Vuonna 2021 julkaistu Stellan klovnikirja on teorian, omakohtaisten kokemusten ja mm. komediakoulun ohjaajilta saatujen kommenttien vuoropuhelua. Tarjolla on runsaasti erilaisia fyysisen teatterin, klovnerian ja improvisaation harjoitteita, jotka on punottu teemoittain lukujen lomaan. Kirjassa on melko voimakas improvisatoorinen ja itseohjautuvan esiintyjyyden ja teiteilijuuden näkökulma klovneriaan, joten Viola Spolinin ja Keith Johnstonen nimet sekä ajatukset vilahtelevat melko tiuhaan tekstin seassa. Kun oma tausta lukijana ja tekijänä on improvisaatiossa, niin sitä huomaa aika automaattisesti sen, mikä on suoraan jostain improvisaation teorioista peräisin ja kyllä se ihan avoimesti tekstissä mainitaankin. Varsinkin klovninumeron rakentamista käsittelevässä luvussa on esitelty paljon perusimprovisaatioharjoitteita.

Muutoin kirjassa teoreettista tukea haetaan komedianäyttelemisen, fyysisen teatterin (mm. Philippe Gaulier), erityisesti naamioteatterin (neutraalinaamiot), sekä mm. Feldenkreis-menetelmän (somaattiset tekniikat) puolelta. Jonkun verran viittauksia löytyy myös Klovnerian käsikirjaan ja lopusta löytyy lyhyt katsaus klovnerian historiaankin. Viimeisenä mainittu on ehkä vähän semmonen irrallisen tuntuinen makupala lopussa, koska kirja on muuten niin käytännönläheinen, että se ei välttämättä ehkä sitä katsausta edes tuekseen kaipaa. Hyvähän se on tietää asioiden taustoja ja historiaa.

Klovni leikkii kielellä. Usein hän ei puhu ollenkaan, vaan kommunikoi ruumiin kielellä, ilmeillä ja eleillä sekä hassunkurisilla tilanteilla. Tärkeintä klovneriassa onkin vuorovaikutus yleisön ja klovnin välillä.

Järvi, A-K. Stellan klovnikirja: Klovni näkee maailman toisin, s. 17.

Vaikka sinänsä kirjassa fokus on itseohjautuvuuden rakentamisessa tai siihen suuntaan ohjaava, niin se ei tarkoita, etteikö olisi huomioitu myös ryhmän tuki ja mitä voi saada ryhmässä toimiessa. Klovneriahan on hyvin henkilökohtainen ja toisaalta universaali fyysisen teatterin laji. Klovnihahmo tai se kunkin oma sisäinen idiootti, on hyvin vahvasti henkilökohtainen. Tällä tarkoitetaan lähinnä sitä, että paljastaa sen, mikä juuri sinussa on naurettavaa ja samalla usein myös herkin ja haavoittuvaisin osa sisintäsi. Klovniin tuotuna ja yleisölle esitettynä se hyvin henkilökohtainen aines muuttuu universaaliksi. Sellaiseksi yleiseksi-ihmisyydeksi, minkä kaikki katsojat jollain tasolla tunnistavat. Yksityisesti tulee yleistä, kun sitä käsittelee klovnerian keinoin.

Ryhmätyö opettaa, että minä en ole teatterin tai tilanteen keskiössä, vaan minun pitää antaa itseni muiden käyttöön.

Järvi, A-K. Stellan klovnikirja: Ryhmätyö klovnerian opiskelussa, s. 141.

Fyysisen teatterin harjoitteet tekstissä

Kirja lähtee ensin tutkimaan sitä, mikä tekee klovnista klovnin, miten klovniksi tullaan tai kasvetaan ja miten oma klovni löytyy. Puhutaan kävelystä klovnihahmon innoittajana, mikä perustuu ajatukseen, että jalkaterä hallitsee muuta kehoa. Kannattaa tarkkailla ihmisiä ja kokeilla erilaisia tapoja kävellä. Tämän lisäksi tehdään napakat katsaukset klovnin asuun, maskiin ja nimen valintaan. Tämä onkin kirjalle kuvaava ajatus, että käsitellään paljon asioita hyvin tiiviisti. Siinä mielessä kirjaa voikin suositella klovneriaan ja fyysiseen teatteriin tutustuvalle tukimateriaaliksi, koska klovneriaan liittyviä perusasioita on käsitelty hyvin laaja-alaisesti ja helppolukuisessa muodossa.

