Esityspäiväkirja (sunnuntain tupla) Herkko ja kadonneen ajan arvoitus

Nyt on viimeinen tupla-esityspäivä takana. Jatkossa on sitten vain yksi esitys per päivä. Sinänsä mulle kaksi esitystä päivässä on ihan ok. Etenkin tämä yhdistelmä, jossa esitysten välillä on vain se puolisentoista tuntia toimi hyvin, koska sitten ei ole tarvetta poistua toisaalle välillä. Varsinkin näillä helteillä oli ihan hyvä, että odotusaikaa ei ollut liiaksi, sillä takahuonetilatkin ovat, auringon paistaessa, aika lämpimiä.

Jos säästä ylipäätään jotain pitää sanoa, niin tällä kokemuksella sanoisin, että kesäsade on itseasiassa hellettä miellyttävämpi esiintymiskeli. Kuumuus on vähän semmonen, että sitä on vaikeampi torjua, kun roolivaatteet on mitä on ja hiestä ihoon liimautunut kangas on vähän eri asia, kuin sateen siihen kiinnittämä. Sen kanssa kanssa on vain yritettävä elää.

Tietenkin paras ois maltillisen lämpöinen poutapäivä. Mutta siis jos pitää valita vähän haastavammista oloista, niin esiintyjänä suosisin sateisempaa keliä helteen sijaan.

Äänetönnä ei voi kirkuu

Siitä oli joskus työryhmän sisälläkin puhetta, että mimmonen lauluääni näillä hahmoilla. Silloin vähän ehdoteltiin, kimakasti ääntään käyttävä hahmoni, Elvi Löfgren, vois olla laulaessaan sopraano. Se ei kuitenkaan varsinaisesti ole asianlaita. Oma ääniala on altto. Kuorossa toki olen laulanut ns. korkeampaa alttoa, mutta sopraanon ylempiin nuotteihin en pysty edes hyvänä päivänä. Siinä mielessä tuo korkealta puhuva tanttahahmo on mielenkiintoinen valinta, koska se on myös äänellisesti minulle vieraammassa rekisterissä.

Tänä tuplaesityspäivänä tuo äänivalinta kostautui. Mulla oli useamman päivän yskimisen jäljiltä äänen ylemmät alueet aikalailla tuhottu. Oman normaalin, rennon, puheäänen alueella pystyi toimimaan, mutta Elvimäiset korkeudet jäivät saavuttamatta. Ei vaan yksinkertaisesti tullut ääntä.

Siinä on yks semmonen kohta, missä tantat kiljaisevat. Tiesin kyllä jo siinä vaiheessa, että hyvin todennäköisesti minusta ei tänään lähde sellaista ääntä. Kokeilin kuitenkin tilanteessa, mutta ei kuulunut, kuin pelkkää pihinää. Onneksi sitten kanssa tantoistani lähti sen verran ääntä, että se ei haitannut, vaikka oma ääneni oli mykkä siinä kohtaa.

Nyt sitten, kun tässä köhiminen edelleen jatkuu täytyy jo miettiä muita mahdollisuuksia seuraaviin esityksiin. Toki kaikkeni teen, jotta ääni pääsis paranemaan ja se selkeä turvotus laskis, jotta olis taas koko ääniala käytössä. Mutta, jos ei ole niin, kyllä se tuollakin äänellä toimii. Toki itse olen viehättynyt siihen korkeaan ääneen tällä hahmolla, mutta ihan yhtä tympeä tantta se on matalammallakin äänellä.

Yleisön kuuntelu

Huomaan, että mun on vaikea ottaa kantaa yleisön reagoivuuteen, kun toiset ottavat sen keskusteluissa esiin. En osaa sanoa, onko se vain täydellistä omaan napaani keskittymistä vai miksi en noteeraa sitä – muutamaa kohtaa lukuunottamatta – miten yleisö reagoi joihinkin juttuihin. En muista vielä yhdessäkään esityksessä rekisteröineeni naurua. Mulle kyllä sanottiin, että esimerkiksi Yläkaupungin Yön demossamme ja monessa muussakin esityksessä ihmiset nauroivat joillekin jutuille, mutta en itse kuullut sitä.

Musta tuntuu, koska en odota tai hae mitään tiettyä reaktiota yleisöltä johonkin hauskaan kohtaan tai mihinkään, niin en rekisteröi reagoimattomuuttakaan. Ääneen reagoimattomuushan siis voi olla ihan normaalia. Olen ollut yleisössä monessakin esityksessä, missä loppuaploodit ovat olleet ainoa äänekäs reaktio. Eivät kaikki yleisöt ole samanlaisia. Kyllähän siinä varautuneisuudessa on eroa lasten (ja aikuistenkin) välillä, kun yhdessä kohtaa pyydetään vapaaehtoisia avuksi lavalle.

Kyllä toki jotkut selkeät äänet yleisöstä muistan ja olen rekisteröinyt. Huomaan kuitenkin, ettei tieto, missä kohtaa yksi yleisö nauraa ja toinen ei, ole muistiini jäänyt. En osaa oikein sanoa edes miksi ei, koska kyllä jollain tapaa esityksen aikana myös yleisöä skannaan. Voi olla etten vain paina havaintoja mieleen niin tietoisesti, jolloin kuulen sen kyllä hetkessä, mutten pysty sitä tietoisesti enää jälkikäteen palauttamaan.

Voi olla, että sitä höösää lavalla niin täysillä ilkeänä hahmona, ettei sen omahyväisyyden keskellä mitään muuta ehdi huomata, kuin omat suunnitelmansa ja naapurin rehottavan puutarhan.

Huh, huh, kylläpä paheksututtaa 😀

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s