Jyväskylän oopperan Lemmenjuoma (L’elisir d’amore) on maagiskoomista oopperailoittelua, jonka korkealuokkainen laulu kirvoittaa yleisöstä spontaaneja bravo-huutoja. Tässä hilpeässä lemmentaikojen maailmassa on jokainen elementti enemmän kuin kohdillaan.
Lemmentuskissaan pyörivä ujo Nemorino (Joshua Owen Mills) omaa sellaista koiranpentumaista charmia, joka tekee tästä hieman yksinkertaisesta hahmosta absoluuttisen rakastettavan. Etenkin eturiveissä istuessa pääsee nauttimaan, paitsi mestarillisen soinnikkaasta laulusta, myös siitä ilmeikkyydestä ja herkästä ilmaisuvoimasta, joita Joshua Owen Mills roolityöhönsä lataa. Tunneskaala ihastuksen ihanasta nosteesta murheen synkimpiin alhoihin on hyvin samaistuttava ja välittää rakastumisen sekä rakkauden kaikissa sävyissään syvälle yleisön sydämiin saakka.
Nemorinon epätoivoisen rakkauden kohde, kopeaksi ja kovasydämiseksi kuvattu, Adina (Virva Puumala) on maalaiskylän sivistyneistöä. Kirja kädessään kulkeva, miellyttävän kirkasääninen, neito ei perässään juoksevan, ihastuneen spanielin, Nemorinon lähestymisyrityksistä innostu. Hänelle rakkaus ei näyttäydy samanlaisena pysyvänä olotilana, kuin Nemorinolle, vaan hän suhtautuu siihen praktisemmin ja suosittaa samaa myös kosijalleen. Kunnes sitten, kuten hyvään draamaan kuuluu, tapahtuu muutos, joka pakottaa myös Adinan tutkimaan tuntojaan uudelleen.
Huikean roolityön tekee myös Kersantti Belcoren roolissa esiintyvä Waltteri Torikka. Belcore on juuri sellainen sarjakuvien lipevän juonitteleva ja hieman ällö naistenmies, jonka miehinen itsetunto on samaan aikaan sekä täysin rajaton että äärettömän hauras. Vaatimattomana miehenä hän vaan pölähtää lavalle ja päättää, että Adina on oleva hänen. Miksei olisi, onhan Belcore sentään kersantti, jolla on melkoisen mukavan kokoinen… tupsulakki. Ihan mahtava keikarimaisen kiero hahmo, joka tarjoaa loistavan vastavoiman Nemorinon hieman naiiville ja kirkasotsaiselle romantiikalle.
Mahdotonta tätä esitystä olisi kuvata kiinnittämättä huomiota myös tohtori Dulcamaran (Henri Uusitalo) hahmon, joka on sellainen koominen lahjapakkaus, josta ei yllätyksiä puutu. Puvustuksen nerokkuus näkyy erinomaisesti juuri tohtori Dulcamarassa, joka possensa kanssa tuo lavalle mukanaan ripauksen joulun taikaa. Dulcamara on nöyränä ja anteliaana esiintyvä opportunistinen käärmeöljykauppias, joka omaksi yllätyksekseenkin sattuu osumaan tässä maalaiskylässä kultasuoneen. Tohtori Dulcamara on hilpeä kelmi, joka vie kyllä rahasi, mutta tarjoaa siitä vastineeksi sellaisen show’n, ettei mikstuuroidensa mahdollinen tehonpuute ehdi edes isommin harmittaa.
Kehua voisi vielä kaikkia muitakin, jotka lavalla roolissa, jos toisessakin esiintyvät. Kaunisääninen Giannetta (Olga Heikkilä), upeasti soiva orkesteri ja oopperakuoro tekevät omalta osaltaan Lemmenjuomasta sen täydellisen nautittavan oopperaelämyksen, joka se tänä päivänä Jyväskylän kaupunginteatterin suurella näyttämöllä on. Siitä onkin jo hetki, kun viimeksi Jyväskylän kaupunginteatterin suuri näyttämö on tuntunut niin täydeltä, kuin se tämän kyläyhteisön levittäytyessä lavalle on. Kyläyhteisön suurin voima onkin siinä, miten he kehystävät ja tuovat esiin päähenkilöiden ominaisuuksia ja edesottamuksia.
Lavastus on puhtaiden ja suurien linjojen kokonaistaideteos, jossa on läsnä sekä valo että varjo. Hienovaraisiin vastakohtaisuuksiin sekä toisiaan täydentäviin feminiinisiin ja maskuliinisiin muotoihin tukeutuvat lavaste-elementit tarjoavat kohtauksiin tehokasta kontrastia. Voimakkaiden linjojen keskelle ilmaantuva pehmeän valoisa auringonkukkapelto on, kuin raikas kesäinen tuulahdus tällä rakkauden taistelukentällä. Kaikessa yksinkertaisuudessaan nerokas on myös lavan keskellä olevan korokkeen maalaus, joka yhdessä valojen kanssa nostaa esiin mm. sen selkeän rajan, joka kilpakosijoiden sekä Nemorinon ja Adinan välillä on.
Lemmenjuoma on huikeaan musiikkiin ja laululliseen virtuoositeettiin kiedottu huumoripakkaus, jonka pehmeä ydin saa kovimmankin kiven vierähtämään sydämeltä.
Lemmenjuoma (L’elisir d’amore)
Säveltäjä
Gaetano Donizetti
Libretto
Felice Romani
Pohjautuen Eugène Scriben librettoon Le Philtre
Kapellimestari
Ville Matvejeff
Ruut Kiiski
Ohjaus
John Ramster
Valosuunnittelija
Jake Wiltshire
Puku- ja lavastussuunnittelija
Bridget Kimak
Kuoromestari
Rita Varonen
Musiikki
Jyväskylä Sinfonia
Rooleissa
Virva Puumala
Joshua Owen Mills
Waltteri Torikka
Henri Uusitalo
Olga Heikkilä
Ensemble
Jyväskylän Oopperakuoro