksi pettyy?

Kommentointi on suljettu.

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