Kirjassa on vahva käytännönläheinen painotus, mikä tarkoittaa, että harjoitteita on runsaasti. Kirjasta löytyy klovnerian ohella harjoitteita yleisemmin fyysiseen teatteriin, improvisaatioon, ja neutraalinaamioihin liittyen. Tässäkin kirjassa harjoituskuvausten osalta haasteet ovat samat, kuin monessa muussakin kirjassa. Miten antaa riittävästi tietoa ja yksityiskohtia, jotta harjoituksen voi toteuttaa, kuitenkaan sortumatta liialliseen monisanaisuuteen? Henkilökohtaisesti koen tässä kirjassa, muissakin fyysisen teatterin tai somaattisten tekniikoiden kirjoissa, suuria vaikeuksia hahmottaa varsinkin kehollisia ja tilankäytöllisiä harjoitteita pelkän tekstin avulla. Näkisin, että moni kirjan alkupuolen harjoituskuvauksista on, kuten tyypillistä onkin, kuvaus siitä, mitkä jutut on tärkeä tietää ohjatessa harjoitus.

Ensimmäinen ja tärkein ohje esiintyjälle on, että hänen on oltava mielenkiintoinen. Jos pystyt olemaan mielenkiintoinen kolme minuuttia, tee kolmen minuutin numero.

Järvi, A-K. Stellan klovnikirja: Miten rakennan klovninumeron, s. 79.

Se onkin se haaste näistä asioista kirjoittaessa ja lukiessa, että usein vasta omakohtainen kehollinen kokemus vastaavista harjoituksista avaa sen harjoitekuvauksen kunnolla. Huomaan itse miettiväni lukiessani, varsinkin alkupuolen pidempiä harjoitekuvauksia, aukeaako kuvaus sellaiselle ihmiselle, joka ei tehnyt tai ohjannut vastaavia harjoituksia. Monessa kohtaa epäilen, että ei, koska itselläni on vähän hankaluuksia hahmottaa tuttujakaan tekniikoita kuvauksen pohjalta toteutukseen asti. Joissain olisi ehkä kaivannut vähän rauhallisempaa otetta, tulee sellainen nopeasti läpijuoksutettu olo. Mikä monesti tulee kursseillakin, kun joku ohjaa jotain tekniikka tai harjoitetta, mikä on hänelle itselleen hyvin tuttua tai itsestään selvää. Jotain semmosia aloittelijalle tarpeellisia mutkia tulee oiottua. Se ei ole synti, eikä tämä ole kritiikki kuvauksia kohtaan. Kyllä ne näillä tiedoin avautuu, osa vaan vaatii, ainakin itseltäni, aika paljon prosessointia, ennen kuin kokonaisuus hahmottuu. Tämä huomio tulee siitä, että itsekin olen kirjoittanut harjoitekuvauksia, niin tällaisiakin asioita tulee pohdittua.

Ehdottomasti asiaan tutustuvalle täytyy suositella kirjan ohelle myös ohjattua harjoittelua, koska omakohtainen kokemus, ei ole välttämättä yleistettävissä, mutta tarjoaa pohjan ymmärrykselle siitä. Loppua kohti harjoituskuvaukset tiivistyvät ja koska mukana on paljon tuttuja harjoitteita, joten huomaan myös harjoituskuvausten lukemisen ja ymmärtämisen helpottuvan. Osa alkupuoliskon pidemmistä harjoituskuvauksista olisi ehkä hyötynyt suorasanaista kerrontaa selkeämmästä vaiheittaisesta kuvauksesta. Ainakin kirjoittajan omat kommentit harjoituksesta olisi voinut kappalevaihtoa selkeämmin erottaa harjoituskuvauksesta, jotta harjoitteen kokonaisuus hahmoittuisi paremmin tekstissä.

Klovniksi muuntautuminen

Kuvitusta ei ole juurikaan käytetty harjoitusten kuvausten tukena, vaan sen rooli kirjassa on enemmänkin kuvittava. Toisaalta, kuvitus on hyvin informatiivista klovnin meikin ja asustuksen suunnittelun kannalta. Löytyy runsaasti kuvia erilaisista klovneista meikattuna ja puettuna. Yksi semmoinen erityinen yksityiskohta, mitä ei ehkä tule miettineeksi, on ihonvärin vaikutus siihen, millainen meikki klovnille on hyvä. Täysin valkoinen maski, mitä monet klovnit käyttävät, ei välttämättä ole käyttökelpoinen tummemmalla iholla. Tavoitellusta klovnityypistä riippuen, täytyy miettiä ehkä värien käyttö eri tavalla, koska kontrasti on suurempi. Kuvien ja tekstin perusteella voi olla valkoinen maali/meikki toimii paremmin pienempinä korostettuina alueina huulten ja silmien alueella, kuin koko kasvot peittävänä pohjana.

