Notre Damen kellonsoittaja (Tampereen Teatteri)

Tampereen Teatteri rakentaa Notre Damen katedraalin katsojien ympärille. Lavan ohella myös parven ja permannon sivut muotoutuvat osaksi tätä maailmaa, kun mm. patsaat sijoittuvat paikoilleen. Päästäkseen osaksi tätä kokemusta, kannattaa luoda välillä katse myös lavalta pois, sillä asioita (erityisesti laulujen kuoro-osuuksia) tapahtuu myös katsomon puolella. Puvustuksen osalta päästään tutkimaan monipuolisia mielikuvia, joissa on kivettävää jäykkyttä, metallista hohdetta että iloittelevaa värikkyyttä sopivassa suhteessa. Visuaalisesti tämä moneen tasoon rakentuva huimaava maailma on todella upea. Kivisen katedraalin jylhä komeus ja toisaalta tyly kylmyys sekä ajoittainen lämpö välittyvät täydellä voimalla katsomoon. Quasimodon (Petrus Kähkönen) koti katedraalin kellotornissa on puisine yksityiskohtineen, lämmön tyyssija ja suojapaikka unelmille. Edes ankaran kasvatti-isäntänsä Claude Frollon (Ilkka Hämäläinen) epäinhimillistävä kasvatus ei ole onnistunut poistamaan Quasimodon uteliaisuutta ympäröivää maailmaa ja sen ihmisiä kohtaan. Eräänä kohtalokkaana päivänä kellotornin suojaisa arki vaihtuu hetkeen ympäröivän maailman keskipisteenä, mikä sysää tarinan tapahtumat käyntiin ja Esmeraldan (Josefin Silén) osaksi lähes koko Pariisin, ja muutaman elämän, liekkeihin leimauttavaa tapahtumaketjua. Kuitenkin ennen kuin tarinassa pistetään kaikki mestat palamaan, päästään nauttimaan myös kauniista hetkistä ystävyyden ja rakkauden äärellä.

20200129_203659

Notre Damen kellonsoittaja on itselleni tuttu lähinnä Disney-piirretyn kautta, joten tämä maailma lauluineen näyttäytyy sellaisena, kuin odotinkin. Toisaalta tämä ei ole ihan täsmälleen sama tarina, vaan oletukseni on, että joiltain osin on palattu lähemmäs Victor Hugon alkuperäistä tarinaa. Se synkkyys ja ankaruus, mikä on myös animoidussa versiossa läsnä, on tässä musikaaliversiossa huomattavasti konkreettisempaa ja käsinkosketeltavampaa. Se, miten huonosti Quasimodoa kohdellaan on sydäntäsärkevää. Sen tragedian voimistamisessa Petrus Kähkösen luomalla aralla, mutta avoimen uteliaalla Quasimodolla on suuri merkitys. On inhottavaa nähdä, miten julmasti maailma voi kohdella luottavaa ihmistä ja tuomita hänet julman pilkan sekä muun huonon kohtelun kohteeksi sen vuoksi, että hän on erilainen kuin muut. Eikä se valitettavasti ole mitenkään vieras ajatus tänäkään päivänä, vaikka paljon hyvää on tapahtunut ja maailma on avautunut monimuotoisemmalle ihmisyydelle. Sietämättömän ajatuksesta tekee juuri se ymmärrys, miten riippuvainen Quasimodo on ollut koko elämänsä isännästään, Claude Frollosta, sillä tämä on oikeastaan hänen ainoa ihmiskontaktinsa sekä tiedon lähteensä koko maailmassa.

Käytännössä orjan asemassa ja pelolla kasvatettu Quasimodo saa toki osakseen myös pieniä hyviä tekoja, kuten yhteisiä tarinahetkiä ja jonkun sopivan herkun silloin tällöin. Pääosin kohtelu on kuitenkin hyvin alistavaa ja latistavaa meininkiä, jonka tarkoituksena on pitää Quasimodo juuri siellä missä hän on ja kitkeä turhat haaveet pois mielestä ennen kuin ne juurtuvat. Onkin pienoinen ihme, että Quasimodosta noissa olosuhteissa kasvaa empaattinen ja välittävä ihminen, sillä sellaista mallia hän ei ainakaan isännältään ole voinut oppia. Kenties kiitos siitä kuuluu hänen kivisille, mutta lämminsydämisille, patsaskavereilleen. Tuon synkän todellisuuden vastapainona Esmeraldan voimallisella ja lempeällä ystävyydellä on todella tervehdyttävä vaikutus Quasimodon ja ehkä jonkun muunkin elämään. Rakkaus, oli se sitten luonteeltaan ystävyyttä tai romanttista, on sellainen voima, että se luo toivoa toivottomille ja rohkaisee kohtaamaan omat pelkonsa.

Heti esityksen alussa yleisölle asetetaan kysymys näemmekö ihmisen vai hirviön, mikä ei ole yksinkertainen kysymys. Mikä tekee ihmisestä hirviön? Onko se jotain mitä voimme nähdä vai piiloutuuko se ajatuksiin ja tekoihin? Jokaisessa ihmisessä on kyky sekä hyvään että pahaan, mutta kaikki eivät tee hirviömäisiä tekoja, vaan monet vaikeissakin olosuhteissa pysyvät empatian ja ihmisyyden puolella. Toiset taas saattavat ulkoistaa oman pahuutensa toisten syyksi tai kieltää sen kokonaan ja koettaa kurittaa julmat ajatukset heikkoutena ulos itsestään. Vaan lähteekö paha pesuveden mukana vai piinaako se ihmistä loppuun saakka?

Julman kaunis ja sointuva maailma, josta jää ihmillisen lämmin jälki kokijansa sydämeen.

Notre Damen kellonsoittaja

Perustuu Victor Hugon romaaniin ja Disney-elokuvan lauluihin
Esitetään Music Theatre International Europen luvalla
Musiikki Alan Menken
Laulujen sanat Stephen Schwartz
Käsikirjoitus Peter Parnell
Suomennos Mikko Koivusalo

Ohjaus Georg Malvius
Musiikin johto Martin Segerstråle
Lavastussuunnittelu Marjatta Kuivasto
Pukusuunnittelu Ellen Cairns
Koreografia Adrienne Åbjörn
Valosuunnittelu Raimo Salmi
Äänisuunnittelu Ivan Bavard, Jaakko Virmavirta
Videot Heikki Järvinen

Näyttelijät
Petrus Kähkönen
Josefin Silén
Ilkka Hämäläinen
Lari Halme
Antti Lang
Risto Korhonen
Ville Mäkinen
Pia Piltz
Arttu Ratinen
Helena Rängman
Elina Rintala
Pyry Smolander
Matti Hakulinen
Petteri Loukio
Elisa Piispanen
Ilona Chevakova
Panu Kangas
Filip Rosengren
Jukka Wennström
Osku Ärilä
Aki Haikonen
Raisa Kekarainen
Ulriikka Heikinheimo
Klaara Haapanen
Kamarikuoro Tampere Cappella
Suomen Teatteriopiston opiskelijoita
13 hengen orkesteri

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