Duncan Macmillanin hengästyttävän sanarikas näytelmä, Keuhkot, on täynnä tunnerikasta valoa ja läsnäolon lämpöä. Minimaalinen maailma, kehä, jonka sisällä koko elämä tapahtuu, on pullollaan sanoina ilmaistuja ja sanomatta jääviä tunteita. Puhetta on paljon, mutta se ei ole mitä tahansa puhetta. Se on arkista rutiinia ja puhetta peloista. Sanoja siitä, mitä yleensä vain ajatellaan, muttei sanota ääneen – ei edes kumppanille. Keskusteluja, jotka jokaisessa suhteessa pitäisi käydä, mutta, jotka silti monesti jätetään käymättä.

Tarinan keskiössä on kahden melko erilaisista taustoista tulevan ihmisen parisuhde sekä yhä syvenevä maailmantuska. Ei ehkä se helpoin yhdistelmä. Ei ainakaan, jos edes harkitsee lisääntymistä, mikä – laskukaavasta riippuen – on vaikutuksiltaan tuhoisin valinta, jonka yksilö voi elämässään tehdä.

Viitteellisen selkeä ja maailman rajat näkyväksi tekevä lavastus jättää paljon tilaa mielikuvitukselle. Valoja on käytetty kehystämään ja rajaamaan tilaa sekä melko symbolisesti tähtien lailla sykkimään, kunnes ei enää jää sitä viimeistäkään valoa sammutettavaksi.

Ihmisyyden ja parisuhteen kaikki kätketytkin sävyt tulevat, herkästi toisiaan kuuntelevien ja taitavasti yhteenpelaavien, näyttelijöiden (Siiri Partanen ja Timo Vuento) vuorovaikutuksessa suorastaan käsinkosketeltaviksi. Tuntuu, kuin pääsisi reaaliaikaisesti kokemaan aidon pariskunnan elämän onnenaiheet ja traagiset puolet, jokaisen salaisenkin ajatuksen ja kohtaamattomuuden hetken.

Arki kuluu pikakelauksella, vailla muistijälkiä, kunnes tapahtuu jotain, mihin on pakko reagoida. Näytelmä on ohjattu tiivistahtiseksi, mikä tekee jokaisesta pysähdyksestä, sanattomasta hetkestä, erityisen merkityksellisen.

Puvustus on yhtenäistävä ja neutraali. Kumpikin näyttelijä on pukeutunut samankaltaisiin vaatteisiin, eikä vaatteita käytetä perinteiseen tapaan hahmoja tai siirtymiä merkkaamaan. Puhutaan takista, mutta sitä ei pueta tai riisuta. Tämä erillisyys puheen ja lavalla nähtävän todellisuuden välillä luo näytelmään omanlaisensa tunnelman. Epätodellisuuden, dystopian esikartanon, jossa aika menettää merkityksensä.

Keuhkot on dialogirikas ja ilmava näytelmä, jossa on runsaasti tarttumapintaa, mutta myös melkoista vierautta. Tarjolla on upeasti rytmitetty syväsukellus ihmiselämän suuriin ja pieniin kysymyksiin.

Keuhkot

Käsikirjoitus
Duncan Macmillan

Suomennos
Juha Jokela

Ohjaus
Eljas Liinamaa

Lavastus- ja pukusuunnittelu
Sanna Halme

Valosuunnittelu
Veli-Matti Timoskainen

Äänisuunnittelu
Eero Rautio

Naamioinnin suunnittelu
Kaisa Mylläri

Rooleissa

Siiri Partanen
Timo Vuento