Stellan syksyn improretroiluissa on päästy romantiikan äärelle. Esitysformaatti Stella rakastuu tarjoaa perinteisen kaavan romanttisen komedian. Tarinan, jossa päähenkilö kohtaa elämänsä rakkauden, mutta rakkauden tielle tulee esteitä ja heidän tiensä eroavat. Kunnes he kohtaavat jossain uudelleen ja päähenkilö tajuaa, että ei elämän rakkaudesta niin vain luovuta ja nyt täytyy tehdä suuri romanttinen ele – mielellään mahdollisimman julkisesti ja näyttävästi aikapaineiden kuumotellessa takaraivossa. Se on nyt tai ei koskaan. Stella rakastuu on siis formaattina aattua hyvän mielen improa, jossa on onnellinen loppu.

Kuitenkin, koska kyse improvisaatiosta niin se, mitä alun ja tunnistettavien romanttisen komedian peruskohtausten välillä tapahtuu on täysi yllätys tekijöilleenkin. Ennen esityksen alkua yleisö pääsee vaikuttamaan tarinan päähenkilön ja aloituspaikan määrittelemiseen. Tämän romanttisen komedian alkuinspiraatioksi yleisöltä seuraavat tiedot:

• Päähenkilön nimi: Kepa
• Ammatti: Psykoterapeutti
• Kepa rakastaa: Kalja ja hodarit
• Harrastus: Keppihevostelu
• Seksin korvaa fyysinen ele: S*ksikohtauksissa vedetään erä kivi-paperi-sakset-leikkiä
• Aloituspaikka: matkahuollon tiloissa oleva irkkubaari (ehdotuksena tuli myös kampaamo, joka lopulta päätyi määrittämään toisen päähenkilön ammattin)

Päähenkilön näyttelijän valintaan yleisö sai vaikuttaa valitsemalla numeron 10 ja 20 väliltä ja se näyttelijöistä, johon laskenta pysähtyy on päähenkilö. Tällä kertaa arpa osui Sari Siikanderiin. Hän olisi siis toinen päähenkilö ja toinen päähenkilö syntyy sitten orgaanisesti improvisaation toisessa kohtauksessa. Tarinahan etenee suurinpiirtein niin, että ensin nähdään kummankin hahmon taustoittavat kohtaukset ja sitten kohtaus, jossa hahmot kohtaavat syystä tai toisesta. Sen jälkeen sitten tarinat voivatkin iloisesti sekoittua ja hahmot elää omaa elämäänsä.

Kaljaa, keppihevosia ja matkalaukullinen perhesuhteita

Aloituskohtauksessa kaksi näyttelijää jää tekemään kohtausta muiden rakentaessa miimistä maisemaa. Yleisön ehdottama baari saa näyttelijöiden määritelmistä hieman väriä ja yksityiskohtia, joita voi tulevassa kohtauksessa ja tarinan aikana hyödyntää haluamallaan tavalla. Myös illan muusikko Jouni Kannisto saa baarin kontekstissa merkityksen nurkassa omia biisejään soittelevana Jackinä. Kohtauksen alussa Kepa (Sari Siikander) istuu siis ystävänsä Mailiksen (Ushma Olava), omistamassa baarissa, O’Dollies, lempiharrastustensa ääressä. Kaljan ja hodarin nauttimisen ohella Kepa kirjoittaa päiväkirjaa työnohjaajansa neuvosta. Saadaanpa Mailiksen ja Kepan keskusteluun myös tuotua keppihevosharrastus, jonka Kepa oli avioeronsa myötä löytänyt elämäänsä.

Kuten kaikki tietävät, koska on lokakuun 16. päivä, niin baarissa olisi Illalla St. Patrick’s Day bileet. Ihanan improvisoitu ratkaisu määritellä päivä uusiksi, mihin yleisö reagoi tunnistavalla naurulla, koska tämä maailma on fiktiota, niin ei faktoihin ole pakko jumittua. Jos ei tiedä tai muista, niin rohkeasti ja hyväntuulisesti vaan tekee päätöksen määritellä asian, kuten Tobias tilaa määritellessä teki, kun muut pyysivät päivämäärä hänen mainitsemalleen tapahtumalle.

Kun ensimmäisen päähenkilön tarina on saatu alkuun, niin toisen päähenkilön on aika astua lavalle. Tällä kertaa toinen päähenkilö on Erik Sallinen (Tobias Zilliacus), jonka vanhemmat, Jarmo (Miiko Toiviainen) ja Anna (Outi Mäenpää) ovat ehkä sanalla sanoen hieman ripustautuneet poikaansa. He nimittäin rakastuvat aina Erikin naisystäviin, joten nyt etenkin äidillä suuri suru, kun tuli taas yhdestä naisystävästä ero. Ei kestä äidin sydän tällaista. Määrittelyn kukkasena Erikin ensimmäisissä kohtauksissa saadaan ristiriitaiset tiedot, että hänen vanhempansa ovat olleet 33 vuotta naimissa, mutta heidän poikansa on 49-vuotias. Tämä saa myöhemmässä kohtauksessa Erikin ja kampaamoasiakkaan keskustelussa selityksen. Vanhemmat kohtelevat poikaansa, kuin tämä olisi yhä 25 vuotta nuorempi.

