Nyt, kun draamakasvatuksen aineopinnot alkavat lähestyä loppuaan, päätin tehdä pienen katsauksen opintojen aikana suoritettuihin verkkokursseihin. Yhdestä draamakasvatuksen verkkokurssista (Arviointi ja palaute draamakasvatuksessa) kirjoitinkin erikseen oman tekstinsä, mutta parista muusta suorittamastani kurssista en silloin suoritusaikaan kirjoittanut mitään. Syy oli todennäköisesti lähinnä väsymys ja ajanpuute, eikä se etteikö niistäkin ajatuksia olisi herännyt. Palautetta kirjoitin kyllä kursseista kursseihin kuuluvan palautteen ja oman oppimisen reflektion muodossa, joten sinänsä olen näitä asioita aiemmin pohtinut ja auki kirjoittanut. Ehkä se syy miksi tuo edellä mainittu verkkokurssi päätyi omaksi tekstikseen oli se, että sen kohdalla heräsi aika voimakas ja äänekäs vastustus koko aihetta kohtaan.

Arviointi draamakontekstissa ja ylipäätään luovassa työskentelyssä (tai oikeastaan missään) aiheuttaa minulle nykyään aikamoisia otsasuonen pullistumia. Draamaopinnoissa ylipäätään se hupaisa piirre on, että kun työskentelystä suuri osa on ryhmän yhteistä prosessia, niin oppiaineena tästä on annettava arvosanoja. Ne eivät tule lähijaksoilta vielä nykyään, vaan ainoastaan verkkokursseilta ja oppimistehtävistä. Eli käytännössä arviointi on hyvin keinotekoista ja kertoo hyvin vähän lopulta oikeastaan mistään muusta kuin kyvystä osallistua verkkokeskusteluihin ja kirjoittaa erilaisia tekstejä. Se on yksi syy, miksi koenkin koko numeerisen arvioinnin vain kikkailuna, koska se ei kerro välttämättä arvioitavan henkilön osaamisesta juuri muuta kuin sen, miten hyviä esseitä lähdeviitteineen hän osaa kirjoittaa. Mutta joo, no se on oma valitukseni ja tiedän, että asialle ei oikein mitään nykyisellään voi, koska opintokokonaisuudesta pitää saada arvosana ja jollain perusteella se pitää antaa. Enkä missään nimessä ole sen kannalla, että lähijaksoista pitäisi ruveta antamaan arvosanoja, koska sitten siitäkin tulisi  todennäköisesti aivan eri tavalla pelkkää suorittamista ja luovuus voisi kärsiä. Draamaopintojen arviointi ei nyt kuitenkaan ole tämän tekstin ytimessä, vaan ne verkkokurssit, joista en ole vielä kirjoittanut.

Alkuun ehkä mainittakoon se, että mielestäni tässä aineopintojen edetessä verkkokurssien muodossa ja toimintatavoissa on menty eteenpäin eli kehitystä tapahtuu kyllä. Näin ollen viimeiseksi verkkokurssikseni jääneen kurssin toteutus oli omaan makuun jo varsin miellyttävä. Oppimisympäristönä käytettävä Moodle tarjoaa omat haasteensa ja mahdollisuutensa. Kuitenkin se on mainittava, että mielestäni alustan mahdollisuuksia hyödynnetään jo paljon paremmin, kuin silloin tuon ensimmäisen arviointi ja palaute draamakasvatuksessa -verkkokurssin aikaan. No silloin kyseessä olikin aika suoraan toisesta alustasta Moodleen siirretty kurssitoteutus, joten sen sekavuus ja muut ulkoasullinen karmeus johtui suurelta osin jo siitä. Sekin oli olosuhteiden pakosta tehty siirtymä, joten joskus kannattaa olla armollinen myös opintojen tarjoajien suuntaan, koska muutokset voivat tulla yllätyksenä myös sinne. Kyllä sen kanssa pystyi toimimaan, vaikka ei se erityisen miellyttävä kokemus ollut. No se teknologiasta ja vanhoista jutuista. Ohessa siis lyhyet pohdinnat kahdesta muusta verkkokurssista, jotka olen draamakasvatuksen opinnoissa suorittanut. Tarjolla toki olisi ollut vielä yksi muukin verkkokurssi (proseminaari työhön liittyen, mutta päädyin tekemään sen oppimistehtävänä, joten sen toteutukseen en ota mitään kantaa. Jos tieteellinen kirjoittaminen on haastavaa tai kaipaa selkeää aikataulua ja ryhmän tukea, niin se on varmasti aivan hyvä tapa omaa työtään edistää.

