Intro to Spolin Improvisation – Osa 3 (Aretha Sills)

Hämmentävää, miten vaikeaa on jossain kohtaa keksiä riimejä. Ekana lämppärinä leikittiin Neva Boydin kokoelmista löytyvää Crambo-riimittelyleikkiä. Siinä yksi ryhmästä keksii jonkun verbin, jota ajattelee. Muille vinkiksi hän sitten sanoo jonkun sanan, joka rimmaa sen kanssa. Sitten muut vuorollaan esittävät miimisesti jonkun verbin, jonka arvelisivat olevan se, jota aloittaja ajattelee. Siksi siis verbi, jotta sen voi esittää miimisesti.

Oli aivan kauhean vaikea keksiä riimejä. Jumiuduin ihan täysin. En enää muista – koska impro on hetken taidetta – mikä se alkuperäinen sana oli, mutta se rimmasi mm. verbien fly ja cry kanssa. Edellä mainitut olivat sellaisia, mitä muut sanoivat, eivätkä käväisseetkään mielessäni siinä hetkessä. Omassa päässä ainoa verbi, mikä löytyi oli to die. Sitten stressasin sitä, että mitä, jos joku ennen mua tekee sen verbin, kun en löydä päästäni yhtään muuta sanaa, joka rimmais.

Se on hämmentävää, miten aivot voi jumittua. Todellakin tiedän sanoja, mutta en ole tietoisesti riimitellyt todella pitkään aikaan. En englanniksi, enkä suomeksi, joten se oli vaan jähmeyttä. Sitten rupeaa riimien puoliksi ääneen hakemisen sijaan kelaamaan ”apua, en keksi mitään” niin sitten ei todennäköisesti keksikään. Eli tehtävästä voi tehdä panikoitumalla itselleen todella paljon hankalampaa, kuin sen tarvitsisi olla.

Anna ja ota vuoro

Joka kerralla tehtävien sisäisen ja ulkoisen tilan tutkimisen harjoitteiden jälkeen lähdimme tekemään vielä yhtä uutta lämppäriä nimeltään Give and take. Tarkoituksena on liikkua harjoitteen sääntöjen puitteissa. Eli fokus on siinä liikkumisessa, jonka ainoa määritetty sääntö on vuorottelu. Kun yksi ottaa vuoron, niin kaikki muut antavat hänelle huomion. Eli aina vain yksi kerrallaan liikkuu.

Huomio on kuitenkin siinä, että tarkoitus on liikkua, eikä niinkään vuorotella. Sääntö on vain tekemisen tueksi, mutta sisäinen pyrkimyksesi on pystyä liikkumaan sääntöjen puitteissa. Itsestäni tein sen huomion, että tulee annettua liiketilaa ja -aikaa muille hyvin, mutta sitten taas voisi myös rohkeammin ottaa liikevuoroja. Toki teinkin niin, joten tämä ei ole kriittisyyttä, vaan tunnistus. Minulle on helpompi antaa, kuin ottaa tilaa ja aikaa.

Tässä harjoitteessa nerokasta on kuitenkin se, että se antaa luvan niille, joille on vaikea antaa tai ottaa tilaa, tehdä sitä vaikeampaa puolta. Olemme usein liian kohteliaita ja rakentelemme myös sisäisiä sääntöjä harjoitteelle (esim. tasapuolisuuden sisäinen vaatimus: kaikkien pitää saada liikkua saman verran), mutta tässä ilman arviointia pyritään havaitsemaan se, miten itse toimii. Pyrkimyksenä on päästä pois päästään ja antaa harjoitteen fokuksen viedä.

Samalla harjoite tekee näkyväksi sen, että kun odotat eli annat tilaa, huomiosi on kokonaan liikkujassa, joten odotus on aktiivista, eikä passiivista, toimintaa.

You are not waiting, you are in waiting.

Aretha Sills

Kuten Aretha muistaa muistuttaa, niin missään näissä Spolinin harjoitteissa ei ole oikeaa tai väärää tapaa ratkaista se annettu ongelma. Huomio on etsimisessä, eikä ratkaisussa. Kun se tilanne tai ongelma ratkeaa, niin harjoite päättyy. Päämäärää tärkeämpi on matka ja siksi tässä ohjauksen tavassa valmiita esimerkkejä, miten jossakin tekniikassa voisi toimia, annetaan tosi vähän tai ei ollenkaan, koska jokaiselle on tarkoitus taata tila etsiä itse ratkaisuja.