Kun kerran on saatu takertuva perhe määriteltyä, niin Erikin saapuessa terapeutin vastaanotolle, ei mene aikaakaan, kun vanhemmatkin ilmaantuvat paikalle – isällä tietenkin oma tuoli mukana. Ensin tilanne lähtee liikkeelle väärinkuullusta nimestä, jota äiti tulee Erikin puolesta korjaamaan, mutta tämä teko määrittelee hyvin vahvasti sen suunnan, mihin tarina lähtee. Sitten ollaankin koko perhe psykoterapeutti Kepan vastaanotolla miettimässä, mistä kenkä puristaa. Iloisen epäsoveliaasti, puheenvuorot pallolla jakaen, saadaankin perheongelmat puolitettua, kun isä poistuu tuohtuneena poikansa sanoista ja vannoo, ettei ikinä enää puhu tälle. Näin ollen jää jäljelle enää ripustautuva äiti. Mikä ei suinkaan ole esteenä rakkauden tiellä vähäpätöinen.

Terapiakonteksti kulkee tarinassa vahvasti mukana. Kun Kepa ja Mailis lähtevät keppihevostelemaan Kepan tuttuun ryhmään, niin sielläkin ollaan henkisten esteiden ja taakkojen ylittämisen äärellä, vaikka Kepa ei töitä harrastuksiinsa haluaisikaan tuoda. Samoin kampaaja-Erikin salongissa puhe kääntyy terapiassa käsiteltyihin aiheisiin ja samalla tulee esitellyksi uusi hahmo Kerttu, Kurttu-Kerttu, (Miiko Toiviainen) joka saa myöhemmin merkityksensä Mailiksen tarinalinjassa.

Seuraavaksi tietysti onkin jo aika yhyttää pääosapari yhteen ilman terapeutin roolia ja muodollista kontekstia. Niinpä he tapaavatkin Kepan vakkaribaarissa, jossa mitä ilmeisimmin kummittelee kohtelias tuoleja tilaan kantava kummitus, jonka vain Mailis näkee. Impron herkkuja, kun tunnistetaan, että jotain pakko tehdä – tuoda tuoli tilaan – mutta ei ole tarvetta tuoda uutta hahmoa kohtaukseen, niinpä Miiko tekee ihanan sekavan läpikulkuroolin, jossa hän käy tuomassa Erikille tuolin miimiseenpöytään, jonka ääressä Kepa istuu. Samoin seuraava Erikin ja Kepan ihastumiskohtaus aikaleikkauksineen on ihanaa improdadaa, joka lähtee mielettömille matkalaukku-mielikuvamatkoille, kun kumpikin näyttelijä vuorollaan rakentaa yhteistä kerrontaa.

Terapia ajatukset eivät jätä Kepaa rauhaan vielä seuraavassakaan kohtauksessa, jossa Erikin äiti saapuu Kepan vastaanotolle, kun ei perheterapiassa saanut palloa eli puheenvuoroa. Viimeistään tässä kohtaa äidin toiminnan motiivit ja vaikutukset alkavat olla selkeät Erikin hahmon ymmärtämiseksi.

Ottaakseen etäisyyttä – selvästi liian takertuvaan – perheeseensä Erik lähtee Helsinkiin ja näin ollen orastava, hieman etiikan rajojakin koetteleva, romanssi Kepan kanssa näyttää päättyvän omaan mahdottomuuteensa. Kepa, kun ei seuraavassa kohtauksessa nähdyn mukaan ole valmis lähtemään Tammisaaresta, jonka maisemien kauneus on hänet lumonnut. Eikä Erikilläkään näyttäisi olevan paluuaikeita, kun uuden kampaamon vakkariväki ottaa hänet tavattoman lämpimästi heti osaksi yhteisöään. Kivi-paperi-sakset on hikistä hommaa Hesassakin.

