Esityspäiväkirja (sataa, sataa ropisee) Herkko ja kadonneen ajan arvoitus

No niin, nyt on sitten ensimmäiset ihan kunnon pokan pettämiset koettu lavalla. Eka puoliaika meni ihan normaalisti, tai ainakaan itse en huomannut mitään erikoisempaa naurupulveria ilmassa. Vettä satoi ekalla puoliajalla reilusti, mutta melko maltillista tahtia, joten esitys pidettiin ihan normaalisti. Yleisökin oli hyvin varustautunut keliin, joten kaikki näytti aivan hyvältä.

Toisen puoliajan alettua sade yltyi ihan kunnon kaatosateeksi. Tolkuttoman kokoisia pisaroita nopeassa tahdissa, kuten kunnon kesäkuurossa tuppaa olemaan. Roolivaatteet ovat parissa sekunnissa litimärät kenkiä myöden. Tuntuu, että sade pauhaa niin kovaa, ettei kuule itsekään kenenkään puhetta, joten epäilee kuuleeko yleisökään mitään. Ainakin itse tuli, yhä rajoitetulla äänilaajuudella, tuutattua ääntä niin voimallisesti ja selkeästi artikuloidusti, kuin mahdollista, jotta jotain edes kuuluisi.

Hillitsemätöntä hilpeyttä

En täsmälleen tiedä, mistä nauru lähti toisen puoliajan loppupuolella leviämään. Luulisin, että oma repeilyni lähti siitä, kun Herkon näyttelijää (Leo) alkaa naurattaa kesken oman repliikkinsä ja hän ei meinaa saada sitä sanottua loppuu. Siinä samalla hän kääntyy vähän yleisöltä suojaan nauramaan, minkä myötä näen sivusta – jossa seison ja odotan oman seuraavan replan iskua – kun toinen nauraa siellä kippurassa.

Siinä kohtaa pettää Elvi Löfgrenin pokka, vaikka repla tuleekin, niin se tulee naurun saattelemana. Siitä se sitten vaan paheni, kun rouva Möttönenkin (Tanja) vilkaisee mua naurua pidätellen. Toinen tantoista ei saa repliikkiään sanottua, kun mä hirisen siinä vieressä. Mutta en mene vannomaan, ettenkö olis itse saattanut repeillä jo edellä mainittua hetkeä edeltävän repliikkini kohdalla. En muista. Voi olla, että se lähti minusta.

Vilpittömästi voin tunnustaa, että mulla on todella huono pokka, kun joku on musta aidosti hauskaa. Toi oli sateen myötä niin absurdia touhua, kun siellä oli tuota hetkeä ennen kauhea käsikirjoitettu häslinki meneillään. On teatteritulta ja Martta (Krista) huutaa ”hakekaa vettä”, kun niskaan sataa ihan tolkuttomasti vettä muutenkin. Se oli vaan niin huvittava se koko tilanne, että ihan jo se olis riittänyt mulle pokan pettämiseen.

Koska tuo toinen puoliaika on niin lyhyt n. 20 minsaa, niin esitystä ei enää siinä vaiheessa keskeytetty, vaikka sade yltyi ihan kunnon kaatosateeksi, sillä kaikki olivat jo kastuneet – yleisökin.

Joten ei siinä auttanut, kuin jatkaa esitystä, vaikka tanttakaverin hatun lieristä valuu välillä vettä pitkänä norona omaan kenkään. Omasta hatusta en edes tiedä, kun sitä vettä tuli niin paljon, etten edes erottanut, jo sekin muina ränneinä valutteli vettä yli laitojen.

Siitä, sitten pitää omien paasauksien jälkeen hetkeä myöhemmin mennä torumaan rouva Ruttusta (Silke) lavan toiseen laitaan tosi tuimana. Siellä hän sitten seisoo puoliksi märkä t-paita päällä, maskarat ihan levinneenä ja suupielet nykien. Ei siinäkään kohtaa pysynyt nauru poissa naamalta ja äänestä.

Elvillä oli nyt vähän tämmönen päivä. Käsilaukkukin ihan mullassa ja ties missä maa-aineksessa.

Selvittiin loppuun asti, enkä usko, että se lavarepeily kenenkään siellä vesisateessa istuneen katsojan päivää ainakaan synkensi. Joskus ei voi, kun vain nauraa, kun naurattaa.

P.S. Nyt en todellakaan tiedä nauroiko yleisö. En kuullut, nauroin itse 😀

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s