Jyväskylän kaupunginteatterin Ahti-näyttämöllä nähdään mahdottomia keskusteluja vanhemman ja lapsen välillä. Moniva Isakstuenin näytelmä, Kato mua kun mä puhun sulle, on osa Maailma näyttämölle -hanketta. Alkujaan norjankielinen näytelmä sanoittaa sen, mistä ei voi puhua tai mitä ei voi sanoa.

Esityksen aikana nähdään kaksi mahdottomasta asennosta alkavaa tarinaa, joissa vanhempi ja hänen lapsensa puhuvat aiheista ja ajatuksista, joista ei puhuta – ei voi puhua.

Ensimmäisellä puoliajalla nähdään uupuneen äidin (Hegy Tuusvuori) ja pienen pojan (Markus Virtanen) keskustelu, jota ei ole voitu käydä. Äidin pelot, rakkaus ja kaikki unettomat yöt purkautuvat huolen täyttämäksi keskusteluksi vielä hyvin nuoren lapsensa kanssa, kuin aikuisen kanssa puhuisi. Sovinnaisuuden rajat hämärtyvät varsinkin, kun lavalla nähdään kaksi aikuista näyttelijää juttelemassa ja jossain hetkessä tajuntaan hyökyy se ymmärrys, että lapsi, jolle puhutaan, on edelleen vauvaikäinen.

Miten pitkälle tulevaisuuteen äidin huoli ulottuu? Missä menee todellisuuden ja kuvitellun raja?

Toisella puoliajalla taas nähdään, kuinka aikuinen tytär (Hegy Tuusvuori) juttelee kuolleen isänsä (Markus Virtanen) kanssa. Käydään läpi yhteistä historiaa sekä isän että tyttären näkökulmasta. Pohtien kaikkea sitä, mitä tapahtui ja mitä ei eläessä ääneen sanottu, mutta mikä ehkä olis pitänyt. Kaikki se, mitä on jäänyt piiloon pinnan alle tulee näkyväksi, kun vanhempi poistuu elämästä lopullisesti. Itku ei kuitenkaan tule, ei edes silloin, kun pitää tunnistaa ruumis. Mitä on oikeasti tapahtunut? Miten se, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta on tullut tulkituksi lapsen näkökulmasta?

Monika Isakstuenin teksti tarjoaa kiinnostavan peilin ajatusten maailmaan. Maailmaan, jonne yleensä arkailemme katsoa, koska siellä on kaikki ne synkät ja riettaatkin ajatukset, joiden olemassa oloa häpeillen salaamme. Emme puhu, koska ei sellaisista ole sopivaa puhua. Rankaisemme ja torjumme toisiamme, koska emme kestä katsoa sitä, mitä itsessämme tapahtuu.

Tämä kahden näyttelijän hyytävän osuva syväsukellus ihmismielen salattuihin kerroksiin kääntää katseen sinne, minne ei tekisi mieli katsoa – mutta ehkä pitäisi.

Lavastuksellisesti hyvin tarkasti valituilla elementeillä luodaan lavalle hyvin vaikuttavia kuvia ja kohtauksia henkilöiden elämästä. Pienen pieni puu voi luoda suuren varjon, kun valo tulee oikeasta kulmasta. Katulampun valo luo oman uhkaavan kiireisen todellisuutensa, jossa turvaa on vaikea löytää.

Äänellisesti esityksessä on hauskalla tavalla leikitty äänenmuuntamisella. Vauvan itku ja aikuisen muunnettu ääni tuovat omanlaisensa tunnelman tilaan. Todellisuus on sitä, miltä näyttää, mutta ei kuitenkaan.

Kato mua kun mä puhun sulle on vahvaa draamaa, joka pitää otteessaan loppuun saakka. Taputtaminen on tämäntyyppisissä esityksissä vähän vaikeaa, koska tunnelataus vielä lopussakin on niin voimakas, että haluaisi vaan jäädä hetkeksi tuntemaan sen. Olla rikkomatta esityksen todellisuuden kuplaa ihan vielä.

Kato mua kun mä puhun sulle

Alkuperäisteos
Se på meg når jeg snakker til deg

Käsikirjoitus
Monica Isakstuen

Suomennos
Anna-Maija Ihander

Ohjaus
Perttu Leinonen

Lavastussuunnittelu
Annina Nevantaus

Pukusuunnittelu
Tellervo Syrjäkari

Valosuunnittelu
Jonna Rautala

Naamiointisuunnittelu
Niina Vattulainen

Äänisuunnittelu
Teemu Laukkanen

Rooleissa

Hegy Tuusvuori
Markus Virtanen