Mutta eihän näissä mitään absoluuttista yhtä totuutta ole. Oman klovnin maskin löytää kokeilemalla ja tutkimalla eri tyylejä. Valittu meikkaustyyli, maski, riippuu myös siitä, millainen klovnisi on. Siitä päästäänkin sitten aika sujuvasti puhumaan klovnin asusta.

Jokaisella klovnilla on oma maailmansa, oma universuminsa, jonka säännöt hän on luonut.

Järvi, A-K. Stellan klovnikirja: Klovni näyttää inhmilliset heikkoudet, s. 24.

Paitsi maski ja meikki, niin klovnin naurettavuuteen kuuluu olennaisesti myös klovnin asu. Kirja klovnin asua käsittelevä alaluku onkin raflaavasti nimetty ”Miten näyttää idiootilta? – klovniasu”. Idioottihan on klovneriassa rakkaudellinen ilmaisu. Sitä jokaisen omaa idioottia, urpoa tai miksi sitä sisäistä pösilöään haluaakin kutsua, klovneriaa harjoitellessa pyritään etsimään. Haetaan vastausta kysymykseen: Mikä tekee juuri minusta naurettavan? Vastauksia voi olla useampikin. Kyllähän joillain esiintyjillä on muutamakin erityyppinen klovnihahmo. Voi olla se sofitskoitunut pomottaja klovni ja sitten lapseomaisemman utelias koheltaja. Vaatetus olis näille kummallekin hahmotyypille erilainen, vaikka esittäjä onkin sama.

Kirjassa annetaan pukeutumisesta sellaisia yleisiä ohjeita, että kannattaa nauttia huonon maun tarjoamasta vapaudesta ja korostaa sitä, mitä jo on. Huono maku viittaa tässä siihen, että ei ole olemassa liian överiä vaatetta tai pukeutumistyyliä, kun klovneista puhutaan. Kerrankin kaikki käy. Oikein luvan kanssa saa olla täysin muotitiedoton ja yhdistellä värejä ja kuvioita, kuten hyvältä tuntuu. Tietysti klovni voi olla hillitty ja tyylikkäästi pukeutunut. Sehän on vain hauska kontrasti, kun ikuinen epäonnistuja koheltaja on viimeisen päälle tyylikkääksi ja elegantiksi pukeutunut. Tässäkin sitten vaikuttaa myös valittu klovnityyppi siihen, millainen asu juuri sille sun klovnillesi käy. Jos se on joku perinteinen pellehermanni-tyyppinen punanenäklovni, niin mikään ei estä myöskään käyttämästä perinteisiä klovniasuja tai niiden komponentteja (ylisuuret kengät jne.)

Klovnille vaatteet ovat tärkeä juttu. Vaatteet myös usein edesauttavat sitä, että hahmo haavoittuvuus tulee esiin. Vaatteet voivat myös aiheuttaa ongelmia, joiden ratkaisemisesta saa aikaan paljon hauskuutta.

Järvi, A-K. Stellan klovnikirja: Koominen hahmo – Löydä klovni itsestäsi, s. 47.

Toinen yleisohje oli edellä mainittu olemassaolevan korostaminen. Eli ne jutut, mitä jossain tyylikkään pukeutumisen oppaissa kehotetaan piilottamaan ja häivyttämään tasapainottavalla pukeutumistyylillä, niin ne on just ne, mitä klovnilla kannattaa just korostaa. Liian isot tai pienet vaatteet, sen mukaan, minkä kokoinen oma keho on. Jos on joku kohta kropassa iso, niin tee siitä vielä isompi tai päinvastoin hukuta itsesi ylisuuriin vaatteisiin, jos pienuus on se, mitä kannattaa korostaa. Tavallaanhan klovnerian pukeutumisaspekti on myös kevyesti terapeuttista, koska siinä tuodaan esiin sellaisia kohtia tai ominaisuuksia omasta ulkonäöstä, mihin voi liittyä tunteita, kuten häpeää.

Yksi kiinnostava pointti juuri tästä kirjasta on myös pohdinta siitä, miksi naisten pukeutumisen ja ulkonäön arvostelu on yhteiskunnassamme jatkuvaa ja joskus hyvin julmaakin. Se voi myös haasteita klovniasun valintaan, koska pukeutuminen ja ulkonäkö herättää tunteita. Tästä on itsellänikin hieman kokemusta, sillä sain suhteettoman massiivisen ahdistus-/paniikkikohtauksen klovneriakurssilla nimenomaan klovniasua valitessani (se tarina löytyy täältä).

