Kolmen teatterin (Jyväskylän kaupunginteatteri, Tampereen teatteri ja Kansallisteatteri) yhteistyönä syntynyt esitys kertoo tarinan, jossa todelliset muistot ja fiktio nivoutuvat yhden ihmisen elämän tarinaksi. Esityksessä seurataan Eerika Rantasen elämää lapsuudesta parikymppiseksi. Kohtaus kohtaukselta, episodi episodilta, menneisyys avautuu kaikissa sävyissään. Eerika Rantanen, jota esittää lavalla Ria Kataja, piirtyy esiin ihmisenä. Sellaisena ihmisenä, jonka seurassa on mukava olla, ja jolle toivoo hyvää.

Kuunnelmana alkanut, ja yhä jatkuva, Eerika Rantasen tähänastinen elämä on kiinnostava teatteriesitys siinä, että se tosiaan tuntuu teatteriin sovitetulta kuunnelmalta. Lavalla on viitteellinen lavastus, siellä nähdään ihan aitoja kohtauksia ja silti kerronta sekä koko todellisuus tuntuu siltä, kuin se ei ihan olis tässä tilassa.

Tarina tapahtuu jossain samaistuttavan fiktion ja todellisuudestaan etäännytetyn faktan välimaastossa. Eeppisen teatterin muotoja tapailevassa välitilassa. Elämän eteisaulassa.

Eerika Rantanen on hahmona hyvin samaistuttava ja hänen kokemansa koskettaa. Todellisuus ja muistojen mosaiikki, jota esityksessä tutkitaan, on kuitenkin niin etäännytettyä, että se ei perinteisen teatterin tavoin tule iholle, kuin hetkittäin. Tämä on ajoittain hyvä asia, sillä aiheet eivät ole aina niitä helpoimpia. Eerikan elämä, alkoholisti-isän ja tätä miellyttämään pyrkivän äidin ainoana lapsena, ei ole ollut ruusuilla tanssimista.

Sisäiset äänet kuuluvat. Eerikan ajatukset ovat henkilöityneet hahmoina lavalle ja Eerika keskustelee heidän kanssaan. Käy dialogia muistojensa kanssa.

Äänenmuunnin saa osan muistoissa esiityvistä hahmoista vaikuttamaan televisiosta tutuille, selin kameraan puhuville, anonyymeille todistajille. Silloinkin, kun heillä on kasvot ja tapa olla olemassa, kuten Mikolla, Eerikan ihastuksella.

Menneisyyden ikävän kokemuksen kaiku. Pelottavan metallinen ja epätodellinen ääni. Trauma.

Eerikan hoitamien ikäihmisten ääntä sen sijaan ei ole muutettu. Siksi Annelikin pääsee iholle ja helposti myös pinnan alle. Ihmisyys koskettaa. Kohtaaminen ja läsnäolo herättää tunteita.

Tämä on maailma, johon olisi helppo uppoutua silmät kiinnikin. Lavalla tapahtuva on viitteellistä. Sänky mummoineen siirtyy eri kohtaan, kun muisto jatkuu. Asetelma pysyy, mutta sen sijainti lavalla vaihtuu, kun toiminta taas jatkuu. Muistin luonne tulee näkyväksi. Todellisuus monistuu ja rakentuu yhä uudelleen.

Tämähän on, kuten esittäjätkin esityksen alussa toteavat: teatterileikkiä. Valojen ja varjojen vaihtelua. Turvallinen ympäristö, jossa nähdä, kuulla ja kokea kaiken jo tapahtuneen vielä kerran. Voi muistella vaikeita asioita, jotka haluaisi ehkä unohtaa sekä iloisia asioita, joita miettii mielellään. Käsitellä möröt ja menneen varjot, jotta ne eivät enää nykyisyydessä palaisi piinaamaan.

Kaunis ja taiten tehty, esittäjiensä näköinen ja kuuloinen, esitys.

Eerika Rantasen tähänastinen elämä

Käsikirjoitus
Juha Jokela
Kaisa Hela
Ria Kataja
Eeva Soivio

Ohjaus
Juha Jokela

Lavastussuunnittelu
Mikko Saastamoinen

Pukusuunnittelu
Auli Turtiainen

Valo- ja videosuunnittelu
Antti Silvennoinen

Musiikki
Mila Laine

Äänisuunnittelu
Juha Tuisku

Maskeeraus- ja kampaussuunnittelu
Minttu Minkkinen

Rooleissa

Ria Kataja
Kaisa Hela
Eeva Soivio

Muusikko
Mila Laine