On taas monta tekstiä viimeistelyä vailla tai muotoaan hakemassa, enkä saa mitään niistä valmiiksi. Se on joskus oikeasti ongelma ja siksi iloitsen niistä hetkistä, kun saa jonkun tekstin yhdellä kertaa jollain tapaa ymmärrettävään kuosiin. Olen huomannut tässä nyt kolmisen vuotta esityksistä kirjoittaessani, että jotkut esitykset taipuvat helposti tekstimuotona kuvailtavaksi ja toiset ovat haastavampia. Sillä ei ole mitään tekemistä tyylilajin tai minkään laatumääreen kanssa, vaan joidenkin esitysten kohdalla sanat eivät vaan löydy niin helposti. Muistan yhden erityisen haastavalta tekstinä kuvailtavaksi tuntuneen esityksen, jonka kanssa yritin löytää keinoja kuvata kokemukseni. Lopulta päädyin siihen, että unohdan minkäänlaiset sisältöjen kuvaukset tai yksityiskohdat ja kuvaan vain sen tunnevirran, jonka se esitys aiheutti. Siitä tuli mielestäni aika hieno ja rehellinen kuvaus omasta kokemuksestani sitä esitystä seuratessa. Aina kuitenkaan tuollaiset omasta totusta tavasta kirjoittaa poikkeavat jutut eivät löydy kovinkaan helposti.

Nyt minulla on pieni jumi päällä ja se ei tarkoita, ettenkö olisi kirjoittanut niistä esityksistä. Olen kirjoittanut liikaakin tekstiä ja se on myös ongelma. Materiaalin runsaus ei aina helpota kirjoittamista. Voin luonnostella tekstiä sivutolkulla ja silti siitä puuttuu joku punainen lanka tai juttu, mikä jotenkin kiteyttäisi sen oman kokemuksen. Aina se ei toki haittaa itseäni, että jaarittelen ja kiertelen teksteissä saman teeman ympärillä kappaleesta toiseen. Joissain taas huomaan, että siellä on jotenkin niin paljon eri näkökulmista tulevaa materiaalia, ettei siitä hahmota minkäänlaista, edes sumean, loogista kokonaisuutta. Sellaisissa tilanteissa jätän yleensä luonnoksen kypsymään hetkeksi. Odottamaan sitä selkeämpää hetkeä, jolloin näen miten se teksti kannattaa jäsentää, jotta siitä tulisi jollain tapaa eteenpäin soljuva virta.

Sillä ei oikeastaan ole väliä onko kyseessä selkeä juonellinen näytelmä tai abstraktimpi tanssiteos tai jotain muuta, miten oma mieleni tuottaa kirjallista materiaalia. Joidenkin esitysten kohdalla sanat ovat helppoja ja ne kumpuavat jostain syvältä. Joissain taas niitä joutuu enemmän hakemaan, eikä se kerro mitään siitä, miten paljon nautin esityksestä. Se kertoo ehkä enemmänkin siitä, miten vaikea laji kirjoittaminen välillä on. Vaikka osaakin monia kikkoja, millä onkia itsestään määrällisesti tekstiä ulos, niin ei se kaikki ole silti luonnokseksi tarkoitettua kummempaa tekstiä. Joskus tyhjän sivun eteen vain jämähtää tuijottamaan, eikä mitään vähänkään asiaa sivuavaa tekstiä synny. En ainakaan itse ole vielä keksinyt sellaista viisasten kiveä, jolla saisin aina tekstit syntymään järjestyksessä tai suhteellisen nopeasti.

Ehkä selkein omaa prosessia nopeuttava tekijä, jonka olen havainnut, on mielen levänneisyys. Jos olen tosi väsynyt, niin sitten usein myös kirjoittamisesta tulee takkuisempaa. On vaikeampi hahmottaa kokonaisuuksia ja helpompi vaan luoda irrallisia tekstin sirpaleita. Kun taas on levännyt ja jotenkin paremmin maadoittunut omaan itseensä, niin on helpompi kirjoittaa kokonaisia tekstejä, nähdä se kokonaisuus. Nyt olen vähän väsynyt, joten kirjoittelen sirpaleita, joista ehkä lähiaikoina koostuu tekstejä, jotka sitten saa myös riittävän kypsään muotoon, jotta ne haluan julkaista. Ei minulla sinänsä ole hirveän suuri kynnys tekstien julkaisemiselle. Enkä myöskään koe jotain suurta taiteellista painetta asian suhteen. Tiedän vaan välillä, että nyt on käsissä kiinnostavia palasia, mutta ei näistä vielä kokonaista kuvaa saa koottua. Eli nyt keräilen vielä palasia jonkun hetken ja ennemmin tai myöhemmin joku teksti ilmestyy. Yleensä, kun olen tämän kirjoittamiseen liittyvän epämääräisyyden tunteen purettua, niin myös varsinaisten esitystekstien muodot alkavat kirkastua aika nopeasti. Saas nähdä miten nyt käy.

Kirjallisiin kuulemisiin