Draaman ja teatterin historia

Draamakasvatuksen, erityisesti reformipedagogiikan, sekä teatterin historiaan keskittyvä pienryhmissä toteutettu verkkokurssi oli kokonaisuutena aika raskas. Kurssi oli tarkkaan viikko aikataulutettu ja luettava teksti oli aika raskasta, joten erilaisten tiivistelmien ja luovempien tehtävien tekeminen lähdemateriaalin pohjalta oli melkoisen työläitä. Samoin vähän yllätyksenä tuli se, kun kaikki muu materiaali oli huolehdittu verkosta saatavissa olevaksi oli kuitenkin yhden laajemman tehtävän materiaalina kirja, jota on saatavilla vain kirjastosta. Tämä ratkaisu asettaa aina haasteita, kun aika suuri osa kahdesta ryhmästä suorittaa kurssia samaan aikaan ja jokaisen pitäisi saada kyseinen kirja ihan fyysisesti käsiinsä. Tämä on oikeastaan yksi ikuisuushaaste draamaopinnoissa, että osa lähdemateriaalista on vanhaa ja huonosti saatavilla. Toki pääosin kirjoja löytyy kirjastosta, mutta joitain kirjoja on tarjolla vain pari kappaletta, jolloin tehtävän tekeminen on kiinni siitä saako kirjaa luettavakseen silloin, kun olisi aikaa tehdä tehtävä. Ei se toki mikään uusi ja ennen kuulumaton haaste yliopisto-opinnoissa ole, mutta silti joka kerta ihan yhtä ärsyttävää. Pakollisen lähteen määritteleminen rajaa heti kaikki muut mahdolliset lähteet pois käytöstä, koska tieto pitää hakea juuri siitä kirjasta, joka ilmeisesti on joskus hyväksi havaittu.

Tällä kurssilla sen ehkä voi vähän kyseenalaistaa ainakin eri maiden teatterityylien esittelyn osalta, sillä niihin on mahdollista melko vaivattomasti löytää myös muuta lähdemateriaalia. Esimerkiksi en usko, että eräässä tehtävässä esittelemäni itämainen teatteri olisi ollut erityisen kattavasti käsitelty kyseisessä kirjassa. Ihan jo siksi, että itämaista teatteria käsittelevään lukuun oli niputettu isoja kulttuurialueita kuten Intia, Kiina ja Japani. Itse käytin tehtävässä myös muita tuntemiani lisälähteitä täydennyksenä, koska esimerkiksi japanilaisesta teatterista oli jätetty paljon myös käsittelemättä. Tämän tiesin lähinnä siksi, että olin aiheesta aiemminkin lukenut. Siinä mielessä kuitenkin yksi määritelty lähde voi monelle olla helppo ratkaisu, koska ei välttämättä ole mitään käsitystä aiheesta ja kirjassa on kuitenkin rajattu määrä tietoa. En siis kyseenalaista kirjojen käyttöä pakollisina lähteinä, koska tunnistan kyllä sen, että en välttämättä ole tavanomainen avoimen yliopiston opiskelija kaikilta osin, koska tiedon etsintä ja kirjoittaminen ovat minulle rutiinitöitä. Se on keskusteluissa opiskelukavereiden kanssa käynyt monesti ilmi, että kaikille asia ei ole näin ja siinä mielessä tarkkaan rajattu ”lue tämä ja kirjoita siitä” lähestymistapa on ihan perusteltu.

Se ehkä mitä kyseenalaistan on pakollisten lähteiden määrittely, jos kyseisestä lähteestä saattaa kurssin opettajan mielestä ole väärän tai liian rajatun kuvan opeteltavasta asiasta, kuten oli esimerkiksi prosessidraaman syventävällä jaksolla. Taustakirjallisuuden tarkoitus kuitenkin parhaimmillaan olisi tukea opetusta, ei aiheuttaa opiskelijoille päänsärkyä ja turhautumista. Kuitenkin nyt vaikka kritisoin ennakkomateriaaleja, niin tilanne on se, että suomenkielistä kirjallisuutta monista aiheista vaan on aika olemattomasti tarjolla, joten on pakko mennä sillä materiaalilla mitä on tai tuottaa itse materiaalit.