Joogaa, videotreffejä ja kohtaus lentokentällä

Toiselle puoliajalle siirryttäessä näyttelijät saapuvat lavalle kysymään yleisöltä pari kysymystä, joiden pohjalta lähdetään tarinaa jatkamaan kohdasta, jossa Kepan ja Erikin tarina näyttää jo päättyneen. Lisämäärittelyiksi yleisöltä pyydetään seuraavat asiat:

• Joku Kepalle läheinen ihminen, jota ei ole vielä nähty: Putkimies
• Joku paikka, jossa ei ole vielä oltu: Joogastudio

Toisen puoliajan ensimmäisessä kohtauksessa nähdään siis Kepa joogastudiolla, jota muut näyttelijät kuvittavat lisämäärittelyin Kepan ja putkimies-Pasin joogatessa kaikessa hiljaisuudessa. Tämä hiljaisuus onkin kohtauksen määrittelevä tekijä. He eivät ole aiemmin puhuneet, vaikka ovat pitkään samoilla joogatunneilla käyneet. Nyt sitten puhutaan. Tai sitten ei.

Kivi-paperi-sakset on ahkerassa käytössä sekä joogastudiolla että simultaanikohtauksena nähtävässä leikkauksessa Erikin kampaamon puolelle. Impron iloa tässä kohtauksessa tuottaa myös miiminen riisuutuminen, missä Kepan näyttelijä huomaa riisuvansa miimisiä joogatrikoitaan rullaamalla ne nilkkaan, kuin lapset konsanaan, ja siitäkös putkimies-Pasi vain innostuu entisestään. Kaikki on improssa materiaalia, kunhan vain pysähtyy huomaamaan tarjouksen, joka on jo tehty. Tällä kertaa se oli liike, joka yllätti tekijänsäkin.

Yllätyksistä puheenollen, kun kerran terapian ja seksuaalisuuden teemojen äärellä liikutaan, niin esityksessä nähdään myös terapeutin kotikäynti Erikin vanhempien luona seksuaaliterapian merkeissä. Mitäpä sitä ei omistautunut ja rajaton äiti tekisi saattaakseen poikansa yhteen haluamansa naisen kanssa. Poikansa huoneen ja egyptiläisten asioiden kokoelman esitelläkseen hän tietysti varaa ajan Kepalle seksuaaliterapiaan, mistä isä Jarmo ei välttämättä niin innoissaan ole. Sotkeepa isä Erikinkin asiaan, soittamalle hänelle zoom-puhelun, Kepan ollessa vierailulla talossa.

Tässäkin kohtauksessa hauskaa on just se, miten impro näkyy kohtauksissa. Outi Mäenpään esittämän äidin neljättä seinää rikkonut kommentti: kun eihän me millään tavalla olla päähenkilöitä tässä tarinassa, on yleisölle hilpeyttä herättävä kommentti. Se oli ihanan selkeästi todettu, että käsitellään nyt tätä vanhempien avioliiton ongelmaa, mutta muistetaan, että se on vain sivujuonne, joten jumiuduta tähän teemaan.

Vapaassa improssa siitä vois lähteä uusi kaari vanhempien avioliiton osalta, mutta romanttisen komedian tapauksessa rönsyjä on hyvä myös vähän karsia, jotta pääosaparin tarina saa ansaitsemansa huomion. Pitkässä tarinassa monen hahmon tarkoitus on vain olla päähenkilöiden tukena ja taustoittamassa heidän, mutta silti heilläkin voi olla välillä merkityksellisiä kohtauksia, kuten tämä kotiterapiakohtaus.

Improlle tyypilliseen tapaan, merkitykset asioille ja hahmoille syntyvät vasta tarinan avautumisen myötä. Esimerkiksi hahmona Kurttu-Kerttu olisi voinut olla vain yksi Erikin asiakkaista ohikulkuroolissa, mutta muutaman simultaanikohtauksen myötä hän linkittyykin osaksi Mailiksen tarinaa. Erityisen upea simultaanitekniikka oli kohtaus, jossa Kerttu keskustelee Kepan kanssa baarissa ja samassa tuolissa istuessaan päätyy kertomaan Kepalta kuulemaansa ja viemään viestin Kepalta Erikille kampaamon asiakkaana.

Siirtymä kahden eri aikoina tapahtuvan kohtauksen välillä ei tapahtu fyysisesti tilaa vaihtamalla, vaan siirtämällä fokus päähenkilöstä toiseen. Kun Erik puhuu Kertulle, ollaan kampaamossa ja, kun Kepa puhuu Kertulle ollaan baarissa. Päällekkäistä puhetta ei ole, vaikka inspiraatio seuraavaan leikkaukseen toisen kohtauksen puolelle poimitaankin siitä, mitä toisessa kohtauksessa on juuri sanottu.

