Musta Saara on huikea matka sekä todella toimivaan musiikkiteatteriin että teatterityyliin, joka kommentoi ajan ilmiöitä. Täytyy sanoa, että jos se ei ole vielä käynyt ilmi, niin jokin Brechtiläiseen teatteriin liittyvässä neljännen seinän illuusion rikkomisessa mm. puhumalla suoraan yleisölle viehättää minua ihan valtavasti. Esityksessä leikitellään teatteri-illuusion rikkomisella ja sillä miten näytelmästä voi näyttelijänä astua ulos kommentoimaan asioita ja näyttämöhenkilöstö kulkee lavalla ihan avoimesti. Se tehdään jo tosi varhaisessa vaiheessa selväksi, että näytelmässä on useampi ulottuvuus.  Ihan jo se, että jokainen kohtauksen vaihto sanotaan ääneen ja kerrotaan kohtauksen nimi rakentaa tarinaan ihan erilaisen kaaren, kuin jos vaan vaihdettaisiin kohtausta mitään sanomatta. Mustan Saaran tarinassa on hyvin voimaskin poliittinen ja inhimillinen sanoma, mikä ei jää varmasti katsojalta huomaamatta. Esityksessä on toki fantastiset elementtinsä, kuten jo nimikin viittaa, mutta sitä ei pyritä piilottelemaan, että tämä on kuitenkin esitystä, jota näyttelijät esittävät. Jos lavalla on puhuva karhu ja sika, niin se kyllä myös huomioidaan. Kuitenkin näistä fantastisista elementeistä ehkä järjettömin ja samalla suoruudessaan ilahduttavin on Vlad Seivästäjän hahmo. Hahmona täysin käsittämätön hiihtäjä, mutta samalla silleen hirveän selkeä hahmo, jolla on yksinkertaiset ilot ja harrastukset.

Tämähän on kaikessa karnevalistisuudessaan todella synkeä näytelmä, koska se kertoo niin paljon aidoista nyky-yhteiskunnassa tapahtuneista asioista sekä asenteista, jotka niiden takana vaikuttavat. Se on mielestäni tärkeää nostaa esiin ja teatterihan on mitä mainioin areena vaikeidenkin asioiden käsittelyyn. Vaikka aihe on synkkä, niin tarinaan ei ole rakennettu mitään katarsista tai sellaista ihme ratkaisua. Pelastaja, mikä se onkaan ei voi olla jotain meidän ulkopuoleltamme, jos emme kerran itse ole teoillamme yhteiskuntana rakentamassa pelastusta, vaan valmistelemme omaa tuhoamme. Toisaalta esityksessä tapahtuva etäännyttäminen kuitenkin tekee tästä sellaista teatteria, mistä ei poistu täysin ahdistuneena ja toivottomana, vaikka ehkä pitäisi. Samaa todellisuutta, ehkä vähemmän karikatyyrisesti, elämme edelleen ja ne samat ilmiöt toistuvat puheissa ja teoissa. Kohde ehkä vaan vaihtuu. Valta tai sen tavoittelu vie äärimmäisiin tekoihin ja siinä taistossa yksittäinen ihminen tai kokonainen ihmisryhmä ei ole muuta kuin este, josta on päästävä eroon. Sama pyörä pyörii ihan riippumatta siitä, että vallanpitäjät ovat vaihtuneet jo moneen kertaan.

”Asuvatkohan kansan syvät rivit täällä? Heidän ääniään minä tarvitsen.”

Mustassa Saarassa on paljon tosi vaikuttavia lavastuksellisia juttuja, joista pidin valtavasti. On vaan jotenkin ilahduttavaa, kun lavalla on paikka missä istua lukemaan, vaikka sanomalehteä siksi aikaa, kun toiset tekevät kohtaustaan. Ehkä vaikuttavin oli kuitenkin rajalla tapahtuvan kohtauksen lavastus, mikä toi sen tylyn ja poissulkevan maailman todella näkyväksi. Se on myös mielenkiintoista, kun lavastus ja hahmojen kuvaukset eivät sovi yhteen. Hahmo kuvailee jotain maisemaa ihan täysin eri maisemassa ja se oivallus, että miten paljon mieli rakentaa myös kerrotun pohjalta, vaikka silmät näkevät muuta, on aika kiintoisa. Ah ja se kuumailmapallokohtaus on vaan niin monella tapaa valloittava. Sama toistuu puvustuksessa, että hahmo saattaa tulla kertomaan, että tässä hänellä pitäisi olla sellainen asu ja puvustus, mutta se mitä lavalla nähdään on jotain ihan muuta. Musiikkihan tässä on ihan eeppistä kamaa. Todella vahvoja ja nautittavan upeita laulu ja tanssinumeroita. Nautin ihan valtavasti siitä vaihtelevasta maailmasta ja kaikista sen sävyistä, joita musiikin kautta tähän tarinaan luotiin. Herkkää, vahvaa ja hulluttelevaakin. Se, että muusikot ovat koko ajan näkyvissä sekä myös vuorovaikutuksessa näyttelijöiden kanssa toimi myös todella hyvin ja toi oman kerroksensa esitykseen.

Musta Saara on vaikuttavaa eeppistä teatteria, joka nostaa tärkeitä ja vaikeita asioita ja ajatuksia pintaan. Viihdyttävää ja samalla kepeydessäänkin sanomaltaan painavaa kerrontaa. Musta Saara on kokonaisuutena sekä yksittäisinä kohtauksina tarkasteltuna todella vahvaa ja energistä teatteria, johon katse kerran osuttuaan nauliutuu koko esityksen ajaksi. Mitä tapahtuu, jos joku oikeasti sanoo ja toteuttaa ne julmat ajatukset, joita ei suostuisi omikseen myöntämään, vaikka olisi kenties juuri samaa ajatellutkin?

Pirkko Saisio – Jussi Tuurna

Musta Saara

Rooleissa
Kristiina Halttu, Linda Hämäläinen, Katariina Kaitue, Panu Kangas, Jani Karvinen, Mikko Kauppila, Petri Knuuttila, Janne Marja-aho, Juha Muje, Ville Mäkinen, Harri Nousiainen, Annika Poijärvi, Erkki Saarela, Sinikka Sokka, Taru Still, Ulla Tapaninen, Timo Tuominen ja Tiina Weckström

Muusikot
Jussi Tuurna (musiikin johto), Tommi Asplund, Esko Grundström, Topi Korhonen, Ville Leppilahti ja Sara Puljula

Ohjaus
Laura Jäntti

Musiikki
Jussi Tuurna

Lavastus
Kati Lukka

Pukusuunnittelu
Tarja Simone

Valosuunnittelu
Morten Reinan

Äänisuunnittelu
Jussi Matikainen

Saliäänisuunnittelu
Sakari Kiiski

Koreografia
Janne Marja-aho

Naamioinnin suunnittelu
Jari Kettunen

Ohjaajan assistentti
Helena Vierikko