Teen joskus päätöksiä aika impulsiivisesti ja osallistuminen Applied Improvisation Network (AIN) Finlandin, elikkäs Suomen soveltavan improvisaation verkoston, tapaamiseen oli todellakin sitä. Tämä muutaman hengen minimiitti oli varsin tervetullut kokemus elämässäni juuri nyt. Tällä hetkellä elämässäni on aikuisiällä ensimmäisen kerran aika, joilloin en opiskele tavoitteellisesti tai ole töissä täyspäiväisesti, joten ollaan todella uuden, oudon ja jännittävän tilanteen äärellä. Huomaan haluavani tehdä niin paljon erilaisia juttuja, että on vaikea edes itselleen tiiviisti selittää kuka on tai mitä tahtoo tehdä. Lievää tai vähän isompaakin kriisiä siis pukkaa, mikä on pelottavaa ja toisaalta innostava mahdollisuus. On hetki aikaa pysähtyä ja miettiä: mitä nyt haluan ja miten saavutan sen?

Se, että osallistun soveltavaa improa käsittelevään tapaamiseen ei itsessään ole ylläri. Soveltavan improvisaatio on kulkenut, tavalla tai toisella, mukanani siitä hetkestä lähtien, kun silmäni improlle ensi kerran avautuivat. Minulle oli selvää jo sillä ekalla aikuisena käydyllä improkurssilla, että tässä metodissa ja käyteyissä menetelmissä on suurta potentiaalia. Se, mitä se voisi olla alkoi avautua vasta vuoden jälkeen, kun isompia ajatusprosesseja käynnistyi joidenkin henkisten lukkojen avauduttua. Kuitenkaan en vielä tiedä, mihin kaikkeen improvisaation oppeja voisi soveltaa, joten lähdin avoimin ja uteliain mielin tähän tapaamiseen.

Taustaa

Muistaakseni vuonna 2017 törmäsin ensimmäistä kertaa Applied Improvisation Networkiin eli soveltavan improvisaation harjoittajien kansainväliseen verkostoon ja liityin mukaan. Siinä alkuinnostuksen jälkeen kävi pieni vuoden notkahdus omassa motivaatiossa, koska ei ollut mahdollisuuksia osallistua tapahtumiin. Enkä toisaalta tuntenut, tai tunne, oloani tarpeeksi varmaksi, että olisin uskaltanut osallistua AIN fb-ryhmän keskusteluihin. Itse oli ihan noviisi kaikessa improssa, eikä minulla ollut mahdollisuuksia käytännössä soveltaa improa muuhun, kuin omaan toimintaani arjessa ja työelämässä. Tuntui, ettei minulla ole mitään annettavaa, joten olen ollut aika passiivisena seuraajana mukana.

Siinä kohtaa, kun itsellä oli se alussa syttyvä palavan intohimoinen halu oppia kaikki mahdollinen improsta ja soveltaa sitä ihan kaikkeen, AIN Finland taisi elää horroskautta. Joten jossain kohtaa hylkäsin sen ajatuksen, että Suomesta löytyisi tällä hetkellä asian suhteen aktiivisia toimijoita. Niinpä käännyin teatteri-impron suuntaan, koska tässä parin vuoden aikana siihen liittyvää koulutustarjontaa on tullut lisää eri kaupunkeihin. Oli helpompi löytää mahdollisuuksia harjoittaa teatteri-impron taitoja, joten hyödynsin ne, sillä uskon niistä olevan suuri apu soveltamisen mahdollisuuksien ymmärtämisessä. Toisaalta olen näiden vuosien aikana ollut myös mukana työpajoissa, joissa on tutkittu mm. impron metataitojen soveltamista työelämään, joten on soveltakin impro kokonajan mukana kulkenut. Nämä kaksi asiaa eivät sulje toisiaan pois ja silti aika selkeästi huomaan oman mielenkiintoni olevan osallistujien draamassa tai improssa ja yksilön sekä ryhmän prosesseissa. Esiintyminen on kivaa ja tarjoaa paljon, mutta se ei ole improvisoijana ykkösprioriteettini. Ymmärrän silti, miksi minun ja monen muun sitä kannattaa harjoitella, jo ihan lavan ulkopuoliseen elämään liittyvistä syistä.

Tapaamisessa heränneitä ajatuksia

Tämä tapaaminen oli pieni herätys Suomen soveltavan impron verkoston aktivoimiseksi. Olen tosi iloinen, että päätin mennä, vaikka kammoan hieman epämääräisiä kutsuja, joissa ei ole selkeää ilmoittautumista. Tulee yhtä aikaa kaksi pelkoa: mitä jos olen ainoa siellä tai mitä, jos siellä on niin paljon porukkaa, ettei sovi sekaan. Noh ei käynyt kumpaakaan vaihtoehtoa, vaan meitä oli maanantai-illan hämärtämässä Olokolossa koolla pieni ja äärettömän mielenkiintoinen porukka koossa. Luen tässä kohtaa itsenikin mielenkiintoiseksi ihmiseksi ja silti tietenkin oma huomio oli enemmän siinä, mitä minua huomattavasti kokeneemmat impron ja draaman sekä ihmisten ja eläinten kouluttamisen parissa työskennelleet ihmiset kertoivat. Kun on niin pihalla jostain yrittäjyydestä tai siitä kirjosta, mihin kaikkeen improa voisi soveltaa, on todella rauhoittavaa kuulla ihmisiä, jotka ovat löytäneet oman tapansa tehdä tätä osana työtään tai päätyökseen.

