Intro to Spolin Improvisation – Osa 1 (Aretha Sills)

Joskus tulee vain semmonen tunne, kuin ois palannut kotiin. Pitkän ja takkuisen ajanjakson jälkeen oli ihana palata paikkaan, joka tuntuu omalta. Vaikka moni muukin juttu on kivaa, niin kyllä improvisaatio ihan selkeästi on se teatterin ja olemisen laji, joka resonoi eniten syvimmän olemukseni kanssa.

Jestas, miten hyvältä voikaan tuntua ihan perinteinen peiliharjoite Zoomissa. Ole varmaan vuoteen ollut niin täydellisessä rauhassa ja harmoniassa itseni ja parini kanssa, kuin tiistai-illan hämärässä olin peilatessani parini liikkeitä, kunnes kukaan ei tiedä kumpi liikkeen aloitti tai kuka peilaa ketä. Spolinin improvisaatiolle keskeinen ajatus ”seuraa seuraajaa” (follow the follower) on toimiessaan rentouttavinta, mitä tiedän. Ei tarvi keksiä mitään, saa vain lillua yhteisen luovuuden ja liikkeen aalloilla.

Viola Spolinin oppien mukaiseen improon tutustuin jo vuonna 2018. Silloin Spolinin entinen oppilas Gary Schwartz piti viikonlopunmittaisen työpajan Helsingissä. Nyt sitten päivän varoajalla päätin osallistua, Viola Spolinin lapsenlapsen, Aretha Sillsin (etä)opettamalle peruskurssille. Olin tätä kurssia ajatellut jo aikaisemmin, mutta sitten en jotenkin saanut aikaiseksi ilmoittautua ja se oli myyty loppuun. Mutta, kun huomasin yhden peruutuspaikan tulleen myyntiin, niin se mahdollisuus oli pakko hyödyntää.

Näin ensimmäisen illan jälkeen voin sanoa, että se oli ehkä paras päätös, mitä oman hyvinvoinnin kannalta tässä kohtaa saatoin tehdä. Arethan tyylissä ohjata harjoitteita ja keskustelua oni jotain hyvin rauhoittavaa ja samalla inspiroivaa. Oli oikeasti koko 2,5 tuntia sellainen fiilis, että nyt olen just siellä, missä pitääkin ja just oikea ihminen tälle kurssille. Ei meinannut yöllä saada unen päästä kiinni, kun vaan hymyilytti ja hykerrytti.

Teatterileikkejä

Kysehän ei ole mistään mystiikasta, vaan me pelasimme 12 hengen ryhmässämme hyvin yksinkertaisia impropelejä. Pääosin teimme Spolinin kehittämiä harjoitteita, jotka löytyvät hänen kirjoistaan. Aloitusleikkimme, Who started the motion, oli vieläkin vanhempaa perua eli se oli peräisin Spolinin opettajan, Neva Boydin kokoamasta leikkikokoelmasta.

Oli hauska nähdä, miten leikit, jotka on kehitetty lähiopetuksessa käytettäväksi, siirtyivät melko vaivattomasti nettiin. Toisaalta oli ihanan rentouttavaa olla sellaisessa ohjauksessa, missä nähtiin teknologia reunaehtoineen kiehtovana haasteena, pelkän rajoitteen sijaan. Huomiot, jotka liittyivät siihen, miten joku harjoite, jota oli ehkä vähemmän käyttänyt lähiopetuksessa, olikin osoittautunut etäilyyn siirryttäessä todella toimivaksi, lämmittivät kovasti tällaisen paatuneen koulutusteknologianörtin sydäntä. Kaikessa opettamisessa on omat haasteensa ja mahdollisuutensa. Jokainen voi itse valita, kumpia kohti suuntautuu.

Ylipäätään rentouttavaa oli se, että teknologia näyttäytyy tällä kurssilla ja opettajan asenteessa huikeana mahdollisuutensa. Miten muuten saisit niin vaivattomasti samaan tilaan improvisoijia ympäri maailma? Et mitenkään.

Totta kai se on eri asia, kun tekee tilakävelyä yksin omassa kodissaan, kuin jos sitä tekis koko ryhmän kesken samassa salissa. Mutta sekin on tekniikan valinta- ja ohjauskysymys. Sitten, kun oltiin tehty yksilöosuus kukin omissa tiloissamme kulkien, niin kaikki palasivat kameroidensa ja koneidensa ääreen. Sitten tehtiin yhteisesti verhot kiinni / verhot auki kontaktin ja näkyvyyden harjoitetta.

