Olen nyt kolmen esityskerran verran ihmetellyt, mikä Hiljaista iloa -musiikkinäytelmässä mua niin kovasti viehättää ja kiehtoo. Huomaan, että tämä on sellainen esitys, josta mun on vaikea kirjoittaa. Tässä on niin paljon kaikkea, että välillä miettii, mikä oikeastaan on se ydin, joka esityksestä kertovaan tekstiin olisi hyvä saada mukaan. Alan taipua sille kannalle, että en osaa määritellä tätä esitystä – ja ehkä mun ei tarviikaan. Tämä on isoäidinneliöistä yhteen sovitettu mosaiikki. Jännän värikäs ja lämpöinen peitto, jonka suojaan on turvallista käpertyä tuntemaan kaikkia tunteita.

Esityksen kaari on, kuin uni konsanaan. Täynnä selkeitä kohtia ja tunteita sekä hämmentävän fantastisia kohtauksia. Ensimmäisessä ääninauhassa vilahtaa tuttuja repliikkejä vuosien varrelta. En osaa paikantaa kaikkia. En saa kiinni, missä esityksessä olen nuo sanat aiemmin kuullut. Ulvovan myllärin laulunpätkä aiheuttaa välittömän tunnistuksen. Jokin kerran voimakkaasti koettu, teatterissa eläväksi tuotu, ei kokonaan katoa, vaikka esityskausi päättyykin.

Samalla tavalla mietin myös tätä esitystä, että ihan jo yhden kohtauksen nähdäkseni, olisin valmis katsomaan tämän milloin tahansa neljännen, viidennen ja kymmennentuhannen kerran. Tunne on aito. Musiikin, valon ja liikkeen yhteinen leikki luo sellaisia todellisuuksia, joissa aika menettää merkityksensä ja ihminen kadottaa itsensä.

Ehkä ydin, kaikessa yksinkertaisessa sekavuudessaan, on rakkaus. Oman ja muiden outouden täysi hyväksyntä. Nauru kyyneltenkin läpi. Haikeuden ja hilpeyden käsikynkkä.

Hiljaista tarjoaa äärettömän kauniita, koskettavia, mystisen kylmääviä sekä humoristisen ihania hetkiä tutun ja uuden musiikin tukemana. On toimiva ja laaja ensemble, jossa hyvin erilaiset nousevat kukin omassa tähtihetkessään valokeilaan, joko yksin tai yhtenä ryhmänä.

Joka katselukerralla on huomannut, että jotain oli jäänyt aiemmin huomaamatta. Koko lava on käytössä ja joissain kohtauksissa tapahtumia on niin paljon, ettei kaikkea ehdi kerralla edes havaita. Se on tällaisen mosaiikkimaisen kokonaisteoksen erityispiirre: loputon runsaus, josta voi ammentaa joka kerta jotain uutta. Jokainen löytää jotain itsestään, itselleen.

Henkilökohtaisesti vaikuttavimmat hetket esityksessä liittyvät musiikkiin ja tekemisen paloon. Kirjailijan pakkomielteisen kirjoittamisen tarpeen kuvaus sekä tähden hengästyttävän pakahduttava steppinumero ovat joka kerta olleet yhtä vaikuttavia. Kumpikin sen takia, että niissä on hyvin vahva ja ristiriitainen tunnelataus. Maniasta melankoliaan. Spottivalojen hohteesta kulissien kätkemään ahdistukseen. Palo ja mieltä riipivä ikävä. Pakko.

Vaikuttava on myös ensimmäisen puoliajan päättävä koko ensemblen lavalle marsittava laulunumero. Jokaisella on kaikki hyvin. Kuten kai kuuluu olla, tai ainakin sanoa, kaikesta huolimatta.

Vahvuus esityksessä tulee huikeasta livemusiikista sekä ryhmän voimasta. Joukkokohtaukset ovat todella vakuuttavia ja upeasti koreografioituja.

Samoin jokaisen oma tähtihetki saa oman aikansa. Jokaiseen hahmoon pääsee tutustumaan paitsi osana sirkusta, yhtenä rattaana koneistossa, myös yksilönä omine haaveineen ja pelkoineen. Naamiot, kuten klovnin nenä, paitsi peittävät, myös paljastavat.

Elämä ja kuolema kulkevat lavalla, hahmojen joukossa. Kaikki sävyt, joilla todellisuutta voi maalata ovat läsnä. Läsnäolo ja lempeä rauha tekevät tästä esityksestä hyvin kodikkaan, suorastaan pyhän paikan, jonne katsoja saa luvan kurkistaa esityksen ajan.

Elämän esitys ja sen takahuone ovat auki. Jokainen ajatus on tosi ja löytää paikkansa esityksen kudoksessa, yhteisesti kerrotussa tarinassa.

Sirkus on saapunut teatteriin, ja kaikki on hyvin.

Hiljaista iloa

Esityskonsepti, käsikirjoitus ja ohjaus
Anssi Valtonen

Koreografia
Terhi Kuokkanen
Tanssiryhmä Off/Balance

Steppikoreografia, kuoronjohto ja sovitukset
Sami Ulmanen

Lavastussuunnittelu
Annina Nevantaus

Pukusuunnittelu
Tellervo Syrjäkari

Valosuunnittelu
Japo Granlund

Videosuunnittelu
Antti Silvennoinen

Kampaus- ja maskeeraussuunnittelu
Niina Vattulainen

Alkuperäismusiikki, laulujen sovitus ja musiikin johto
Ville Ojanen

Esityskapellimestari
Tomi Nurmi

Äänisuunnittelu
Mika Filpus

Ilma-akrobatiakoreografia
Henri Hänninen

Rooleissa

Paavo Honkimäki
Jouni Huhtaniemi
Saara Jokiaho
Anneli Karppinen
Miika Laakso
Hannu Lintukoski
Piia Mannisenmäki
Jukka-Pekka Mikkonen
Anna-Maija Oka
Jussi-Petteri Peräinen
Taina Reponen
Elina Saarela
Jouni Salo
Hegy Tuusvuori
Sami Ulmanen
Asko Vaarala
Markus Virtanen

Tanssijat

Rebecca Laube-Pohto
Ville Oinonen
Katja Sallinen

Muusikot

Tomi Nurmi
Henrik Färm
Anni Gustafsson
Henri Peter
Ville Willman