Rinnakkaisten kohtausten käsittely olikin sellainen improtekninen juttu, mitä todella ilo tässä tarinassa seurata. Nähtiin monenlaisia tapoja hyödyntäänä simultaanikohtauksia edistämään useamman hahmon tarinaa rinnakkain. Rinnakkaisissa kohtauksissa saadaan kuulla, ettei Helsingin kampaamon avoin ja yleinen kivi-paperi-sakset-linja lopulta ollutkaan Erikin mieleen, vaan väsymys alkoi jo painaa, kun vastuu työkaverien pelikunnosta oli siirtynyt kampaamon omistajalta Robertilta (Miiko Toiviainen) kokonaan Erikille. Samalla sitten kuullaan vähän enemmän Mailiksen ihmissuhdetilanteesta ja sitä kautta päästään kohti tiloja, joissa kahdessa eri paikkakunnilla asuvaa päähenkilöä voisi tavata vahingossa uudellen.

Tahoillaan yksinäisyyteen kyllästyneet Mailis ja Kerttu saapuvat vierekkäisiin koppeihin kuvaamaan omat treffivideonsa. Ihanasti siinä näyttelijät toistensa repliikeistä insprioituen saivat näiden hahmojen tarinat sidottua yhteen, vaikka hahmot sinänsä eivät toisiaan puhuessaan nähneet tai kuulleet, eivätkä kuvausten jälkeen tavanneet. Heidän jälkeensä samaan toimistoon saapuu ensin Kepa ja myöhemmin Erik. He tekevät omat videonsa samalla idealla. Ainoa vaan, että nyt sitten henkilökunta vähän avittaa romanssin syntyä poistamalla ”äänieristävän kalvon” kahden kopin välistä, jolloin hahmot kuulevat toistensa puheen. Näin ollen he kohtaavat toisensa, kun ymmärtävät matkalaukkumetaforista ja muusta, kuka toisessa kopissa oikeastaan puhuukaan. Harmi vain, että se viimeinen rohkeus tunnustaa tunteet tai lähestyä toista puuttuu, ja Kepa juoksee lopulta pois tilasta.

Tässä kohtauksessa myös nähdään ihanaa itselle tehtyjen tarjousten hyväksymistä ja läpikulkuroolissa yleisöllekin ilmiselvien asioiden huomioiminen. Kun Kepalla videota kuvatessa rupeaa sanat menemään sekaisin ja suusta tulee vaan yksittäisiä tavuja, saapuu kuvaaja (Miiko Toiviainen) lavalle muka säätämään kameroita ja toteaa lakonisesti: ”Ihan suomeksi kannattaa puhua.” Se on ihanaa ja yleisölle palkitsevaa, kun impro saa näkyä lavalla ja todellisuuden rajota lempeästi välillä myös koetellaan.

Kun päähenkilöt on saatu kohtaamaan, onkin sitten aika romanttisen komedian tapaan nostaa panoksia ja tehdä suuri romanttinen ele. Mailiksen ja Kertun poistuttua yhdessä treffeille saapuu Erikin äiti baariin kertomaan Kepalle, että Erik on päättänyt muuttaa Australiaan. Hän on tietenkin juuri lähtenyt lentokentälle ja nyt sitten Kepan ainoa mahdollisuus olla menettämättä mahdollisuutta elämänsä rakkauteen on lähteä kiireesti Erikin perään. Nähdään todella kiva musiikin tahdittama kohtaus, jossa lavan takaosassa olevia korkeita sermejä käytetään upeasti hyödyksi. Taustalla nähdään Kepan epätoivoista kilpajuoksua ajan kanssa kohti Erikin lennon lähtöporttia. Etualalla samaan aikaan Erik on jo menossa turvatarkastuksessa.

Vaan Erikin matkapa tyssää metallinpaljastimen piippaukseen ja siinä kohtaa sitten Kepakin ehtii jo paikalle. Päästään näkemään eeppinen loppukohtaus, jossa kaikki romanttisten leffojen kliseet ovat sallittuja. Nähdään Kepan ja Erikin toteuttamana toisintona Titanicin ikoninen kohtaus laivan keulassa ja tavoitellaan myös Nottinghill leffan ikonisia lainauksia. Käydään läpi kaikki ne syyt, miksi heidän pitäisi olla yhdessä, mutta todeten, että itseasiassa ollaan valmiita hyväksymään ja kohtaamaan toinen juuri sellaisena, kuin hän on – ripustautuvine äiteineen ja matkalaukkuineen.

Niin siis lopulta kaikkien vastusten ja esteiden yli tiensä raivattuaan Kepa saa Erikinsä ja tarina onnellisen lopun. Yleisölle impron keinoin tarjoitiin viihdyttävä ja improteknisesti vaikuttava romanttinen komedia. Mikä ihana yllätysten ja ennakko-odotukset palkitseva tarina annetuista alkuinspiraatioista lopulta taitavien tekijöiden käsissä auki keriytyikään.

Stella rakastuu

Muusikko
Jouni Kannisto

Valot
Marianne Lagus

Äänet
Eero Nieminen

Näyttelijät

Sari Siikander
Tobias Zilliacus
Ushma Olava
Outi Mäenpää
Miiko Toiviainen