Okei, ehkä suoraa katsekontaktia ei ilman jonkinasteista projisointia ja erityisjärjestelyjä saada, mutta sen eron pystyy tekemään sen välille antaako muiden nähdä itsensä vai ei tai näkeekö muut ihmiset vai ei. Se katseen ja itsensä avaaminen on yhteisöllisyydestään huolimatta yksilöharjoite. Se on ihmisen itsensä kontrollissa antaako hän itsensä tulla nähdyksi ja toisaalta näkeekö muut. Sitä pystyy ihan hyvin tekemään myös etänä ja sen eron tuntee.

Peilaamista etänä

Kuten jo alussa sanoin, niin peruspeiliharjoite, jota tehtiin koko ryhmällä niin, että jokainen kiinnitti (pin) parinsa näytölle ja sitten tehtiin samassa tilassa pareittain harjoitetta. Muiden parien ääni kuului taustalta, koska mikit oli auki ja näin. Muutenkin se vastaa peiliharjoitteen asetelmaa ja voi olla vilkkaammalle ihmiselle jopa helpompi näin, kun näytöllä näkyy kuitenkin vain yksi ihminen. Lähiopetuksessa ääreisnäöllä näkee muutkin parit, mikä voi häiritä keskittymistä. Ainakin itselläni on joskus ollut vaikeuksia pitää fokus täysin parissa, kun ympärillä näkyy välähdyksiä muiden tekemisestä. Nyt sitä visuaalista ärsykettä ei ollut, joten oli helppo keskittyä.

Toisaalta teknologia tässä hieman rajoittaa näkyvyyttä. Pääosin itse tein harjoitteita istuen, koska kamera on tässä tilassa helpompi virittää niin, joten peilatessa näkyy vain yläkroppa ja kasvot. Se tietty pienentää liikettä, koska jalkoja ja alakroppaa ei näy, joten niitä ei tule myöskään käytettyä. Se toki korjaantuis, kun vaihtais kuvakulmaa. Vois, jos jaksais. Nyt ei jaksanut ja toisaalta myös parille oli ok, että ollaan puolikuvassa, joten se oli sellainen senioreillekin sopiva versio peilistä.

Ollaan muuten tehty joskus jollain draamakurssilla tehty peiliä istuen, koska se kokonaisuus oli nimenomaan suunniteltu senioreille. Näin ollen me opiskelijoina simuloimme sitä kohderyhmää. Huomattavasti fyysisesti vähemmän rasittavaa, kuin päiväkoti-ikäisen esittäminen.

Semmonen sivujuonne siihen. Mutta mielestäni se on tärkeä ymmärtää, minkä Aretha kurssilla moneen kertaan sanoi, että säännöt ja rajoitteet mahdollistavat leikin ja luovuuden. On improvisoijanakin ihan eri asia lähteä tilanteeseen, jossa ohje on ”tee jotain, mitä tahansa”, kuin jos ohje olisi: ”laula lastenlaulu, jonka aiheena on porkkana”. Jälkimmäinen on helpompi tehdä, koska ei tarvitse kaikesta mahdollisesta tietämästään ja osaamastaan poimia jotain, vaan on jotkut rajat, joiden sisällä olla luova.

Gibberishiä kiitos

Toiseksi viimeisenä tekniikkana tehtiin harjoitetta, jossa käydään pari- tai ryhmäkeskustelua annetusta aiheesta, mutta kieli pitää aina sivustaohjaajan ohjeistuksen mukaan vaihtaa englannista siansaksaksi elikkä gibberishiksi ja takaisin englanniksi. Tämä tietysti niin, että keskustelu ja ajatus etenee koko ajan. Pienistä teknisistä haasteista johtuen teimme harjoitetta neljän hengen ryhmissä, mikä oli ehkä haastavampaa, kuin jos sitä olis tehty kolmistaan. Kolmen hengen keskustelu oli varsinkin alussa vaikeampi saada pysymään keskusteluna, kuin mitä kahden hengen keskustelu olisi todennäköisesti ollut.

