Agatha Christien dekkariklassikko alkaa iloisissa merkeissä. Kahdeksan ihmistä päätyy kukin omista syistään ja omaa reittiään mystisen Owenin pariskunnan vieraaksi. Pian sali täyttyy puheensorinasta ja toisiinsa tutustuvista hahmoista. Juodaan drinkkejä ja asetutaan taloksi. Hieno kartano vaikuttaa, mitä oivallisimmalta paikalta pienelle lomalle tai työkomennukselle.
Tarinan alussa jokainen saapuu vuorollaan autiolla saarella sijaitsevaan kartanoon, jossa heitä on vastassa kaksi henkilökunnan jäsentä, Rogersin pariskunta (Pertti Koivula ja Kaisa Torkkel). Ensimmäisenä saapuvat Kapteeni Lombard (Mikko Virtanen) ja rouva Owenin sihteeri, Vera Claythorne (Anna Ackerman). Kaikki tuntuu hyvin normaalilta. Kunnes selviää, että saarelle on kokoontunut kymmenen ihmistä, joista kukaan ei tunne toisiaan entuudestaan. Eikä kukaan myöskään ole koskaan tavannut talon omistavaa pariskuntaa.
Ennen pitkää iloiseksi kuviteltu pieni loma yksityissaarella muuttuu kuitenkin yhteiseksi ja erilliseksi painajaiseksi. Saliin kajahtaa äänitteeltä syytöksiä jokaista vierasta kohtaan. Pian vanha loru, 10 pientä sotilaspoikaa, alkaa toteutua säe säkeeltä, kun vieraat yksi kerrallaan kohtaavat loppunsa loruun sopivalla tavalla. Eivätkä jäljelle jääneet tiedä keneen voi luottaa, vaan huomaavat epäilevänsä kaikkia – ehkä jopa itseäänkin.
Herkullisen omapäisiä hahmoja sisältävä, verkkaisesti jännityksen verkkoa kutova, esitys ei missään vaiheessa paljasta liikaa. Vaikka etäisesti muistaisi ratkaisun, joka askeleella epäilee omaa muistiaan. Ehkä se sittenkin oli hän – tai ei sittenkään, hänhän oli seuraava uhri. Joka hetki katsojan mieli raksuttaa ja miettii eri vaihtoehtoja, koettaa olla murhaajaa nopeampi. Silti, jatkuvasti huomaa olevansa taas askeleen jäljessä. Murhaaja ehti jo iskeä.
Musiikki rakentaa oivaltavasti tunnelmia ja korostaa lavalla ilmeneviä tunteita. Pelko ja epäilys löytävät muotonsa synkeänä virtaavista sävelistä. Lavatapahtumat yltyvät ja rauhoittuvat musiikin mukana, kuin aallot, jotka hajoavat saaren rantaan. Tuulena humiseva sointi saa talon jokaisen nurkan vaikuttamaan hämärämmältä, kuin se oikeasti on. Välillä valoisan toiveikas musiikki saa uskomaan, että ratkaisu on jo lähellä.
Eikä yksikään pelastunut on tyylikäs dekkariklassikko, joka vie yhä vain syvemmälle maailmaan, jossa jokainen on syyllinen, kunnes toisin todistetaan. Tarjolla on elegantisti puvustettu ja lavastettu murhamysteeri, jossa ei mässäillä verellä, vaan haastetaan hoksottimia.
Eikä yksikään pelastunut
Agatha Christie
Kirjailija
Aino Piirola
Suomentaja
Sakari Hokkanen
Ohjaus
Katariina Kirjavainen
Lavastus
Elina Kolehmainen
Pukusuunnittelu
Petteri Heiskanen
Valosuunnittelu
Aleksi Saura
Sävellys ja äänisuunnittelu
Jaana Nykänen
Naamioinnin suunnittelu
Sanna Niemeläinen
Dramaturgi
Rooleissa
Anna Ackerman
Jesse Gyllenbögel
Heidi Herala
Juha Jokela
Arttu Kapulainen
Santeri Kinnunen
Jouko Klemettilä
Pertti Koivula
Jari Pehkonen
Kaisa Torkkel
Mikko Virtanen