Hannun hyvän mielen musaimpro 12.1.2019 (Kaamos improfestarit)

Musaimpro ♡ Ai että oli taas tutuilla ja uusilla tavoilla aivan ihanaa. Hannu Risku on musaimproohjaajana ihan lemppareitani. Hänen kursseillaan on aina niin mainion lempeää ja rennon rimatonta meininkiä, että sitähän alkaa uskoa vaikka mihin. Yksi sellainen pieni, mutta suuri oivallus liittyi musaimpron säestämiseen. Miten helposti sitä tekeekään asioista itselleen aivan liian vaikeita, vaikka niiden ei tarvitsisi olla. Totta kai musiikki voi olla juuri niin monimutkaista kuin siitä tehdään, mutta kyllähän muutamalla soinnulla pärjää jo aika pitkälle. Olen joskus hamassa lapsuudessa soittanut useamman vuoden pianoa ja osaan taatusti useammankin kuin kaksi sointua, mutta mielessäni en silti osaa soittaa. Olen toki tottumaton ja ruosteessa, koska en ole vuosiin treenannut. Silti suurin esteeni on oma asenteeni. ”En osaa” tai ehkä oikeammin ”en osaa riittävästi”. Mutta kun Hannu esitteli asian perusmuodossa olevaa yksinkertaisuutta, syttyi lamppu. Mitä riittävästi tässsä yhteydessä edes tarkoittaa ja kuka sen määrittää…? Vanne pään ympärillä löysäsi taas vähäsen.

Tämä sama pätee moneen asiaan, että sitä on vaan usein itse itsensä suurin este, mutta onko pakko olla. Tämä tarpeellinen muistutus siitä, että moni ylittämättömältä tuntuva este on henkinen. Monessakin asiassa on edelleen totta, että en anna itselleni lupaa tehdä asioista helppoja, vaan ajattelen tarpeettoman vaikeasti. Pari sointua jossain rytmissä riittää ja siitä voi pikku hiljaa rakentaa taitoja eteenpäin. Silti ne kaksi sointua yhä edelleen riittävät. Samahan pätee myös improon ja musaimproon, sillä se mitä nyt osaat ja pystyt tekemään riittää. Jos jotain haluaa oppia lisää, niin sen voi ajan kanssa tehdä. Voi treenata asioita ja kehittyä niissä. Mutta ei ole pakko, jos ei tahdo ja se mitä on jo riittää vallan mainiosti. Laulu on yksi niitä taitoja, missä aika usein on vallalla edelleen joko tai -ajattelu. Joko ihminen osaa laulaa tai sitten ei, mutta kun se ei pidä paikkaansa ja jos sen haluaa konkreettisesti ja omakohtaisesti huomata, niin sitten kannattaa mennä musaimprokurssille.

Siellä ei ole kyse laulutaidosta tai äänen puhtaudesta tai mistään sellaisesta. Kyse laulamisen ilosta ja sitä voi saada, vaikka ei osuisi yhteenkään nuottiin. Se on se oma asenne, mikä vaikuttaa siihen, miten kivaa laulaminen on. Antaako itselleen luvan nauttia siitä äänellä leikkimisestä. Siitä hyvästä mielestä, mitä voi yhdessä laulamalla saada, kun ei itse aseta itselleen turhan korkeaa rimaa tai ole liian kriittinen. Okei, on minullekin yksi kuoronjohtaja sanonut, että oli jo ehtinyt ajatella, etten osaa laulaa ollenkaan, sillä lauloin loistavasti nuotin vierestä ollessani antamassa ääninäytettä. Siinä toki oli myös se mutta mukana eli hän oli sen ääninäytetilaisuuden aikana huomannut erehtyneensä ensimmäisessä arviossaan. Se miksi hän halusi tuon ehdottomasti minulle sanoa ääneen, ei valjennut minulle, koska en yksiä treenejä pidempään siinä kuorossa silloin kauan sitten jatkanut. Se miksi hän oli arvioinut, etten osaa laulaa johtui siitä, että minä en osannut silloin, enkä oikeastaan vieläkään laulaa skaaloja. Yksittäisen sävelen laulaminen ei aukea mielelleni. Löydän kyllä sen sävelen laulussa ja jos lauletaan pidempiä ääniä, mutta lyhyissä skaaloissa, en aika usein osu oikeisiin nuotteihin. Ei minulla ole sellaista tajua kehittynyt, eikä se silti tarkoita ettenkö osaisi laulaa. Osaan ja laulan silti usein myös nuotin vierestä. Se ei silti vähennä yhtään laulamisen tuottamaa iloa. Eli onko sillä tarkkuudella oman elämän kannalta merkitystä? Ei juurikaan, mutta se on asia mitä voi treenata. Joillain on paljon minua tarkempi sävelkorva ja hienoa heille, minun on toimittava omista lähtökohdistani. Sama se on kaikille muillekin. Ei kaikista tarvitse tulla huippulaulajia ja -musiikkoja voidakseen nauttia laulusta ja musiikista. Riittävä on hyvä.