Valmiit esimerkit usein ohjaavat ihmisiä kohti tietynlaista toimintaa, koska haluamme ”tehdä oikein”. Itsessäni ainakin tunnistan tämän todella vahvana. Siksi minulle on usein helpoin mennä ensimmäisenä harjoituksiin, koska mitään mallia ei silloin ole. Vaikka ohjaaja ei valmiita esimerkkejä annakaan, niin kyllähän niitä näkee, kun pääsee kuitenkin seuraamaan toisten pienryhmien toimintaa samassa tai samantyylisessä tekniikassa.

Syvemmälle tiloihin

Viime kerralla jo aloitettiin miimisesti rakennettuihin tiloihin tutustuminen ja tällä kertaa sitä jatkettiin. Nyt teimme harjoitetta, jossa jokainen pienryhmä käy omassa breakout roomissaan sopimassa: ketä he ovat toisilleen (ohjeena valita läheinen ihmissuhde), mitä he ovat tekemässä ja missä he ovat (tarkka sijainti, eli ei vaan Ranska, vaan vaikka rautakauppa Pariisissa).

Tässä harjoitteessa luodaan tilaa miimisesti. Jokainen saa vuorollaan ojentaa kätensä ja ottaa esineen tilasta. Kaikki fokus on sen hetken siinä, mitä yksi ihminen tekee. Näitä esinekierroksia tehdään kaksi eli jokainen ryhmästä saa määritellä yhden esineen tilaan. Kun oma ryhmä tietää, mikä se esine on, niin sen saa jättää jonnekin tilassa.

Fyysisesti tässä seurattaisiin myös sitä, että kuljetaanko pöytien läpi ja näin, mutta virtuaalisesti tätä ei sinänsä huomaa. Toki vaikkapa viinin kaatamisessa toiselle improajalle näkyy tehdäänkö se tilassa vai vaan viitteellisesti. Nämä ovat vähän erilaisin säännöin toimivat maailmat, mutta kummassakin pystyy rakentamaan yhteisen tilan, jossa kaikki improajat toimivat.

Tässä harjoitteessa sääntö kohtauksen aikana on, että kun jokainen improvisoija on käyttänyt jokaista vähintään kerran, niin sitten kohtaus päättyy. Kun tehdään kohtausmuotoisena ja ryhmänä, niin usein tulee tarve rakentaa tarinaa ja dialogia. Totta kai sitäkin tarvitaan, mutta on hyvä muistaa, että näissä harjoitteissa, koska nämä ovat näyttelijäntyönharjoitteita, sisäinen pyrkimys ja toteutus ovat usein kaksi eri asiaa.

Sisäisesti tavoitteesi voi olla käyttää jokaista esinettä kohtauksessa, mutta eihän siinäkään tarvitse hoppuilla. Tavoite on sisäinen ohjaava tekijä ja se, miten toteutat sen tehtävän on näyttelijäntyöllinen valinta. Tässäkin on kerroksia eli ei tarvitse juosta kohtausta mykkänä läpi ja pyrkiä vaan äkkiä lähmimään jokaista miimistä esinettä. Siihen saa käyttää aikansa ja välillä voi puhua myös tyhjää, kuten mekin teimme.

Meidän ryhmämme, pitkän epäselvyyden jälkeen, valitsi ihmissuhteeksi perheen, jossa on kaksi lasta, äiti ja isoäiti. Epäselvyydellä tarkoitan tässä sitä, että suullisesti annetut ohjeet eivät välttämättä aina käänny kaikkien mielessä samalla tavalla eli keskustelimme pitkään tuosta ihmissuhteen määrittelystä. Tämä on varmasti myös tavallaan tottumuskysymys. Jos on tehnyt paljon improa, niin tajuaa ehkä automaattisemmin, että haetaan niiden hahmojen välistä ihmissuhdetta eli ketä he ovat toisilleen. Jos taas lähestyy asiaa jollain toisella mindsetillä, niin sitten sen voi tulkita eri tavalla.

