Erityisesti farsseistaan nykyään tunnetun, Dario Fon, näytelmä Maalareilla ei ole muistoja liikkuu, farssin sijaan, fyysisen komedian (slapstick) ja ilveilijäperinteen maastossa. Esityksen alussa yleisö kohtaakin ensimmäisenä ilveilijän (Mari Lahtinen), klovnin punaisine nenineen, ja pääsee kurkistamaan hänen kanssaan teatterin käytäntöihin ja näytelmän taustoihin. Asettuupa ilveilijä myös tarinassa herra Milvion rooliin. Hänellä on siis kahtalainen rooli yleisön lämmittelijänä ja yhtenä sivuhahmona tarinassa.

Tarinan tapahtumapaikka on leskirouva Lucian (Minna Liukko) koti, jossa toimii ilotalo. Talon iloiset, keskenään hyvin erilaiset, naiset Anna (Paula Äijänen), Daina (Sari Pätsi) ja Sonia (Anna-Riikka Niemi) viihdyttävät kukin omilla tahoillaan vieraita ja leskirouva kerää sitten osansa ansioista omiin taskuihinsa. Tai oikeammin miehensä Giorgion (Matti Toikkanen) taskuihin. Ainoa vaan, että mies on jo aikaa sitten menehtynyt ja nyt hänen tuolissaan istuu miestä muistuttava vahanukke. Lucia, kun ei ole osannut armaastaan irti päästää edes kuoleman heidät erottaessa.

Tähän taloon saapuvat sitten maalarit, maalarimestari Giovanni (Sakarias Liukko) ja apulaisensa Aldo (Kasper Colliander), joiden tikastaituruus ei jätä yleisöä kylmäksi. Se, mitä nämä maalarit eivät osaa, sitä ei tarvita. Niinpä he tarttuvat innolla kaikkiin leskirouva Lucian tarjoamiin tehtäviin ilomielin. Palkan edestä onnistuu työ, kuin työ. Eivät nämä monitaiturit silti osanneet aavistaa, mihin kaikkiin hommiin lopulta joutuisivat, kun työn tuoksinnassa luulevat vahingossa surmanneensa yhden talon asukkaan.

Alkuun hieman hidastempoisen ja mykkäfilmimäisen esityksen vauhti kiihtyy ja tunnelma sähköistyy, kun maalarit saapuvat taloon. Ilolla ja ihailulla seuraa sitä, miten vaivattoman näköiseksi fyysinen komedia on tässä esityksessä hiottu. Siellä ollaan välillä – kuin parhaissa mykkäfilmikauden komedioissa – toisen hartioilla ilman, että toinen ymmärtää, mihin kaveri juuri katosi. Näin elegantin urpoa fyysistä komediaa näkee aika vähän teatterin lavoilla. Siinäkin valossa tämä esitys on riemastuttava väläys hyvin erilaiseen maailmaan, kuin mihin on viime vuosina teatterissa totuttu. Maailmaan, jossa tehdään isosti ja tarkalla koomisella ajoituksella todella ilahduttavaa teatteria.

Harvoin esitetty ja fyysisesti haastava (pienois)näytelmä, Maalareilla ei ole muistoja, on viritetty Murmuu-teatterin taitavien teatteriharrastajien ja ohjaaja Aapo Salosen käsittelyssä huikeaan loistoon. Tätä hilpeän hykerryttävää komediakattausta ei kannata missata. Se, millaiseen pulaan Aldo ja Giovanni itsensä lopulta saattavat, yllättää niin katsojat, kuin tekijät itsensäkin. Yksi kuitenkin on varmaa: viiksillä siitä selviää.

Maalareilla ei ole muistoja

Alkuperäisteksti
(Gli imbianchini non hanno ricordi)
Dario Fo

Suomennos
Jorma Kapari

Ohjaus
Aapo Salonen

Musiikki
Elias Seppinen

Tekniikka
Risto Pätsi
Milla Köykkä

Lavastus
Matti Toikkanen
ja työryhmä

Maskeeraus
Minna Liukko
Mari Lahtinen

Puvustus
Mette Toikkanen
Sanni Liukku

Lavalla

Sakarias Liukko
Kasper Colliander
Mari Lahtinen
Minna Liukko
Anna-Riikka Niemi
Paula Äijänen
Sari Pätsi
Matti Toikkanen