Siinä Hannun rennon höpsö tapa ohjata on aivan korvaamaton apu. Jos jotain rimaa oli ja ahdistusta laulamisen suhteen oli, niin vaikka se ei välttämättä yhden työpajan myötä poistu, niin kyllä se ainakin helpottaa kovasti. Itse olen ollut Hannun vetämässä työpajassa aiemmin Turun Improfestareilla ja tässä oli jotain tuttua tekniikoiden osalta, mutta ryhmähän sen kurssin ilmapiirin ja sisällön lopulta luo. Ohjaaja luo sen kehikon yhteiselle toiminnalle ja omalta osaltaan tarjoaa tukea ja turvallisuutta. Kuitenkin jokainen yksilönä prosessoi omia juttujaan. Jokaisessa pienryhmässä muotoutuu oma ilmapiirinsä ja havaintonsa, kuten myös koko ryhmällä tehtävissä jutuissa. Mikään kurssi ei ole samanlainen, vaikka ohjaaja olisikin sama ja joku tekniikkakin. Sama tekniikka voi tuottaa hyvin erilaista ilmaisua ja sisältöä eri ryhmissä. Tämä hyvän mielen musaimpro työpaja oli omanlaistaan ihanaa. Yksi ihanimmista tekniikoista oli tässä ryhmässä sana kerrallaan -oraakkelilaulut. Niistä monessa tuli ryhmän yhteisenä tarinana niin hienoa ja kaunista unenomaista ja haaveilevaa kerrontaa. Yhteinen ajatusten virta tuotti todella nauttivan kauniita sisältöjä. Samoin myös hupsun tai, tulkinnasta riippuen, hyvin syvällisen laulun takkiin pukeutuneesta jäniksestä. Se ihanuus tulee siitä, kun jokainen kuuntelee sen, mitä edellä on sanottu ja lisää vain sen oman sanansa siihen tarinaan. Se riittää ja niistä yksittäisistä ihan tavallisista sanoista tulee miellyttävä kokonaisuus, kun päästään loppuun. Se oli tässä ryhmässä parasta, että kaikki tosiaan kuuntelivat toisiaan ja siksi niistä tarinoista tulee eheitä ja yllättäviä. Kukaan ei tuo mitään irrallista tai jotenkin omaa valmista sanaa sinne, vaan vain reagoi ja antaa sanan virrata itsestään.

Yllätin itseni myös kertsibiisejä pienryhmissä tehtäessä sillä, että suostuin jäämään siihen kertsin tekijän paikalle. Se ei johdu siitä, että enää arastelisin sitä kertsin tekemistä, vaan siitä että se kyseinen biisi tehtiin gibberishillä (siansaksaa / keksitty kieli). Se kieli luotiin yhdessä pienryhmissä jo ennen kuin siirryttiin laulamaan eli neljän hengen porukoissa käytiin vaan keskustelua sillä kielellä. Tässä harjoitteessa jokaiselle ryhmälle annettiin joku oikea kieli lähtökohdaksi, jota käyttää sen ryhmän gibberish kielen inspiraationa. Meidän ryhmällemme määriteltiin kieleksi iiri ja jostain syystä se saman tien nosti omaa sisäistä rimaa. Tunnistin siinä, että itselle helpompi lähtökohta olisi henkisesti ollut täysin keksitty kieli, koska sitten ei ole mitään mallia. Iiristä tunnistan joitain sanoja, koska sitä tuli uteliaisuudesta Duolingolla joskus vähän treenailtua, mutta se ei ole kielenä sellainen, johon olisi semmoinen yksinkertaistettu tunnistettu tapa puhua, kuten moneen kieleen esim. ranskaan, venäjään tai kiinaan on aivoissa olemassa. Puuttuu sen kielen puhujan (stereotypinen) asenne. Sehän ei oikeasti haittaa yhtään mitään ja pystyin sillä ”iirillä” minkä siinä hetkessä loimme yhdessä toimimaan, mutta tunnistin sen että mielessäni syntyi automaattisesti rajoitteita ja tein puhumisesta itselleni tarpeettoman haastavaa. En oikeasti hirveästi puhunut siinä pienryhmäkeskustelussa keksimällämme kielellä. Siksi hämmennyin vähän siitä, että suostuin silti asettumaan siihen kertsin luojan asemaan ja aloittamaan sen laulun. Eli tässä muodossaan kertsibiisitekniikassa kertosäe luodaan ensin ja sitten vasta säkeistöt. Tätä voi tehdä myös niin, että kertsi luodaan myöhemmin laulun aikana, kun sellainen luontaisesti syntyy.

