Kahden teatterin (Jyväskylän Kaupunginteatteri ja Suomen Kansallisteatteri) yhteisproduktio, Laura, on näytelmä aikuisuuden ja parisuhteiden perimmäisistä kysymyksistä. Kun todellisuudesi pohja osoittautuu niin lahoksi, että putoat sen läpi, mihin päädyt? Kuka katkaisee pudotuksesi vai päädytkö pohjaan saakka?

Hyvin tavanomaista, pitkään yhdessä olleen avioparin elämää viettävät Harri (Esa-Matti Lång) ja Reetta (Piia Mannisenmäki) joutuvat kohtamaan menneisyyden varjot nykyisyydessä, kun Laura (Maria Kuusiluoma) saapuu kuvioihin. Tai eihän hän varsinaisesti saavu, sillä hän on ollut koko ajan tavalla tai toisella läsnä – jos ei muualla, niin Harrin ajatuksissa ja salaisissa unelmissa. Kun tämä paljastuu Reetalle, on uhattuna paljon muutakin, kuin avioliiton jatkuvuus.

Lavalla nähdään, hyvin pelkistetyissä lavasteissa, aidontuntuisia hahmoja, jotka ovat omassa vajavuudessaan, tavallisuudessaan ja loisteliaassa erityisyydessään suoraan elävästä elämästä. Harri, tuo lipevän humoristinen ja mahdottoman mustasukkainen tyyppi, katselee maailmaa oman etunsa kannalta. Tekee valintoja omaksi parhaakseen, tai ainakin pyrkii siihen. Avioliitto, joka sopi hänen tarkoituksiinsa oman aikansa, tulee päätökseensä, kun on mahdollista lähteä tavoittelemaan aitoa intohimon kohdettaan: Lauraa.

Laura on värikäs, haastavan terävä ja seksuaalisesti kokeilunhaluinen tyyppi, jota Harri ei ole koskaan kunnolla unohtanut. Laura ei päästä Harria helpolla, mutta tietyllä tapaa heidän suhteensa on paljon suoraviivaisempi, kuin liitto Reetan kanssa on ollut. Siinä, missä Reetan kanssa kyse oli kumppanuudesta, Lauran kanssa kyse on hyvin vahvasti vallasta. Seksiä unohtamatta.

Harrin lapsuudenystävä, Mähönen (Jukka-Pekka Mikkonen) on hyvin selkeä hahmo, joka tarjoaa peilin Harrin hahmolle ja menneisyyden valinnoille. Aina ei ehkä ole ollut ihan puhtaat jauhot pussissa, eikä vastuunkanto ole kiinnostanut. Mutta kaveruus se vaan säilyy.

Harrin vaimossa, Reetassa on hahmona sellaista avoimuuden ja vahvuuden voimaa, jota soisi nähtävän useamminkin lavalla. Sitä voi murtua ja kasata itsensä uudelleen. Löytää toivon vaikeissakin oloissa. Etenkin, kun hyvä ystävä seisoo rinnalla. Reetan ja ystävänsä, Kaitsun (Hannu Lintukoski), ystävyys on sellaista lajia, mikä ei vähään kaadu. Kaverukset Reetta ja Kaitsu ovatkin ihanan pehmeän puhtoinen vastavoima Lauran ja Harrin syvän lihalliselle yhteydelle.

Kontrasti Lauran ja Reetan välillä tulee ilmi myös Juuso Voltin näytelmää varten säveltämässä musiikissa. Laura – nimihenkilö ja näytelmä – on musiikillisesti melko synkkäsävyinen ja iskevä, mikä sopii hyvin lavan harmaaseen ja valaistuksellisestikin melko jyrkkään maisemaan. Sen sijaan Reetan teemamusiikki on hieman keveämpää ja valoisampaa.

Laura-näytelmä kätkee hillityn ja vähän kliinisen ulkokuorensa alle yllättävän rohkean ja vaikuttavan tarinan. Aikuista draamaa, jossa intohimo viettelee mukaansa ja seuraukset on kärsittävä omissa nahoissaan. On aika lakata valehtelemasta – itselleenkin.

Esityksessä toistuva ajatus on: ”Olemme tehneet valintamme”, jonka lopullisuutta ei tainnut edes, toista mahdollisuutta onneen haikaileva, Harri tajuta. Kuka lopulta on osaansa tyytyväinen?

Laura

Ohjaus ja käsikirjoitus
Pasi Lampela

Lavastussuunnittelu
Markus Tsokkinen

Pukusuunnittelu
Tellervo Syrjäkari

Valosuunnittelu
Japo Granlund

Sävellys ja äänisuunnittelu
Juuso Voltti

Kampaus- ja maskeeraussuunnittelu
Niina Vattulainen

Videosuunnittelu
Ville Virtanen

Rooleissa

Maria Kuusiluoma
Hannu Lintukoski
Esa-Matti Long
Piia Mannisenmäki
Jukka-Pekka Mikkonen

Pankkimiehen rooli videolla
Juha Varis