Miten rakentuu rikosnäytelmä, jonka käsikirjoitusta ei ole vielä kirjoitettu, eikä sitä sellaisenaan tulla enää koskaan toistamaan? Lahden Kaupunginteatterissa kuusi näyttelijää tarttuu pitkän improvisaation ja rikostarinoiden kerronnan haasteisiin pitkän linjan improammattilaisen Tiina Pirhosen ohjauksessa. Lavalla musiikillisista viboista vastaa muusikko ja musaimproguru Hannu Risku, joka sekä tarjoilee impulsseja että poimii niitä lavalta, luoden sopivan sointuvan musamaailman tarinaan.  Kuten improvisoiduissa näytelmissä yleensäkin, niin Täydellinen rikos? -esityksissä jokainen ilta on uusi ensi-ilta. Se tarina, joka nyt nähtiin ei tule toistumaan, vaan seuraava esitys on aivan omanlaisensa tarina. Valmista käsikirjoitusta ei ole, vaan se syntyy lavalla näyttelijöiden keskinäisen sekä näyttelijöiden ja yleisön välisen vuorovaikutuksen luomana yhteisen luovuuden virtana. Esityksen henkilöhahmojen, sisältöjen ja juonen avoimuus on sekä haaste että mahdollisuus. Se haastaa näyttelijän tarinantajun, kyvyn olla läsnä ja kuunnella sekä rakentaa yhteistä todellisuutta muiden näyttelijöiden kanssa. Ennen kaikkea se on kuitenkin mahdollisuus tutkia ja kokeilla hyväksyvässä vuorovaikutuksessa yllättäviäkin suuntia tarinoille tai luoda hahmoja, joita ei käsikirjoitetussa teatterissa välttämättä pääsisi esittämään.

Tarinassa ”Myrkkyä” nähtiin kiinnostavalla tavalla selkeän kaoottinen esimerkki siitä, miten improvisoidessa usein käy eli kiinnostavaa materiaalia on liikaa, jolloin tarinasta on vaikea tehdä juonellisesti eheää. Jos se siis on ollut edes tavoite, ei välttämättä ole. Improssa on kuitenkin se ihana ja pelottava vapaus, että ei tarvitse välttämättä tehdä loogisen juonellista tarinaa. Kokonaisuudessa voi olla irrallisia välikohtauksia, joihin ei enää myöhemmin palata, eikä aivan kaikkia lankoja ei ole pakko sitoa tarinan lopussa. Eihän käsikirjoitetussakaan teatterissa joka ainoalle hahmolle luoda täydellistä kaarta, vaan osa on pienempiä käyntirooleja. Tärkeintä tällaisen rikostarinan tapauksessa on jollain tapaa tyydyttävästi lunastaa tarinan alussa tehty lupaus eli paljastaa miten alussa esitetty, uhrin kuvitteellisen vastanäyttelijän kanssa näyttelemä, murha oikeasti tapahtui. Se on olennaisin paljastus yleisön kannalta ja muiden tarinalinjojen sotkuisuus ei sinänsä ole synti. Siltä ei useinkaan voi välttyä, etteikö varsinkin pidempää kokonaisuutta improvisoidessa jossain kohtaa mentäisi vähän solmuun. Usein solmuun päädytään sen takia, että se, mikä omasta mielestä on täysin looginen tarjous, ei välttämättä lavalla vastanäyttelijälle avaudukaan millään tavalla loogisena. Eikä siinä oikeasti ole mitään pahaa, sillä se voi tuottaa todella hienoja ja yllättäviä hetkiä tarinaan. Itse nautin improvisaatiossa katsojana sekä loogisesti etenevistä tarinoista että hämärämpää logiikkaa noudattavista kokonaisuuksista, joissa on pienempiä tai suurempia yhteisen nerouden hetkiä, jolloin kaikki lavallaolijat vaikuttavat toistensa tukemina huikeilta virtuooseilta.

Näyttelijät toivat tarinan toisella puoliskolla varsin ansiokkaasti tarinaan takaisin aiemmin määriteltyjä asioita ja yrittivät luoda yhteyksiä, jotta tarina saadaan vietyä päätökseen. Haaste tuli siitä, että näitä yhdistelyjä tapahtui vähän liikaakin, koska oli ehkä jäänyt kuulematta joku aiempi selitys jollekin asialle. Yhtäkkiä koko yhteisö tuntui olevan täynnä myrkkyä myyviä tyyppejä, vaikka murhassa käytetyn rotanmyrkyn saaminen oli aiemmin kuvattu hankalaksi. Se ei haitannut, sillä tämä tarinan myrkkypitoisuuden nosto johti mm. todella herkulliseen kohtaamiseen kauhujen myrkkykauppiaan kellarissa, jossa naapuriliikkeen myyjä koki loppunsa. Se oli yksittäisenä kohtauksena tosi vaikuttava sekä kauhuelementtien että koomisen vaikutelmansa vuoksi. Eli ei mikään sekaannus tai materiaalin runsaus pilaa mitään, vaan se tuottaa erilaisia mahdollisuuksia. Tämä oli omanlaisensa maailma, jossa ihan kaikki arkielämän logiikan eivät päteneet. Herkullisin esimerkki tästä oli kohtaus, jossa aiemmin isäksi ja hänen aikuiseksi tyttärekseen määritelty hahmo tapasivat edesmenneen äidin parhaan ystävän. Siinä meni niin upeasti ikämäärittelyt solmuun, että kohtauksen jälkeen ei ollut enää mitään käryä siitä, kuka tytön isä oikeasti oli. Lopulta se tieto vaikutti paitsi näiden hahmojen välisten ihmissuhteiden kehittymiseen, niin myös tarinan loppuratkaisuun.

Myrkkyä oli nauttivan hämmentävä tarina, jossa sattui ja tapahtui paljon asioita. Jännittäviä hetkiä on luvassa, sillä kun ei tiedä minne on menossa, voi päätyä yllättäviin paikkoihin ja tilanteisiin. Yleisössä pääsee ilahtumaan sekä siitä, kun päädytään loogiseen ja silti yllättävään paikkaan että siitä, kun päädytään johonkin niin arkijärkeä uhmaavaan todellisuuteen, ettei voi muuta kuin nauraa. Yllättävyys on se, mikä tuo improvisaatioon komiikkaa, vaikka liikuttaisiin vakavissa teemoissa. Tässä esityksessä katsojana sai yllättyä, nauraa ja tuntea liikutustakin, joten varsin oivallinen ilta impron parissa tuli vietettyä.

Täydellinen rikos?

OHJAAJA JA KOULUTTAJA Tiina Pirhonen
MUUSIKKO Hannu Risku
VALOSUUNNITTELU Tiina Hauta-aho
OHJAAJAN ASSISTENTTI Siiri Kakko

ROOLEISSA

Tomi Enbuska, Anni Kajos, Mari Naumala, Anna Pitkämäki, Mikko Pörhölä ja Jari-Pekka Rautiainen