Tämä oli näistä verkkokursseista se, jolla koin tehtävissä olevan vähän luovuuden ituja myös tehtävienannoissa. Kyllähän se rakenne oli edelleen, että lue ja kirjoita tästä, mutta toisaalta joihinkin tehtäviin oli myös tarjottu sellaista näkökulmaa, että sai käyttää vähän luovuutta, eikä vain tiivistää lukemaansa tekstiä. Tekstin tiivistämisen koen nykyään vähän tylsäksi, vaikka se toki onkin tarpeellinen taito, mutta ehkäpä visuaalista tai tarinallisempaakaan esitysmuotoa tekstitiivistelmän vaihtoehtona ei ollut rajattu pois eli sellaisen olisi voinut muissakin tehtävissä toteuttaa. Jotenkin vaan huomaa, että on niin ehdollistunut akateemiseen kirjoittamiseen, ettei aina tule edes kyseenalaistettua tehtävän toteutustapaa tai mietittyä muita vaihtoehtoja. Tavallaan tehtävänannot ja käytettävä lähinnä tekstipohjaiselle materiaalille suunniteltu alusta myös tukevat sitä tulkintaa. Jotenkin raskasta alkaa sitten säätämään ääni- tai videotiedostejen, pdf:ien ja kuvatiedostojen kanssa, kun tekstin saa leikkaa-liima menetelmällä vaan lisättyä keskustelualueelle. Mutta mikäpä sellaista estäisi käyttämästä. No ehkä pelko siitä, että ei ole tehnyt tehtävää ”oikein”, koska verkkokursseista kuitenkin saa arvosanan. Vaikka en sinänsä arvosanoista tietoisesti piittaa, niin kylläpä se hyvän arvosanan vaatimus on alitajuntaani upotettu. Ei siis niin, että pakko saada aina paras arvosana, vaan enemmänkin niin että pitää panostaa sen verran ettei saa huonoa arvosanaa. Sen yli kaikki on bonusta ja ylimääräistä vaivaa, jota joskus olen valmis näkemään, jos aika antaa myöden. Tällä kurssilla ei antanut, koska tämä oli niitä kursseja, joissa oli ennalta annettu viikkoaikataulu, mitä oli noudatettava, ehti tai ei. Eli aika moni tehtävä tuli tehtyä umpiväsyneenä deadline paniikin painaessa päälle. Joskus työ ja arki eivät vaan jousta opintojen aikataulujen mukaan. Jännä homma.

Draamaopettajuuden rakentuminen

Tämä kurssi oli mielestäni oli mielestäni yksi niistä, jolla on potentiaalia eniten verkkokurssina, sillä omaa draaman käyttöteoriaa ja ajatuksia opettamisesta on hyvä päästä reflektoimaan muiden draamaopiskelijoiden kanssa. Sinänsä koinkin, että tällä kurssilla ainakin itse pääsin hyvin purkamaan monia sellaisia ajatuksia, mitä olen myös täällä blogissa pyöritellyt draaman ohjaamiseen liittyen. Se mikä verkkokurssi toteutusta kuitenkin riivasi oli se tuttua kaavaa toistava rakenne: tässä teksti, jonka luette ja siitä sitten keskustelette. Tehtävänannot eivät juurikaan houkutelleet tai ohjanneet erityisen luovaan toimintaan tai edes kovin syvään reflektioon. Itse tuli vuodatettua aika paljon ajatuksia keskusteluihin, koska tämä on sellainen aihe, mikä minua kiinnostaa. Se kuitenkin kumpusi omasta innostuksesta, joka oli olemassa tehtävistä huolimatta, ei aina niiden tukemana tai niiden vuoksi. Kirjoitin kyllä ne pyydetyt lähdemateriaaleihin pohjautuvat keskustelun aloitukset, mutta hedelmällisimmiksi koin niihin liittyen tai vähän aihetta sivuten käydyt ryhmän sisäiset keskustelut. Eivätkä kaikki lähdemateriaalit nyt mitenkään erityisen inspiroivia olleet, mutta toisaalta enpä sellaista akateemisemmalta tekstiltä yleensä odotakaan.

