Miehen kylkiluu (vierailu Jyväskylän Kaupunginteatteri)

Kahdeksan teatterin yhteistyön hedelmä, Mikko Roihan ohjauksessa suloiseksi rakkauden sekasopaksi sekoittunut, Miehen kylkiluu on kutkuttavan minimalistista teatteri-ilottelua. Maria Jotunin tarinaan vahvasti nojaavan lempeän intomielisen tulkinnan avautumista on ilo seurata. Oli ihanaa, että edes kerran kohtaa tästä tekstistä sellaisen tulkinnan, jossa voi jollain tapaa edes kuvitella Miinankin (Ulla Reinikainen) hahmon tarinalle romanttisessa mielessä onnellisen lopun. Yleisesti tuota mahdollisuutta himmentää se, että Topiaksen (Paavo Honkimäki) hahmosta on luotu sekä puheen että sanattamona ilmaisun tasolla niin täysin vastenmielinen porsastelija, ettei hänen kyllä toivo kenenkään ihmisen päätyvän hänen kanssaan avioliittoon tai edes kovin pitkäksi aikaa samaan tilaan. Nyt kuitenkin sanojen takana oli sellaista sanatonta kieltä, joka saa paatuneen romantikon heltymään ja uskomaan tämänkin pariskunnan taipaleen näytelmän jälkeen olevan edes lähtökohtaisesti suotuisa. Se on ehdotonta plussaa. Sanat ja pintataso ovat niin kuin ne on kirjoitettukin, mutta sanaton ilmaisu tarjoaa rikkaampaa tulkinnan mahdollisuutta myös Topiaksen hahmosta. Samoin Miinan hahmossa on ihanaa vahvuutta ja potkua, joka saa uskomaan että hän pärjää.

Hirmuisen ilahduttava oli Hannele Laaksosen esittämä Lukasson, joka oli niin toivottoman höpsähtänyt tapaus vähän jokaista naista vikittelevänä häntäheikkinä, että kyllä surku tuli hänenkin puolestaan. Lukassonissa oli myös todella hienoa sanatonta ilmaisuvoimaa ja aivan äärettömän upeita ilmeitä, kun Miina ja Amalia (Anne Niilola) tässä vinksahtaneessa lemmentanssissa heittäytyivät oikein hurjalle päälle. Ilahduttavaa oli myös se, että vähän tai vähän enemmänkin pirttihirmuksi ja osa-aika-amoriksi äityvään Amaliaan oli saatu myös moniulotteisuutta ja pehmeämpäänkin kulmaa. Ihan sama, vaikka hän viekin Lukassonia ja oikeastaan kaikkia miten tahtoo, pilkahtelee välillä esiin todella pehmoisiakin puolia tästä hahmosta. Kiintoisa oli myös Ellin (Maija Siljander) ja Jussin (Paavo Honkimäki) intohimoisen räiskyvä suhde, jossa oli sopivassa suhteessa valtapelailua vaikuttamisen ja vaikuttumisen tarpeen välillä. Toisaalta tahtoo tietää toisen olevan taivutettavissa yhteiseen tarinaan tai omaan tahtoon ja toisaalta haluaisi vaan antautua toisen syliin ja olla sulaa vahaa. Tässä pariskunnassa on kyllä hirvittävän hienoa ja aidontuntuista, ehkä vähän häiriintyneenkin parisuhdedynamiikan, tuomaa jännitettä ja vetoa toisen ihmisen syliin. Ylipäätään hienoa tässä ovatkin hahmojen väliset kontaktin hetken. Paljon sanotaan täysin ilman sanoja.

Ai että nautin niistä sopivan saattumanvaraisesti tarinaan maastoutuneista koko ryhmän tanssihetkistä. En tiedä edes miksi, mutta se oli vaan niin monella tasolla ilahduttavaa. Ehkä se oli se yhdistelmä 70-luvulta kotoisin olevaa tyyliä ja valittua tanssityyliä, mikä kutkutti todella hyvällä tavalla mieltä. Täytyy sanoa, että tämä oli kyllä ehdottomasti yksi kiinnostavimmista ja itselleni helpoimmin lähestyttävimmistä tulkinnoista Miehen kylkiluusta. Poistuin teatterista hönösti hymyillen, sillä esityksestä jäi päällimmäisenä sellainen höpsön läikähtelevä ilon tunne. Todella taidokasta minimalistista tulkintaa, joka tarjoaa paljon virikkeitä katsojan mielikuvitukselle.

Miehen kylkiluu

Teksti Maria Jotuni
Sovitus / ohjaus / lavastus Mikko Roiha
Pukusuunnittelu / tuotanto Taina Sivonen
Äänisuunnittelu / valokuvat/ graafinen suunnittelu Moe Mustafa

Rooleissa
Lukasson – Hannele Laaksonen (Kouvolan Teatteri)
Amalia / Aina – Anne Niilola (Kotkan Kaupunginteatteri)
Miina – Ulla Reinikainen (Turun Kaupunginteatteri)
Elli – Maija Siljander (Riihimäen Teatteri/Tanssiteatteri Minimi)
Jussi / Topias – Paavo Honkimäki (Teatteri Eurooppa Neljä/Jyväskylän kaupunginteatteri)

Kommentointi on suljettu.

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