Varsinkin yhden keskustelijan suuntaan oli ilmeisesti tosi paljon viivettä yhteyksissä ja toisaalta hänen äänitasonsa oli niin paljon kovempi, että se peitti kaiken muun alleen. Sivustaohjaajan roolia kierrätettiin omassa breakout roomissa (mikä karkaushuone tuo nyt suomeksi sitten onkaan 😀 ) ja samoin vaihdettiin keskustelijoita sekä aihetta. Huomasin itsessäni sen, että jos aihe oli vaikea tai semmonen, mistä oli vaan vaikea keksiä mitään puhuttavaa, niin oma negatiivisuus lisääntyi. Toisaalta en ollut ainoa, jolle niin kävi. Varsinkin se viimeinen lempiruokakeskustelu oli yllättävän, sanotaanko, polarisoitunutta varsinkin gibberishiin vaihdettaessa.

Se lähti jo siitä, kun eräs keskustelijoista sanoi pitävänsä italialaisesta ruuasta ja toinen alkoi tivaamaan, että minkä alueen italialaisesta ruuasta toinen tykkää. Siinä lähdettiin tiedollisen pätemisen tielle, mikä nostaa panoksia ja lisää tarvetta vaikuttaa fiksummalta, kuin on. Ei mulla ole mitään hajua, miten Italialainen keittiö alueellisesti jakautuu. En ole ikinä perehtynyt asiaan. Kun muut pysyttelevät faktojen maailmassa, jos ei asiasta tiedä mitään, niin ei ole mitään lisättävää. Sitten tapahtuu se, mikä ei impron kannalta ole hyödyllisin mahdollinen asia, kun ei pysty lisäämään mitään, niin alkaa negatoimaan toisten sanomaa. Tuo mukaan asenteen tai tunteen: ”En tykkää.” ”En syö pizzaa.” ”Veripalttu, hyi.”

Semmosta tapahtuu. En ole vielä tavannut improvisoijaa, joka ei koskaan tyrmäis. Joku tilanne aiheuttaa semmosen paineen, että tyrmäysten määrä kasvaa. Ei se ole vaarallista, mutta erinomaisen tunnistettava mekanimi varsinkin uusissa ryhmissä toimiessa.

Keskusteluissamme oli kuitenkin huomattavasti enemmän naurua, kuin negatiivisuutta, sillä jutut äityivät hyvin värikkäiksi. Varsinkin gibberishiä puhuttaessa ilmeet, eleet ja äänenpainot muuttuivat huomattavasti voimallisemmiksi. Oli hauskaa seurata toisissa ja itsessä sitä ilmaisullista muutosta, joka tapahtuu kieltä vaihdettaessa. Ensin on puhuttu ihan asiallisesti juhlien järjestämisestä englanniksi ja sitten seuraavassa hetkessä joku miimaa gibberishiä puhuessaan kaksin käsin kaljan vetämistä ja hassuja hattuja. Vaikuttaahan se ilmaisuun, kun sanat eivät olekaan enää se, millä yritetään välittää viesti toiseelle.

Toisaalta kaikille gibberish ei ollut vielä kurssin eka tunnilla luontevaa, joten myös hermostuneisuus purkautui nauruna. Siitä tuli muistoja mieleen ajoista, jolloin itse on aloitellut gibberish-työskentelyä. Ymmärrän erinomaisen hyvin jännityksen joka liittyy äänentuottoon ja gibberishin puhumiseen. Aluksi se on ollut itsellenikin tosi piinaavaa, kun tuntui, että pitäisi keksiä sitä kieltä.

Ei tarvitse. Oikeasti, ei tarvitse keksiä yhtään mitään. Yksikin tavu riittää ja sitä varioiden voi luoda kokonaisen kielen.

Okei, onhan se hienoa, jos on joku tunnistettava omanlaisensa kieli koko ajan, mutta lopulta se on ihan sama. Voi ihan hyvin aloittaa puhtaan vokaalisella kielellä ja päätyä voimakkaan konsonanttipainotteiseen kieleen. Olennaisinta on sanoa edes jotain välillä. Ei ole pakko tuottaa koko ajan puhetta. Ihan niin kuin elämässäkin, niin osa puhuu keskustelussa paljon ja osa vähän vähemmän. Kuten eräs impro-opettajani muisti aina mainita: gibberishiksi voi olla myös tosi ujo.


Kaiken kaikkiaan tuli kyllä tosi hyvä mieli tästä kokemuksesta. Spolinin improfilosofiassa on paljon sellaista, mikä puhuttelee itseäni, joten oli ihana palata sen pariin.

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s