Se fiilis, minkä Hannun soittama musiikki tuotti, oli sellainen ”hilipatipippaa”-meininki, että oikeasti hämmentää, miten vapaasti annoin itseni solahtaa siihen. Siinä varmasti auttoi se, että olimme tehneet aiemmin Jaakko kulta -laulun avulla treenausta erilaisista laulamisen asenteista. Oli päässyt lämmittelemään noita asenteen muodostus lihaksia, niin siksi se ehkä tulikin niin luontaisesti. Tämä on niitä syitä, miksi Hannu on mielestäni todella mainio ohjaaja, koska hänellä on se olennaisen tiivistämisen taito ja kyky luoda vähän salakavalasti nerokkaan sulavasti askel askeleelta eteneviä kokonaisuuksia. Sitä ei tarvitse alleviivata sen enempää. Ohjattavana vaan yhtäkkiä tajuaa, että hemmetti tässähän tuli melkein huomaamatta opittua todella olennaisia asioita. Eihän sun ohjaajana tarvitse tehdä oikeastaan hirveästi, kun se asia, mitä opetellaan, on siellä tekemisessä sisäänrakennettuna. Se kunkin prosessiin tarvittava oppi on löydättävissä sieltä, jos sen haluaa nähdä.

Tämä on nyt niitä asioita, missä vuosien kokemus näkyy todella selkeästi ulospäin. Kun oman asiansa oikeasti ymmärtää todella syvällisellä tasolla, kuten Hannu selkeästi ymmärtää, niin se on helppo tehdä todella yksinkertaiseksi muillekin. Ei se taito kuitenkaan ole mikään kokemuksen tuoma automaatio, vaan kyllä Hannun ohjaustyyli on silti edelleen poikkeus. Harmi, että niin on, koska tämä on ihan todella rentouttava ja vapauttava ohjaustyyli, jota soisi kaikkien pääsevän kokemaan. Ei ole oikeaa ja väärää, vaan on aito uteliaisuus ja arvostus asioita sekä ihmisiä kohtaan. Sellaisessa ohjauksessa on vaan todella ihanaa olla. Voidaan tehdä hyvin simppeleitä juttuja, joiden yhdistelmästä ja jokaisesta ohjauspuheenvuorosta ja -teosta koostuu taidokas kokonaisuus. Nyt sitten se iso juttu, mikä on tärkeä tajuta. Kun tämä prosessi ja ohjauskokonaisuus hajotetaan osiin, niin siinä ohjaaja lopulta aika näkymätön. Hän on tarjonnut ryhmälle käyttöön oman osaamisensa ja kaiken tarvittavan tiedon sekä rohkeuden itse sukeltaa tutkimaan tämän aiheen oppimispotentiaalin valtameren, pitkällisen kokemuksen tuoman viisauden avulla, rajattua osaa. Hannussa yhdistyy hienolla tavalla lempeyden ja ihmistä arvostavan ohjaamisen filosofia rautaiseen oman asiansa osaamiseen, mitä arvostan todella paljon. Sellaisen ohjaajan kursseilla, vaan on niin helppo hengittää, olla ja oppia. Kriittinen mieli saattaa herätä ja itseruoskimista tapahtua ja samalla tajuaa kuitenkin, että voi myös valita toisin. Voi valita nähdä sen ilon ja yhteisen tekemisen riemun. Kun se itsekritiikki herää, niin aika usein silloin on keskittynyt miettimään itseään ja omaa tekemistään ja siihen usein auttaa herkeämätön keskittyminen muihin ihmisiin. Antaa itselleen tilaa ja luvan nauttia siitä, mitä ollaan tekemässä yhdessä. Yksin ei tarvitse tehdä mitään sen vaikeampaa, kuin tuottaa muutama sana ja vaikka ei tulisi sanojakaan, niin sekin okei. Antaa itselleen luvan siihen, että joskus omalla vuorolla tulee vaan joku ääni ja se voi olla ihan todella hauskaa.