Saimme kuitenkin sovittua asiat, kun yhteinen ymmärrys siitä, mitä meidän pitää määritellä oli saatu keskusteltua. Olimme siis perhe ja olimme äidin kotona koristelemassa joulukuusta tai siis ympärivuotista kuusta, joka äidillä oli olohuoneessaan. Sitä kautta ensimmäisellä esineiden määrittelykierroksella melkein jokainen meistä määritteli jonkun tyyppisen koristeen siihen joulukuuseen. Viimeinen määritteli sen kuusen, mutta kaikki sitoutui siis siihen tekemiseen ja sen kuusen ympärille.

Itse valitsin sellaisen kimalleköynnöksen, joka oli tavallaan selkeä, mutta siinä miimisesti esitettynä tosi vaikea. Se olis ihan yhtä hyvin voinut olla köysi tai vaikka käärme. Jotkut esineet ovat vähän sellaisia, että konteksti määrittelee niitä vahvasti. Ilman kontekstia ne voivat olla aika monenlaisia asioita.

Tässä yhteydessä saimme ohjeeksi toisella kierroksella määritellä esineiden kautta tarkemmin sitä tilaa missä olemme. Ne koristeet määrittelivät kuusta ja koristelutilannetta, mutta niistä ei vielä selvinnyt, millaisessa tilassa kuusi oli. Seuraava esinekierros oli etenkin yleisölle tarpeellinen, koska se paljasti enemmän siitä tilasta, jossa olemme. Mutta tämäkään yksinkertainen asia ”valitse esine, joka jotenkin määrittelee tilaa” ei olis ehkä siinä hetkessä juolahtanut mieleen, ilman sivustaohjausta. Sitä oli niin jumissa siinä joulukuusiajatuksessa.

Ihmissuhde sitten taas tuli määriteltyä kohtauksen kautta. Vaikka se improvisoidessa voi tuntua turhan alleviivaavalta, niin yleisön suuntaan harvemmin on liian selkeä sen suhteen ketä me olemme toisillemme. Suhteen laatu määrittyy toki toiminnan ja vuorovaikutuksen kautta, mutta usein on hyvä sanoa ihan suoraan kuka se toinen ihminen on sinun hahmollesi. ”Hei isoäiti, kaadanko sinullekin?”

Yleisemmin määrittelemme liian kevyesti suhteemme, jolloin se jää sekä katsojille että joskus myös muille lavallaolijoille epäselväksi. Se voi tuottaa haasteita tekemisessä. Jos et tiedä onko toinen työkaverisi vai vaimosi, niin kyllähän se epätietoisuus häiritsee kohtauksessa toimimista. Se näkyy myös katsojille. Eli kannattaa olla ihan selkeä sen ihmissuhteen määrittelyssä. Nyt toki tekijöinä tiesimme kaikkien roolit, mutta perusimprossa sitä ei useinkaan ole esiintyjien kesken etukäteen sovittu, vaan se määritellään kohtauksen aikana.

Tämä oli tosi haastava tekniikka tehdä, koska se kerrostaa monta asiaa. Pitää toimia miimisesti ja pysyä samassa miimisessä tilassa muiden kanssa sekä ylläpitää myös luontevaa keskustelua. Varsinkin, kun tuossa on neljä ihmistä samassa kohtauksessa, niin joutuu myös miettimään miten paljon puhuu ja on hiljaa. Sitten samalla pitäisi muistaa toimia ja jotenkin käyttää kaikki esineitä, joita enää edes muista.

Ihan rehellisesti voin myöntää, että unohdin ainakin puolet määritellyistä esineistä heti, kun kohtaus alkoi. Sekin harjoittelu- ja tottumuskysymys. Kun harjoittaa säännöllisesti näitä taitoja, niin totta kai sitä kapasiteettia alkaa vapautua. Pystyy yhä paremmin hahmottamaan miimistä tilaa, esineitä ja ihmisiä siellä.

Toisaalta tämä kokemus muistutti itselleni myös hiljaisen tilan tärkeydestä, koska usein lähdetään improtessa tuottamaan tosi paljon puhetta, vaikka ei olisi pakko. Tämän tyyppiset harjoitteet ovat hyviä siinäkin mielessä, että pakottavat (sivustaohjauksenkin vuoksi) keskittymään asioihin, joihin emme luonnostaan välttämättä keskittyisi.

Vähän alkaa tuntua, että näissä harjoitteissa ja siinä, miten ne on rakennettu, on joku syvempi viisaus takana 😉

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s