Tämän useamman teatterin yhteistyönä syntyneiden, Mikko Roihan ohjaamien, kiertue-esitysten sarjan päättää Maria Jotunin näytelmä Kultainen vasikka, jossa raha nousee arvoon arvaamattomaan. Hämmentävissä tunnelmissa alkava, mutta pian siivet alleen saava ja huikaisevaan lentoon lehahtava, maallisen mammonan villissä rytmissä pyörivä tanssi huumaa ja hengästyttää katsojansa. Erityisesti Eedit (Ella Mustajärvi) on saanut tästä rytmistä kiinni ja iskenyt silmänsä näihin tanssiaisiin soveltuvimpiin asuihin ja asusteisiin. Harmittavasti vain hänen miehensä Jaakko (Markus Ilkka Uolevi) ei jaa hänen valuuttaorientoitunutta arvomaailmaansa ja ymmärrystä rahalla saatavia kiilteleviä asioita kohtaan. Tämä erimielisyys rahan arvosta ja ajan henkeen mukaan heittäytymisestä näyttääkin muodostavan pysyvän juovan Eeditin ja Jaakon välille.

Sanallisen ja fyysisen tason ilmaisun välinen jännite-ero on todella hienosti hyödynnetty varsinkin Karhun (Joonas Kääriäinen) ja Lahjan (Saara Jokiaho) vuorovaikutuksessa. Heidän yhteinen tanssahtelunsa ja vuorovaikutuksensa on samaan aikaan todella vaivaannuttavaa ja hellyyttävällä tavalla hykerryttävän herkullista. Joitain mistä ei vaan saa katsettaan irti. Tässä ujomman ja pidättäytyvämmän sekä määrätietoisen, jopa päälle puskevan, energian yhteisessä rytmissä on jotain äärettömän kiehtovaa. Sitä seuraisi ilolla, vaikka miten pitkään. Lahjan ja Karhun yhteisissä hetkissä paljon sanotaan sanomatta mitään. Fyysinen ilmaisu puhuu selkeää kieltä. Erityisen valloittavia ovat ne hetket, joissa hahmojen välinen, kiistaton ja voimakas, vetovoima purkautuu epätyydyttävän lopputuleman saavan vuorovaikutuksen jälkeen toisenlaiseksi, turhautuneeksi energiaksi. Tämä pienen ukkosmyrskyn kokoinen, koko tilan sähköistävä, purkautumatta jäävä, varaus, todellakin näkyy ja tuntuu katsomossa saakka. Kuka vie ja ketä viedään?

Ainoa, joka tämän esityksen aikana ei tanssi, vaan kulkee verkkaisemmin, muttei lainkaan vähemmän innostuneesti, rahan tahtiin, on, tanssiaisiin äärimmäisen sopivasti pukeutunut, perheen äiti Katariina (Ritva Grönberg). Hänen perässään mykkänä, tukka silmillä, kulkeva isä (Joonas Kääriäinen) on sekä koominen että hyvin traaginen hahmo. Mitä kaikkea hiljaisuus voikaan kätkeä taakseen, kunnes paine kasvaa liian suureksi ja padot murtuvat? Muutenkin näytelmässä herkullisia pieniä hetkiä tarjoillaan muodossa, missä jotain jää vähän piiloon ja näkymättä. Eeditin kapitalismin iloille sykkivän mielen mukaansa houkuttava, selkänsä visusti yleisöön päin pitävä, kauppaneuvos Somero (Markus Ilkka Uolevi) on kaikessa mahtipontisuudessaan ja kasvottomuudessaan varsin selkeä ja silti hyvin tulkinnanvarainen, joka liikkuu useammalla tasolla. Jossain mielessä Somero on enemmän vaurauden ja Eeditin himoitseman maailman ihmismuotoinen ilmentymä, kuin ihminen, vaikka hahmo on selkeästi myös monilta osin hyvin inhimillinen ja tunnistettava tyyppi.

Puvustuksessa nautinkin erityisesti Lahjan sekä kauppaneuvos Someron asun toteutuksesta sekä sovinnaisuutta vahvistavista ja rikkovista elementeistä. Jaakon ja perheen palvelijan Alvarin (Joonas Kääriäinen) yhtenä hetkenä hyvinkin yhtenäinen puvustus on herkällä tavalla sekä avoimen maskuliininen että feniminiinen. Yksityiskohtien osalta tuli kiinnitettyä huomiota siihen, miten alastomaksi sukkanauhat ihmisen tekevät. Se vaikutelma on häkellyttävä. En muista milloin olisin viimeksi lavalla niin paljaita ja alastomia puoliksi täysipukeisia ihmisiä. Jännä, miten yksi (vanhanaikainen) vaatekappale, joka jää ja jonka pitäisikin jäädä vaatteiden alle, vahvistaa vaikutelman siitä, että nyt näkyy jotain sellaista, mitä ei normaalisti näytettäisi kenellekään.

Tyylillisesti eheät näyttämökuvat leikittelevät perinteisillä rooleilla säilyttäen ja rikkoen ajan henkeä. Näytelmän ajallinen konteksti on selvä ja se tekstissäkin toistuvasti määritellään. Silti koko ajan tuntuu, että ollaan ajasta irrallaan. Ajattomien ja yksittäistä tekstiä tai näytelmää suurempien teemojen äärellä. Ajan ja ajattomuuden muovaama, kapitalismin tahteja toistava, taustanauha määrittää rytmin ja suunnan, jota ihmisten on seurattava tai jäätävä jalkoihin toisten jatkaessa tanssia vääjäämättömään loppuun saakka.

Tarjolla on todella viihdyttävä ja mukaansa tempaava teatterielämys, joka haastaa ja huvittaa katsojaansa koko rahalla. Ilahduttavasti esitys on myös tekstitetty englanniksi, mikä tarjoaa mahdollisuuden johdatella uusillekin yleisöille löytää Maria Jotunin, tarkkanäköisen ja ytimeltään yhä edelleen ajankohtaisen, tekstin pariin.

Kultainen vasikka

Teksti Maria Jotuni
Sovitus, ohjaus ja lavastus Mikko Roiha
Pukusuunnittelu Taina Sivonen
Valosuunnittelu Mikko Roiha
Äänisuunnittelu ja graafinen suunnittelu Moe Mustafa

Rooleissa 
Ella Mustajärvi (Kotkan kaupunginteatteri),
Joonas Kääriäinen (Kouvolan teatteri),
Ritva Grönberg (Kuopion kaupunginteatteri),
Markus Ilkka Uolevi (Turun kaupunginteatteri)
Saara Jokiaho (Jyväskylän kaupunginteatteri/Teatteri Eurooppa Neljä)