Kahdestoista kerta Herkon ja kavereiden kanssa lavalla. Tällä kertaa sää suosi. Oli kiva pilvipoutainen keli, joka ei ollut liian kuuma tai kylmä. Just sopiva. Oikein esityssäiden Kultakutri.

No se säästä.

Eilinen oli kaatosadekaaoksen jälkeen virkistävän tavallinen esitys. Ei mitään semmosta suurempaa poikkeamaa normaalista rytmistä. Kun esitys rullaa niin hyvin omalla painollaan, niin sitä oma huomio kiinnittyy tavallistakin pienempiin juttuihin. Se on ihan luontaista, koska isot palikat ovat tukevasti paikoillaan, ettei niitä tarvitse enää tietoisesti edes miettiä.

Ääni vaivaa edelleen vähän. Kirkaisu on ollut pakko jättää pois ja ääntä tiputtaa vähän, koska osa laajuudesta puuttuu edelleen ja yskä on kuluttanut äänen kirkkautta. Mutta se ei ole niin iso asia, ettenkö pystyisi esiintymään. Se on vaan semmonen asia, minkä itse tiedän ja siihen on sopeuduttava, että ei voi vaan vetää korkealta ja kovaa, koska keho ei siihen tällä hetkellä pysty.

Olen ollut vähän yllättynytkin siitä, miten rennosti olen nämä – fyysisistä syistä johtuvat – ääniongelmat kohdannut. Ääni paranee aikanaan, enkä väkisin runnomalla ainakaan helpota toipumista.

Myöhässä, minäkö?

Tämän kertaisessa esityksessä mentiin nyt sitten kerralla toiseen äärilaitaan väliaikasiirtymän osalta. Siinä on kerran käynyt niin, että toisesta taukotilasta tulevat näyttelijät eivät ole kuulleet väliajan päättävää kellonsoittoa ja ovat älynneet tulla lavalle vasta, kun musiikki on lähtenyt soimaan. Nyt sitten menikin niin, että he tulivat kyllä ajoissa, mutta me, jotka tulemme ylätalosta ja joiden hallinnassa on musiikki, oltiinkin myöhässä.

Se on jännä fiilis, kun tajuaa olevansa myöhässä. Vilkaisee ikkunasta ulos ja siellä on jo muut hahmot tulossa lavalle. Ainahan se ei olis edes ongelma, mutta tuossa kohtaa se on. Jos toinen porukka aloittaa liian aikaisin, eikä me olla paikalla, niin kohtaus törmää aika nopeasti tyhjään ilmaan. Vastavoima puuttuu sieltä ja replat loppuu parin jälkeen.

Ei ole tullut aikaisemmin edes ajateltua, että noin voisi käydä, koska me ollaan oltu yleensä hyvissä ajoin pihalla. Nyt, minäkin kyllä kuulin kellonsoiton, mutta en jotenkin reagoinut siihen erityisellä nopeudella. Ei tainnut olla edes kengät jalassa, kun huomasin, että siellä on tyypit lavalla eli meillä on vain sekunteja aikaa siirtyä asemiin.

En osaa puolustella sitä, miksi oltiin myöhässä. Siinä on ollut monena kertana säätöä ja aloitus ei ole ollut kovin nopea kellonsoiton jälkeen, vaan siinä on vielä odoteltu joko vessassa olevia ihmisiä tai sitten toisessa talossa olevia näyttelijöitä. Siinä mielessä se oli sitten pieni shokki, että miten me voidaan olla myöhässä.

No sellaista sattuu.

Huomasin kuitenkin sen, että oma ajoitus oli muutenkin sitten vähän pielessä myöhemmin. Rupesin yhdessä kohtaa ihan surutta puhumaan toisen näyttelijän repliikin päälle eli keulin vähän. Vaikenin kyllä, kun tajusin, että hänellähän tosiaan on pidempi repliikki siinä, kuin intuitiivisesti olin (harjoitusaikanakin) olettanut.

Nyt ei naureta

En ihan täsmälleen tiedä, mikä yhdessä toisen puoliajan kohtauksessa on se juttu, mutta siinä on ollut harjoitusaikaankin repeilyä. Kaatosade-esityksessähän se purkautui hallitsemattomana nauruna, mutta eilen se oli vain pieni jaettu hymynkare.

Mua ehkä huvittaa se jotenkin täysin puskista tuleva tylyys, mikä kohtauksessa Elvi Löfgrenin suusta purkautuu. Siinä on yks niin irrallisen tyly repliikki, että väkisinkin hymyilyttää välillä. ”Eihän tämmöstä voi sanoa, mutta sanottava silti on.”

