Harriet 16.2.2019 (Ryhmäteatteri)

Sama tarina monesta lähteestä kuultuna, mutta onko niistä missäkään koko totuus? Harriet on tarina vuonna 1918 tapahtuneen jääkärimajuri Olof Laguksen (Pyry Nikkilä) epäselväksi ja selvittämättä jääneestä kuolemasta. Miksi tapahtumaa ei sukulaisten pyynnöistä huolimatta tutkittu, vaikka kertomuksissa oli epäselvyyksiä ja ilmeisesti myös todella karkeita vääristelyjä. Selvittämättä jäänyt kuolema onkin inspiroinut monta kirjoittajaa. Esityksessä lavalle tuodaan nähtäväksi useita aikalaiskirjoituksia sekä paikalla olleilta että Olofin kuoleman jälkeisten tapahtumien ulkopuolisilta tarkkailijoilta. Tämän lisäksi oman lisänsä tarinaan tuovat historiallisten teosten ja fiktiivistenkin tarinoiden kirjoittajat. Jokaisella hieman erilainen versio siitä, mitä tuona kohtalokkaana päivänä oikeastaan tapahtui ja ne käydään tässä esityksessä teatterin keinoin läpi, jättäen tulkinnan vapauden katsojalle. Kuka lopulta veti liipaisimesta? Kenen versio on lähimpänä sitä, mitä oikeasti tapahtui?

Harrietin, joka nähdään lavalla sekä nuorena (Roosa Söderholm) että varttuneempana versiona (Minna Suuronen), tarina herättää pohtimaan asioita, joita saattaa erehtyä pitämään itsestään selvyytenä. Miten lähellä totuutta lopulta tarkinkaan historiallinen kuvaus voi olla varsinaista totuutta ja toisaalta kenen totuudesta edes puhutaan? Harriet Thesleff  itse on kirjoittanut talteen tai kertonut sanallisesti useamman tarinassa kuultavista versioista, mutta miksi ne ovat keskenään niin erilaisia? Monissa muiden kertomissa ja kirjaamissa versioissa tapahtumista kantaa otetaan myös Harrietiin itseensä ihmisenä. Ehkä hilpein esimerkki tästä on eräs Santtu Karvosen esittämä modernimman ajan kirjoittaja. Hän pääsee kertomaan oman ajoin tulikivenkatkuiseksi äityvän versionsa tapahtumien kulusta, eloon jääneiden päähenkilöiden tapahtumien jälkeisen elämän paheksumista unohtamatta. Kiintoisaa on myös eri versioiden hyvin erilaiset painotukset siinä, millä mielellä tapahtuman keskushenkilöt olivat ja kuka tai ketkä olivat humalassa vai oliko kukaan. Lavalle jokaisen tarinan kuvaan version luominen tarjoaa hienon mahdollisuuden nähdä, miten erilaista kuvaa koko tilanteesta voi melko lyhyelläkin tekstillä maalata. Tämä näkyy hienosti dynamiikassa lavalla. Siinä missä jääkärimajuri Ero Gadolin (Robin Svartström) yhdessä versiossa saapuu tilaan ja halaa iloisesti kaikkia siellä kuin läheisiä ystäviä, seuraavassa versiossa kaikki onkin sotilaallisen tarkkaa ja kurinalaista. Kaikki mahdolliset ja mahdottomatkin vaihtoehdot käydään läpi, perustuivat ne sitten ensimmäisen tai toisen käden tietoihin tai ihan puhtaaseen spekulaatioon. Fakta kuitenkin on että jääkärimajuri Olof Lagus menetti tuona päivänä henkensä, mutta juuri mikään muu ei sitten niin selvää välttämättä olekaan.

Esityksenä Harriet on hienovaraisesti tahtiaan kiihdyttävä ja yhä syvemmälle rikkaampaan kerrontaan uppoava kokonaisuus, johon pelkistetty lavastus ja musiikki tarjoavat hienot puitteet. Lavalla nähtävä hevonenkin alkaa muutaman version jälkeen näyttää yllättävän elävältä. Myös maisema tapahtumapaikalla ja rikastuu jatkuvasti, kun siihen tuodaan eri versioissa lisää yksityiskohtia. Samoin puvustuksen kautta on hienosti tuotu eri versioiden kerronnan erilaisia painotuksia esille. Esimerkiksi Harrietin asun muuttuminen yhdessä versiossa sairaanhoitajan asuksi kertoo hyvin sen, kuinka mielikuva hänestä tuossa versiossa syntyy lähinnä sairaanhoitajuuden kautta, kun taas joissain toisissa versioissa painotus on henkilön kuvailussa positiivisin tai negatiivisin laatusanoin kertojasta riippuen. Tämä on hyvä muistutus, miten paljon luomme erilaisia tulkintoja ja mielikuvia hyvinkin vähäisten tietojen pohjalta. Tämä tarina on yllättävän ajankohtainen tämän päivän maailmassa, jossa tietoa on tarjolla paljon ja se on usein hyvin värittynyttä. Kenen kertomukseen voi luottaa ja missä suhteessa? Onko täydellisen luotettavaa kertojaa edes olemassa? Missä määrin historiallisetkin kuvaukset ovat aina paras veikkaus siitä, mitä mahdollisesti on tapahtunut? Varmaankin parasta mitä voi tehdä on useiden eri lähteiden pohjalta etsiä sitä mahdollisimman lähellä totuutta olevaa kuvaa, sillä absoluuttista totuutta ihmisten välisistä tapahtumista on hankala lopulta löytää. Etenkin, kun mennään ajatuksiin ja tunteisiin, niin miten tarkka edes ihmisen oma tieto jonkin voimakkaan kokemuksen aikaisista tapahtumista on? Toisaalta miten paljon siitä aidosta kokemuksesta tallennetaan jälkipolville ja miten paljon jätetään tietoisesti kertomatta?

Upea ja mukaansa tempaava toteutus, jossa jokainen hahmo näyttäytyy hyvin erilaisessa valossa riippuen siitä kuka tarinaa kertoo. Aivan ihanasti näyttelijät tuovat nämä pienetkin nyanssierot näkyviksi ja puhaltavat tarinan henkiin lavalla. Todella ilahduttava ja ajattelemaan herättelevä esitys.

Harriet

Käsikirjoitus ja ohjaus Milja Sarkola
Lavastus Kaisa Rasila
Äänisuunnittelu Jussi Kärkkäinen
Musiikin sovitus Joel Mäkinen
Valosuunnittelu Ville Mäkelä
Pukusuunnittelu Riitta Röpelinen
Rekvisiitan suunnittelu Viivi Kuusimäki

Rooleissa

Santtu Karvonen, Pyry Nikkilä (vier.), Minna Suuronen, Robin Svartström ja Roosa Söderholm (TeaK, vier.)

Kommentointi on suljettu.

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