Tunnistin itsessäni selkeästi sen oudon ajatusvääristymän, minkä vuoksi olen ihan umpisurkea verkostoija. En vaan osaa jotenkin ajatella, että minulla olisi kenellekään jo alalla olevalle mitään tarjottavaa. Tiedän osaavani paljon asioita ja tunnistan myös mitä en vielä tai ehkä ikinä osaa. Se tuntuu vieraalta ehdottaa, mitään jatkokeskusteluja asioista tai sotkeutua jonkun toisen konsepteihin edes sisällöntuottajana jollekin valmiille alussa. En tiedä tuleeko se jostain itse pärjäämisen pakosta vai onko se enemmänkin huijarisyndrooman aiheuttamaa pelkoa siitä, että pilaa jotain, mikä omasta mielestä on hienoa ja hyvää, koska ei osaa. En osaa tässä kohtaa analysoida tarkemmin tunteen lähdettä.

Parissakin kohtaa huomasin, että olisi tehnyt mieli sanoa ”joo, ja”, mutta vaikenin tai väistin aihetta. Huomaam, että ainakin luottamusta itseen ja toisiin sekä yhteisen kehittelyn mahdollisuuteen myös improkurssien ulkopuolella minulta edelleen puuttuu. Pelkään tulevani tyrmätyksi, koska pitkään se oli ainoa todellisuus, jossa elin. Impron fiktiossa se ei tunnu niin pahalta, kuin se tuntuisi oikeassa elämässä. Joten huomaan selkeästi yhä varovani oman innostuksen tai haaveiden paljastamista. Se oli vähän tyhmää, kun tiesin kuitenkin olevani keskustelemassa improvisoijien kanssa. Se tulee jostain niin syvältä, etten aina siinä hetkessä tajua itse torjuvani toisia välttelemällä asioita. Ehkä siinä vaikutti se, kun olen tässä kohtaa niin pihalla siitä, mitä edes haluan, että kaikki on oikeastaan mahdollista ja potentiaalisesti kiinnostavaa, joten tuntuu vaikealta sanoa kyllä tai ei oikein mihinkään.

Oma ammatillinen taustani on koulutusteknologian tutkimuksessa, joten siinä mielessä oli tosi kiinnostavaa kuulla, miten soveltavaa improa on lähdetty viemään digitaaliseen maailmaan. Miksipä ei, sillä vaikka lähiopetus onkin äärettömän tehokasta improssa, niin digitaalisuus voi tarjota skaalautuvuutta ja uusia mahdollisuuksia. Näin nekin jotka eivät lähiopetukseen pääse voivat treenata niitä taitoja. Erityisesti tuossa esitellyssä konseptissa kiinnosti se reaalimaailman treenaukseen painottuva malli. Jos jotain meditaatiota ja perustreenivideoita voi opetella netin kautta, niin miksei samaa voisi soveltaa myös improvisaation.

Lopuksi

Tästä illasta nappaan mukaani ymmärryksen siitä, miten tärkeää on pystyä kiteyttämään oma viestinsä toisille ymmärrettävään muotoon ja toisaalta laajentaa horisonttiaan sen suhteen, mihin kaikkeen improa voi soveltaa. Oli hienoa kuulla, miten moninaisesti itsensä voi työllistää soveltavan impron parissa. Tajusin myös oman tarpeeni dialogille ja kumppanille siinä, mitä ikinä tulenkin tekemään. Yksinyrittäjyys ei oikein ole minun juttuni tai sitten ainakin se kaipaisi ympärille jonkun tuollaisen luovan saman alan toimijoiden yhteenliittymän, mikä Olokolossa tällä hetkellä on koossa. Vaikka kuinka olisin introvertti, niin kyllä tiedän, etten halua tai pysty toimimaan yksinäisessä umpiossani. Sillä mielin aloinkin nyt selvittelemään erilaisia verkostoitumistapahtumia, koska jos jotain, niin sen opin tuona iltana, että koskaan ei voi tietää, mistä tai milloin se oikea tyyppi tai mahdollisuus löytyy. Sen kuitenkin tiedän, että neljän seinän sisältä on hankalampi dialogia löytää, joten ulos ja ajatuksia jakamaan.

Kiitokset kaikille ihanille osallistujille tarinoidenne ja kokemustenne jakamisesta, oli ajatuksia herättävä ja mukava ilta. Nyt on taas vähän helpompi uskaltaa kokeilla uusia asioita ja tuttujen asioiden uudenlaisia yhdistelmiä.