Yritin kyllä kovasti hillitä ja hallita naamaani eli pitää yrmyn ilmeen. Pieni repsahdus siinä kyllä kävi ja suupielet nykäisivät, kun Herkko yrittää puolustella ja selittää tekojaan äidilleen, mutta Elvi huutelee sivulta tympeyksiään. Hillitsin itseni, kun tajusin, että jos mä nyt repeilen, niin muhun suoraan katsova Herkon näyttelijä (Leo) todennäköisesti rupeaa myös repeileen.

Ilmeisesti vähän se nopeasti välähtänyt huvitus pääsi tarttumaan, koska huomasin, kuinka hän piiloutti hetkeksi kasvojensa alaosan kädessään olevan kirjan taakse. Voi siis olla, että se on minun huono pokkani, joka täällä tarttuu. Alan epäillä, että se olen minä, joka siellä muiden pokan pitämistä vaikeutan, vaikken sitä itse aina huomaiskaan.

Sitä yrittää olla niin tyly, että itseäkin huvittaa, joten ei se ehkä ihme ole, jos jotain muutakin huvittaa.

Musiikista

On ollut kyllä suoranainen ihme, miten kivuttomasti ja sujuvasti tähän esitykseen on musiikit saatu toimimaan. Siitä iso kiitos työryhmälle, joka viileän rauhallisesti otti haasteen vastaan. Meillähän alun perin piti olla livemuusikko, mutta suunnitelmat muuttuivat ensi-illan alla ja nyt sitten näyttelijät ohjaavat itse musiikkia, koska erillistä ääniteknikkoa ei ole.

Ekalla puoliajalla se toimii ihan hyvin silleen, että ne näyttelijät, jotka eivät ole lavalla tietyissä kohtauksissa hoitavat musiikkia. Toisella puoliajalla sitten taas meillä on kaikki näyttelijät lavalla, joten kukaan ei voi hoitaa musiikin soittamista mistään katseensuojasta, vaan se tapahtuu siinä lavalla katsojien edessä.

Toissapäiväinen kaatosade aiheutti siihen sitten omat haasteensa, kun meillä on käytössä kännykästä soitettavat musiikit ja ymmärrettävästi sateessa kosketusnäyttö ei ole ihan kaikkein toimintavarmoin juttu.

Samoin sitten eilen oli vähän säätöä, kun myöhästyimme toisen puoliajan alusta ja musiikkivastuu on yhdellä tantoista / kiusaajista (spoileri: ei mulla). Yleisöhän sitä ei sinänsä tiedä tai vaikka näkiskin näytelmän uudestaan, niin ei välttämättä muista, miten musiikit menivät. Ymmärrän kyllä, että sitten se ajoituksen epäonnistuminen sitten aiheutti vähän ylimääräisiä paineita musiikista vastaavalle näyttelijälle.

Myönnän kyllä myös sen, että itse en takahuoneessa ollut niin hiljaa, kuin olisi siinä kohtaa pitänyt olla, minkä vuoksi häneltä jäi kuulematta loppumusiikin iskurepla. Sanoisin kuitenkin, että vaikka musiikki ei ole vain koriste, vaan tuo kyllä oman sävynsä toimintaan, niin sen puuttuminenkaan ei ole erityisen vakava asia. Tämä toimisi ihan hyvin ilman musiikkejakin, koska se teksti ja tekeminen kyllä kantaa.

Niinhän sen täytyykin olla, koska me treenattiin vain parina kertana ennen ensi-iltaa musiikin kanssa. Muut läpimenot ja treenit on tehty täysin ilman musiikkia. Ymmärrän myös sen, että tekijänä harmittaa, jos tulee ongelmia, joita ei siinä tilanteessa pysty ratkaisemaan, vaikka muille se ei merkittävästi edes näy tai kuulu.

Kaiken kaikkiaan eilinen esitys meni hyvin. Se oli perusvakaa ja hyvä esitys. Kuten sanoin, niin kaikki mitä nyt mainitsin on tosi pientä kokonaisuuden kannalta. Näitä juttuja pohtii lähinnä siksi, kun tätä on esitetty jo yli kymmenen kertaa ja tietää, miten sen ”pitäisi” mennä.

Ihanaa kuitenkin on tajuta käytännössä se, minkä on sisäisesti tiennytkin: tapahtui, mitä tapahtui, niin yhdessä siitä selvitään.