Nyt kouraistaan pohjolan historiaa ja syvältä, nimittäin ihan Ranskasta asti. Ja miksipä ei kouraistais, onhan Tornionlaaksossa tehty 1730-luvulla historiallisesti merkittäviä mittauksia Pierre Louis Moreau de Maupertuis’n johtaman retkikunnan toimesta.
Kemin teatterin lavalla vanhat kiistakumppanit, Maupertuis (Antti Kyllönen) ja Voltaire (Laura Eskola), innostuvatkin melkoisen viihdyttävään nokitteluun Esko Valtaojan (Suvi Hurme) luennoidessa aiheesta. Siinäpä sitä sitten tieteen keinoin selviääkin, mitä hedelmää se maapallo navoiltaan oikein mahtaakaan muistuttaa.
Esitys marssittaa alussa näyttelijät lavalle, kuin kenet tahansa yleisönedustajan. Jokainen näyttelijöistä pääseekin avaamaan omia juuriaan ja suhdettaan pohjolaan, jonka historiaan varsinaisessa tarinassa sukelletaan tunnettujen historiallisten hahmojen, kulttuurivaikuttajien ja julkisuudenhenkilöiden kautta.
Lavalla nähdään eeppiselle teatterille tyypillisiä päällepuettuja ja viitteellisiä hahmoja, joissa pyrkimys ei olekaan siihen, että näyttelijä uppoutuisi rooliinsa ja tulisi roolihahmokseen. Ainoa suurempi poikkeus lienee Vesa-Matti Loiri (Olli Halttu), jossa hahmonluonnissa on selkeämmin ja kokonaisvaltaisemmin hyödynnetty henkilön fyysisiä maneereita ja puhetapaa.
Ylipäätään esityksessä rikotaan välillä neljättä seinää surutta: kysellään yleisöltä kysymyksiä sekä kommentoidaan nähtyjä hahmoja ja tapahtumia. Erityisesti Maupertuis’n retkikunnan vanavedessä Ranskaan lähteneet Planströmin sisarukset tuntuvat olevan kohtaloonsa ja naisrooleihin esityksessä melko tyytymättömiä. Tämä asioiden ja historiallisten epäkohtien kommentointi onkin yksi esityksen hienoista lisätasoista, jotka tarjoavat huumoria ja ajattelun aihetta.
Omaan makuun herkullisimpia hahmoja esityksessä ovat ne vähän vähemmän tunnetut hahmot, joissa näyttelijätkin ovat kenties ottaneet rohkeampia luovempia riskejä. Yllättäen esityksen kiintoisin muutos hahmossa tapahtuu, pöyhkeässä runokukossa, Eino Leinossa (Olli Halttu). Kaiken keveän hauskuuden ja musiikin ilon keskellä nähdäänkin yhtäkkiä hyvin koskettava kohtaus, jossa jännitys meinaa saada voiton nuoresta runoilijasta.
Tämä musiikkia ja kerrontaa yhdistelevä kreisikomedia käsittelee melko rouhealla otteella kaiken maailman skandaalit, anteeksipyytelyt, Paavon valtapyrkimykset ja Lapin kuvaukset elokuvissa. Todistetuksi tulee jälleen kerran se valitettava tosi asia, että moni taitelija ei elämänsä aikana arvostusta juuri nauti, mutta kuolemansa jälkeen nousee kotiseutujensa matkailuvaltiksi.
Pohjolan mieletön historia on erinomaisen nautittava ja opettavainen kokonaisuus, jossa omatkin kielenkannat vertyvät yhteislaulun merkeissä.
Pohjolan mieletön historia
Käsikirjoitus, ohjaus & lavastus
Seppo Honkonen
Pukusuunnittelija
Kaisa Niva
Rooleissa
Laura Eskola
Olli Halttu
Tuija Hanhikoski
Suvi Hurme
Jaana Joensuu
Antti Kyllönen