Klovnin oma elämä

Klovnin nimestä on kirjassa myös oma alalukunsa. Nimen voi löytää monin eri tavoin. Nimen rooli on tärkeä myös henkilökohtaisella tasolla, koska se mahdollistaa klovnin etäännyttämisen itsestä. Kun sillä nimi, niin siitä voi puhua kolmannessa persoonassa. Näin, vaikka materiaali tulee sinusta itsestäsi ja sun haavoittuvaisista kohdistas, niin voit ulkoistaa klovnin tekemiset. Tämä etäisyys, nimi ja kolmannessa persoonassa puhuminen, tarjoaa sen tilan, että voit esiintyjänä tarkastella klovnisi ominaisuuksia ja toilailua ilman, että ne tuntuu henkilökohtaisiin ominaisuuksiisi kohdennetulta kritiikiltä tai palautteelta. Klovni on kuitenkin hahmo. Se on liioiteltu ja lavalle voimistettu versio sun erityislaatuisista ominaisuuksistasi. Se et ole sinä ja näin ollen ei kannata myöskään viitata hahmoon minä-muodossa, vaan se on hän (tai se, kuten minä ihmisiin viittaan, anteeksi). Ihan näin kyökkipsykologiallakin ymmärtää sen etäännyksen tarpeen ja edut. Sinä olet roolisi / klovnisi, eikä roolisi /klovnisi ole sinä, vaikka omaa itseä ja osaamista (esim. soittotaito ja akrobaattiset kyvyt) materiaalina käytetäänkin.

Yleisö ei naura sinun tempullesi, vaan sille, että joku on tarpeeksi ääliö tehdäkseen sen ja vielä nauttii siitä, luulee, että se on hieno temppu.

Järvi, A-K. Stellan klovnikirja: Koominen hahmo – Löydä klovni itsestäsi, s. 43.

Yksi semmoinen hyvin konkreettinen harjoite, mikä myös voi auttaa siinä eron itsensä ja klovninsa välille tekemisessä on ”Klovnin syntymä” (s. 123). Siinä käytännössä synnytetään klovnihahmo tyhjästä improvisoimalla. Tämä on ohjaajan tukea kaipaava harjoite, joten siinä on myös hyvä olla se turvallinen ohjaus tarjolla. Kirjassa se on ohjeistettu niin, että se tehdään yksi kerrallaan. Olen itse ollut tekemässä tästä myös versiota, jossa meitä oli neljä lavalla istumassa tuoleilla. Se oli tosi raskas tehdä, joten ehkä suosisin itsekin tätä versiota, missä jokaiselle annetaan se koko ryhmän huomio ja oma aika rauhassa löytää oma klovninsa. Tai ainakin jotain osviittaa siitä, millainen tyyppi sun sisältäs löytyy.

Lopuksi

Stellan klovnikirja on hyvin tiivis ja harjoitepainoitteinen kirja klovneriasta. Kuten kaikessa, niin tässäkin kirjoittajan tulokulma klovneriaan, joka hyvin voimakkaasti pohjautuu tanskalaisen The Commedia Schoolin oppeihin, määrittää sitä, mitä puolia klovneriasta nostetaan esiin. Ydinjutut ovat hyvin samoja, koska monet klovnerian ja fyysisen teatterin perinteet palaavat samoihin lähteisiin ja vanhoihin mestareihin. Esimerkiksi Jacques Lecoqin vaikutus näkyy edelleen nykyisissä opettajapolvissa. Improvisaation osalta ammennetaan edelleen tietoa Johnstonen ja Spolin teoksista. Vaikka sinänsä klovneria on hyvin yksilöllinen laji, jossa jokaisen on itse löydettävä klovni itsestään, niin kaikki sen nykymuodotkin rakentuvat klovneriaperinteen päälle.

Ei voi rikkoa sääntöjä – jos sellaisia ylipäätään on – ja perinteitä, jos ei ensin tunne niitä. Stellan klovnikirja, joka siis saa nimensä kirjoittajansa klovnilta, Stellalta, on sekä kirjoittajansa näköinen että tunnistettava kirja klovneriaperinteessä. Ainakin suomalaisessa, siltä osin, mitä itse olen klovneriakirjoihin perehtynyt. Se tekeekin kirjasta hirvittävän elävän ja aidon tuntuisen, kun teksti on vuoropuhelua oman klovnin ja omien oppimiskokemusten sekä yleisemmän ja teoreettisemman tason käsittelyn kesken. Tämä on Stellan klovnikirja, joka tarjoaa samalla sekä matkan Stella-klovniin että klovneriaan ylipäätään.

Erinomaisen luettava ja lukemisen arvoinen kirja klovneriasta kiinnostuneilla. Erityisesti mua viehättää kirjan vahva sidos improvisaatioteatterin maailmaan, koska sieltä kautta olen itse aikoinaan klovnerian pariin hakeutunut.