Naamioteatterin sanaton kieli valtaa Miilun lavan Suvi Salomaan ohjaamassa ja käsikirjoittamassa esityksessä Kun aika on. Saliin astuessa korviin kaikuu kellon loputtomalta tuntuva raksutus. Aika vierii odotellessa, että ensimmäinen hahmo saapuu lavalle. Lopulta raksutus taukoaa ja sitä, mitä alkutekstien jälkeen tapahtuu en osannut aavistaa ollenkaan. Sydän hyppää kurkkuun ja rauhoittuu vasta seuraavan hahmon saapuessa lavalle. Eikä se siis ole pelottava yllätys, mutta melko äänekäs ja lavastukseen jälkiä jättävä tyyppi. Tarinan päähenkilö Erkki (Juhani Saksio) on iloinen ja virkeä vanhus, mutta nyt on alkanut vähän näyttää siltä, että hän ei enää pärjää yksin kotona. Alkupuolisko näytelmästä tapahtuu kotoisassa vanhahtavassa talossa, jossa Erkki on ilmeisesti elellyt aikoinaan perheensä kanssa ja nytkin viettää siellä varsin mukavan näköistä elämää naapureiden ja lastensa aina silloin tällöin piipahtaessa kylässä. Erkin lapset joista toinen on lääkäri ja toinen käyttää ruutupaitaa, ovat alkaneet vähän huolestua isästään, kun tähän ei saa aika puhelimella yhteyttä. Ruoka unohtuu hellalle tai uuniin ja palohälyttimet soivat. Näinpä sitten Erkki lopulta omasta ja/tai toisten tahdosta päätyy palvelutaloon, jossa on kyllä aika hurja meininki.

Lavastuksessa on mainiota simppeliyttä ja hienosti on mietitty monikäyttöiset kalusteet, jotka muuntuvat pienellä vaivalla kodista palvelukodin tiloiksi. Erityisen ilahduttavana pidin vanhahtavaa keittiötä, josta tuli kivalla ja lämpöisellä tavalla lapsuus ja mummola mieleen. Musiikki ja äänet ovat tärkeässä tukevassa roolissa esityksen rakentamisessa, koska puhetta ei luonnollisestikaan kokonaamioilla tehtävässä naamioteatterissa ole. Liike ja keho ylipäätään onkin tärkeä ilmaisukeino esityksessä. On ihana seurata, miten erilaisia kehonkieliä eri hahmoille on luotu. Jokaisella on oma tunnistettava tapansa liikkua ja olla. Herkullisin pieni kohtaaminen ja kehonkielellinen leikki nähdään Erkin toisen pojan ja palvelutalon hoitajan välillä. Ihanan tunnistettava ihastuksen hetki. Palvelukeskuksen mummothan ovat ihan mahtavia. Jotenkin hämmennyin siitä, kun näin lapsuuteni noita-akkahahmon lavalla ihan ilmielävänä. Aivan mahtava naamio ja puvustus. Muutenkin naamiothan tekevät myös paljon hahmoille ja erityisesti tykkään ilmeikkäämmistä naamioista, joita Erkki, hänen poikansa sekä palvelukeskuksen hoitajat ja naapurit käyttävät. Niissä on sellainen hieno puoli että tosi pienellä asennon muutamisella naamion ilme muuttuu. Hirveän hauskoja ovat myös vähän pelkistetymmin maalatut naamiot, joita osalla hahmoista on. Ihan huikeat ovat tosiaan palvelukeskuksen mummojen naamiot, joista on rakentunut tosi hauskat tyypit.

Kun aika on -esitys on hieno sekoitus rauhallista arjen kuvausta iloineen ja suruineen sekä ajoittaista huikeaa hulluttelua hahmojen parissa. Ihan hirveän koskettavia hetkiä on monta, joista ehkä itselle merkityksellimmät olivat Erkin ja hänen vaimonsa kohtaamiset. Tarinana tämä resonoi jossain syvällä. Kaunista ja koskettavaa sekä raisua ja hilpeää menoa on luvassa.

Kun aika on

Ohjaus ja käsikirjoitus: Suvi Salomaa

Rooleissa: Pablo Delahay, Siiri Lehtonen, Jukka Hämäläinen, Taru Eskonen-Myllylä, Juhani Saksio.

Lavastus: Jari Määttä
Lavasteiden maalaus: Pinja Haapala
Valosuunnittelu: Satu Hokka
Äänisuunnittelu: Suvi Salomaa
Ääniraidan kasaaminen: Antti Viitamäki
Puvustus: Tytti Lakso
Tarpeisto: Tuija Toivio
Tekniikan ajo: Juuso Pöllänen
Graafinen suunnittelu: Antti Viitamäki
Valokuvat: Riku Suonio
Tuotanto: Kansannäyttämö 2019