(Musa)impron kautta oppii arvostamaan itseään sekä muita ihan vaan sen takia, että ollaan täällä yhdessä tekemässä täysin ainutkertaisia asioita. Yksinkertaisia ja täysin uniikkeja juttuja, joita ei millään muulla ryhmällä todennäköisesti ikinä syntyisi. Se on ihan impron parhaita puolia, että pääsee osaksi jotain hienoa ja ainutlaatuista, mikä ei toistu. Jos ikinä ahdistaa laulaminen tai tulee ajatuksia, että ei osaa laulaa, niin sen käsittelyyn musaimpro on aivan loistava juttu. Jos tuntuu, että joku musaimprokurssi ei vielä auttanut, niin mene toiselle ja voi myös etsiä toisen ohjaajan. Ei kaikki ohjauskaan automaattisesti toimi kaikille ihmisille. Olen minäkin ollut tekemässä lauluimproa, joka on ollut ihan tosi ahdistavaa, koska ei ole päässyt sellaiseen mielentilaan, jossa laulaminen olisi mukavaa. Sitä pelkoa tosin Hannun kursseilla ei ole, koska ilmapiiri on niin hyväksyvä ja lempeä, että tulee vaan hyvä mieli. Eli kurssin nimi on niin kohdillaan ja toisaalta ehkäpä se on myös itseään toteuttava ennuste, koska se voi jo lähtökohtaisesti vaikuttaa siihen, millä asenteella ihmiset kurssille tulevat. Tälle kurssille oltiin tultu todella hyvällä ja positiivisella asenteella, joten siksikin siellä oli niin mukavaa.

Sen vielä loppuun totean ihan viimeisestä kertsibiisistä, jonka teimme pienryhmässämme, että siinä oli sellainen asenteellinen oivalluksen hetki. Saimme siis yleisöltä biisin inspiraatiosanaksi turmion. Se sana ja Hannun soittama tausta vaikuttivat tosi paljon siihen millainen fiilis biisissä oli. Se oli tosi vapauttava yhteinen heittäytymisen hetki, kun kaikki lähtivät ihan suosiolla turmiolle. Ääni ei ehkä kestäisi tuon tyylin vähän käheään ja liian alhaalta tulevaa laulua kovin pitkään, mutta sinne alueelle mentiin, koska fiilis oli sen mukainen. Koreografiaakin syntyi ihan luonnostaan. Se, minkä itse oivalsin omaa säkeistöä laulaessa, liittyi itse tehtyihin tarjouksiin ja niiden hyväksymiseen. Lauloin sen oman tekstini kirosanojen huutelusta ja tajusin, että siinä oli tilaa rytmillisesti oikeasti toteuttaa se itse itselleni tekemäni tarjous. Päätin kuitenkin toisin eli en sanonut / huutanut yhtäkään kirosanaa. Se ei johdu siitä, että olisin jotenkin arastellut asiaa tai ettenkö pystyisi siihen. Pystyn, sillä olen kyllä semmonen kirosana-automaatti välillä, että vähempikin riittäisi. Syy miksi en tehnyt sitä, oli se, että ehdin tehdä siinä tietoisen valinnan. Pohjustin ja jätin tekemättä. En pysähtynyt pelon takia tai itsesensuurin, vaan sen takia, että jokainen voi itse täydentää siihen haluamansa kirosana(t). En sen suurempaa arviota tehnyt siitä, kumpi oli vaikuttavampi valinta. Tein valinnan ja siirryin sitten takaisin riviin laulamaan kertsiä. Ihan hyvin olisin sen tarjouksen kuitenkin voinut myös hyväksyä ja sekin oli ihan ok, että valitsin toisin. Aina on mahdollisuus valita, kunhan antaa itselleen sen millisekunnin kauemmin aikaa huomata vaihtoehtonsa. En pysähtynyt miettimään, vaan koska tekniikka oli jo tuttu itselleni, niin minulla oli aikaa tehdä se valinta. Se on hienoa huomata, että monissa tekniikoissa tuota tilaa alkaa jo löytyä. Voi möläyttää ekan ajatuksen ja toisaalta on myös mahdollisuus tehdä tietoisia valintoja, jos haluaa. Kyllä tässä siis pienin askelin koko ajan on eteenpäin menty.

Lopuksi täytyy vielä kerran todeta koko työpajasta, että oli aivan ihanaa. Musaimpro on vaan niin kivaa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