Sinänsä kuitenkin tässä kurssissa pidin siitä, että ensimmäistä kertaa kurssi oli siinä mielessä aikataulullisesti vähän vapaampi, että tehtävien suoritusaikataulusta voitiin sopia ryhmän sisällä, eikä ollut ennalta määriteltyä viikko aikataulua opettajan asettamilla määräajoilla. Se ei toki poistanut aikataulullisia haasteita, sillä se nyt vaan on sillä lailla, että ihmisillä on elämää draamakasvatuksen opintojen ulkopuolellakin. Ehkä aikataulullisesti mietin sitä, että varsinkin omassa aineopintoryhmässä aikatauluissa oli todella pitkä tauko viime syksyn lähijaksojen ja vasta kevään toisen periodin puolella jatkuvien lähijaksojen välillä, joten siinä olisi aika mielekäs kohta verkkokurssisuorituksille. Kuitenkin verkkokurssin suoritus oli ajoitettu siihen pahimpaan lähijakso sumaan, vaikka aikataulua saikin vähän ryhmän sisällä sovittaa oli sen suorittaminen kuitenkin aloitettava silloin syksyn synkimpien ja hektisimpien päivien aikana. Seuraava mahdollisuus, kun olisi sitten vasta alkuvuodesta. Ymmärrän jossain määrin sen, että pienryhmä toimintana toteutettava verkkokurssi halutaan jotenkin ajallisesti rajata, mutta toisaalta silti vähän kyseenalaistan sitä miksi kurssin suorittamista ei tehdä opiskelijan näkökulmasta mahdollisimman joustavaksi. No ei mennä siihen sen syvemmälle, jokainen oppilaitos rakentakoon sellaisen tavan toteutttaa opetustaan kuin parhaaksi näkee. Verkkokurssi kuitenkin tarjoaisi vielä nykyistäkin joustavampia suoritusmahdollisuuksia opiskelijan näkökulmasta.

Lopuksi

Ehkä se, mikä itseäni jäi vähän harmittamaan oli se, etten älynnyt tallentaa kaikkia omia pohdintojani keskustelualueilta, koska niistä olisi ollut hyötyä oppimisportfoliota kootessa. Kirjoitin kuitenkin paljon ihan relevantteja pohdintoja omasta käyttöteoriastani draamaohjaajana ja koska verkkokurssi lakkaa näkymästä opiskelijoille tietyn ajan kuluttua, niin ne pohdinnat menivät siis kurssin mukana. Eli vinkkinä sellainen, että kannattaa kirjoittaa keskustelualue viestit tekstinkäsittelyohjelmalla yhteen tiedostoon talteen, niin ne ovat käytettävissä sitten, kun tulee portfolion kokoamisen aika. Vaikea se on jälkikäteen enää havaita, miten oma käyttöteoria on kehittynyt ajan kuluessa, jos ei ole konkreettisia tekstejä siitä kertomassa, miten on asiat hahmottanut aiemmin. Toki tämä blogi vähän ajaa sitä samaa virkaa, mutta ihan kaikkea en ole tänne avannut. Nyt aineopintojen lähestyessä loppuaan tajusin, että tein oikeastaan todella fiksusti, kun päädyin aikanaan tänne näitä draamaopintojen aikaisia mietteitä kirjaamaan, koska muunlainen oppimispäiväkirjan pitäminen vain itseäni varten, ei oikein jaksanut motivoida. Tietenkin olisin samat pohdinnat voinut kirjoittaa ihan vain itseäni varten ja tallettaa tekstitiedostona, mutta voi olla että se olisi jäänyt joiltain jaksoilta väliin, jos ei olisi asettanut itselleen tavoiteeksi, että jokaisesta lähijaksosta kirjoitan vähintään yhden tekstin tänne blogiin. Nyt ollaan siis muutamaa oppimistehtävää ja yhtä lähijaksoa vaille valmiit, joten viimeisiä tekstejä viedään. Siis draamakasvatuksen opintojen osalta, kaikki muu draamailu toki jatkuu muodossa tai toisessa.